Maalle taas kohta.

Pikkukissaa tuntuu vituttavan huolella, repii Cut To Fitin sanoja palasiks melkoisella intensiteetillä. Sitähän pääasiassa taitaa kuitenkin vituttaa se, että minä istun koneella, eikä se voi maata tässä näppäimistön päällä ja sotkea kaikkea, ja siksi purkaa sen turhautumisen siihen systeemiin, jota minä edustan. Fiksu eläin. Ennen se kävi vain käsiksi meikään, eli onpa sekin vissiin oppinut jotain näistä meikän saarnoista. Kohta pitäisi mennä taas töihin, ja sitten lähteä taas  Pertunmaalle. Saapa nähdä, mitä tämä elämä pitää sisällään seuraavien mielenkiintoisten tuntien ajan. Huomisesta alkaa sitten taas luonnollinen kolmen ja puolen päivän internet tauko. Saapa nähdä tulenko lauantaina vai sunnuntaina takaisin. Maanantaina pitää olla viimeisessä kallokuraattorikäynnissä ja tiistaina taas toistaa tämä sama rumba tältä päivältä. Tutut askeleet, biisit vaihtuu.

Hesarissa näkyi olleen tutkimusta siitä, että paskat työntekijät sitoutuvat työhönsä ja viihtyvät työssään paremmin. Tämä tukee kaikkea sitä, mitä minä olen ajatellut tämänkin maan työilmapiireistä jo vuosia. Siellä viihtyvät parhaiten ne, jotka tekevät työpaikasta oman pesänsä, eli mahdollisimman epämukavan kaikille muille. Ne vittupäät, joiden takia muut eivät viihdy töissä, ja jotka ovat yleensä huonompia työssään, koska keskittyvät vain muokkaamaan työolosuhteita mahdollisimman paljon omaa mukavuusaluettaan vastaavaksi. Näille ihmisille kompromissit ovat joko tuntematon, tai hyvin vieras käsite, ja niitä voidaan tehdä vain järjettömän nurinan tai vastarannassa huutelun saattelemana. Tämä ei ole minulle ainakaan mikään yllätys, vaan suurimmassa osassa näkemiäni ja kuulemiani työpaikkoja lähes itsestäänselvyys. Totta kai sinulla on viihtyisämpää töissä, jos rakennat siitä oman pesäsi. Sinun itsekkään pääsi aikaansaannos ei vain välttämättä ole taivas kaikille, mikä olisi ihan hyvä muistaa. Siksi olen tehnytkin tietoisen päätöksen valita työpaikkani tarkkaan. Nytkin olen käytännössä kahdessa työssä, ja nautin molemmista. Eikä kumpikaan tunnu työltä, ja olen silti sitoutunut täysin molempien paikkojen sääntöihin ja periaatteisiin ja toimintatapoihin. Toisesta saan jopa vähän rahaa, toinen on tietysti koulun työharjoitteluna "vähemmän oikea" työ, vaikka sinne teenkin huomattavasti enemmän tunteja, kuin palkkatyöhöni.

Huomaan olevani melko nälkäinen, mutta nyt ei kyllä kerkeä mitään syödäkään ennen tuota duunirupeamaa. Eikä varmaan tänään muutenkaan. Eikä kyllä ole rahaakaan. Että katsellaan huomenna sitten niitä ruokailuhommia. Ja viikonloppuna kirjoitteluhommia.