sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hulluus & Viisaus

Maalasin tässä sunnuntaini ratoksi taulun, jossa on kärpäsiä, mutta koska en paskalla kännykälläni hehkulampun valossa saa yhtään hyvää kuvaa (ajattelin kuvata kaikki nuo taulut ja laittaa vaikka tähän, mutta eipä sitten), saatte toistaiseksi olla ilman. Ellei jollain ole parempaa kännykkää, jolla saisi kuvattua ne kaikki hyvin. Pitää katsoa.

Sellainen, mikä tuli mieleen, jos olette elokuviin päin kallellanne, eikä parituntinen draama pelota, käykää katsomassa Unelmien Pelikirja (Silver Linings Playbook). Se oli aivan helvetin hyvä, ja tuntui tosi hassulta, kun sydän alkoi hakata jonkun tanssikohtauksen takia, mutta käykääpä katsomassa se, niin huomaatte mitä tarkoitan. Se on rakennettu niin hyvin ja luonnollisella flowlla, että se jännitys oikeasti välittyy. Harvemmin meikällä on leffoissa kumminkaan syke noussut ihan konkreettisesti.

Tärkeää ja mielenkiiintoista oli myös se hulluuden käsittely siinä. Jätkä pääsee mielisairaalasta himaan, eikä siellä kotona olekaan yhtään terveempää ja porukkaa. Hulluus on vähän samanlainen asia kuin viisaus, se on aina vain suhteessa ympäröiviin ihmisiin. Olen saanut monesti kuulla olevani molempia, mutta tiedän etten luultavasti ole oikein kumpaakaan, olen vain ihan pikkuisen tyhmempien ihmisten ympäröimä (tämä on nähkääs internet, jossa ihmisillä ei ole tapana ilmaista viisautta, eikä sellaista katsella hyvällä), jolloin saattaa jäädä joku harhainen vaikutelma siitä, että olisin hivenen keskivertoporukkaa välkympi. Mutta osaan minäkin aika idiootti olla. Viime aikoina olen tuntenut monessa välissä oloni hölmömmäksi kuin taas ihan vähään aikaan. Sekin on mielenkiintoista, miten se tunne ja hetkellinen minä-kuva taas on suhteessa yhteen henkilöön. Siis vaikka kuinka koitat tehdä parhaasi, että olisit älykäs ja vastuullinen ja vaikka mitä, niin sitten yksi ihminen saa olosi tuntumaan kömpelöltä ja vaivaantuneelta.

Mitä siihen hulluuteen sitten taas tulee, siinä saatan olla vähän lähempänä. Jos hulluus siis on jonkinlaista eroa yhteiskunnan normeista ja jopa mahdollisesti joitain niitä vastaan asettumista, niin sitten se on lähempänä. Mutta en minä haraa vastaan siksi, että minun pitäisi harata väkisin vastaan. Yritän vain olla ja elää niin, että pystyn katsomaan itseäni peiliin ja jopa hymyilemään peilikuvalle, olla mahdollisimman luonnollisesti ja täydesti oma itseni. Ja tähän asti olen onnistunut siinä loistavasti. Ja olen tyytyväinen elämääni. Lähestulkoon kaikkeen tässä. Yksittäiset asiat toki vituttavat enemmän ja vähemmän, mutta kaiken kaikkiaan minun elämäni on juuri sellaista, kuin haluan sen olevan. Minä olen yhä elossa. Kaikki toiveet ja unelmat on siis jo ylitetty. Aika asettaa uusia. Ja katsoa mitä tapahtuu. Olisi kiva saada vaikka tauluja esille jonnekin, joidenkin tekstien kanssa, kun aika monesta kerta jokin teksti on olemassa, mutta ei minulla ole mitään rahaa minkään helvetin tilan varaamiseen tai muuhun. Lisäksi suurimmasta osasta puuttuu nimmarit ja päiväyksetkin, eikä meikä muistaisi kuitenkaan milloin ne on tehty, ja onko se sama asia kuitenkaan mennä tuikkailemaan niitä jälkeenpäin. No jaa, ehkä sen voi toistaiseksi unohtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti