Biljardi

Älkää koskaan aliarvioiko biljardin voimaa. Sille on syynsä, miksi sellainen pöytä löytyy joka helvetin nuokulta, sieltä vain harvemmin löytyy henkilökuntaa, jotka osaisivat juurikaan hyödyntää sen todellista voimaa. Biljardipöytä on kaikista opetusvälineistä ehkä monipuolisin. Sillä voi käytännön tasolla opettaa fysiikkaa ja matematiikkaa, harjoittaa avaruudellista hahmottamista ja antaa nuoren päästellä höyryjä paiskomalla palloja ympäri verkaa juuri sellaisella voimalla, kuin he tuntuvat tarpeelliselta. Kun aikaa kuluu, voi hienovaraisesti alkaa opettaa syy-seuraus-suhteita. Voiman käyttö tarjoaa hetkellisen ratkaisun, joku tietty pallo on helpompi laittaa pussiin, kun käyttää vähän voimaa, mutta jos rakastuu voimaan liikaa, päätyy vain laittamaan kiven pussiin kerta toisensa jälkeen. Ja kun toinen saa jokaikisestä vuorosta käsipallon, on voitto lähestulkoon varma, vaikka olisi niinkin huono pelaaja kuin minä.

Lisäksi olen voinut auttaa nimenomaan vaikkapa attribuointien hahmottamista. Jos peli ei suju, vaikka mailaa on vaihdettu joka lyönnin välissä ja kiksiä on hinkattu kaikkiin mailoihin erikseen, voi syy löytyä jostain vähän lähempää. Tätäkin kautta oikeastaan huomasin myös itsessäni sen, että kun peli sujuu, selitän sen automaattisesti tuurilla ja voodoolla. Kun se ei suju, selitän tuurin vaan kadonneen ja meikäläisen todellisten pelitaitojen hyökkäävän ilmoille, mutta sen sijaan tajusin jotain aivan muuta.

Osaan pelata peliä, vaikka en juuri osaa laskea kulmia. En osaa katsoa, että kun lyön tuota palloa tässä kulmassa, se kulkee juuri tuonne ja tekee tietyllä tapaa. Olen helvetin huono matikassa, ja keskinkertainen fysiikassa. Avaruudellinen hahmotuskykyni on ainakin piirrustusteni perusteella todella huono. Osaan kyllä sanoa muiden teoksissa, jos perspektiivi kusee, mutta en osaa piirtää niitä juurikaan itse. Jolloin se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mutta silti, vissiin viimeksi eilen, yksi nuorista kysyi, että olenko oikeasti noin helvetin hyvä tähtäämään, kun sain kai viisi palloa peräkkäin todella hämäristä ja ihmeellisistä kulmista sisään. Vastasin suoraan, että en. Siinä selitin pelitapaani hänelle, ja oikeastaan ymmärsin sen itsekin kunnolla vasta siinä.

Kun pelaan, minulla on jokin intuitio tai visio, epämääräinen ajatus. Joku ääni päässä sanoo "Lyö kolmosta." Tiedän vain, että lyömällä kolmosta tapahtuu jotain. Se ei tarkoita, että lyön kolmosen pussiin. Tavallisesti se tarkoittaa sitä, että pallo kimpoaa kulmasta jonnekin ihan muualle, osuu seiskaan joka osuu neloseen, joka menee pussiin. Seiska jää jonnekin siihen reunalle pyörimään, ja itse kivi pyörii suoraan linjaan sen kanssa. Se kertoo minulle suoraan olevansa seuraavana vuorossa. Juuri niin jokainen pallo kertoo aina seuraavan. Niin kauan kuin osaan olla ajattelematta ja keskityn tekemään niin kuin peli kertoo, pelaan hyvin. Heti kun taika on rikki, lyön taas tavanomaisen huonosti. Naureskelen sille voodoobiljardina. Lyön, tapahtuu voodoo, ja pallo menee pussiin. Tai on menemättä. Se on kaikki sattumaa. On ollut hauska pelata, kun kaikki nuo nuoret on oikeastaan aika helvetin hyviä pelaamaan. Olen voittanut ehkä viisi peliä koko aikana.

En tiedä ymmärsikö kukaan pointtia tässä tekstissä, mutta ajatuksena oli se, että tuota jaloa peliä pelaillessa voi moni tavallinen nuorisotyöntekijäkin nousta suuren gurun rooliin, jos oppii vain lukemaan konteksteja ja käyttämään tilanteita hyödyksi. Toki täytyy osata myös erottaa se hetki, jolloin biljardi on vain biljardia, ja pelata siksi että se on hauskaa, eikä koittaa kaivaa aina joka tilanteesta jotain helvetin diippiä symboliikkaa. Sekin ampuu ajan kanssa omaan nilkkaan.