maanantai 8. huhtikuuta 2013

"Atavistinen"

Heräsin sanaan atavistinen. Tai siis siihen, että minua kuvailtiin atavistiseksi unessa, se oli se hetki, jolloin heräsin ja tajusin, että on aika nousta tähän todellisuuteen sieltä jostain hämmentävästä sekamelskasta. Koitin unohtaa sanan, koska en edes tarkalleen tiennyt, mitä se tarkoittaa. En oikeastaan yhtään tiennyt, mitä se tarkoittaa. Ehkä se siksi jäi vaivaamaan minua, koska ei niitä sellaisia sanoja taida ihan kauheasti olla, jotka eivät sano minulle yhtään mitään, ja joita en muista kuulleeni koskaan aikaisemmin. Tuossa koitin alkaa vähän siivoilla, tässä on nyt ollut jo pidemmän aikaa sellainen mystinen keväinen siivousinto päällä, ja joo, sillä taitaa olla aika paljon tekemistä yhden naisihmisen kanssa, koska se on lähinnä positiivisten fiilisten siivittämää ja perustuu tämän asunnon kodikkaammaksi tekemiseen. Mutta harhailen nyt taas. Skarppaa. Niin, jostakin päin mieltäni vain kuitenkin pomppasi esiin se sana, kolmen kissan kokoisilla tulikirjaimilla ATAVISTINEN.

Joten googletin sanan, ja sen merkityksethän selvisivitä.  
1. (kehitysoppi) Atavismiin viittaava. 
2. Muinaisuudesta, esivanhemmista kumpuava.
Atavismi taas tarkoittaa oikeastaan aivan samaa, kuin tuo toinen, selkeämpi selitys, eli sitä että joidenkin eläinten tai kasvien risteytymä muistuttaakin enemmän jotakin näitä edeltävää muotoa. Elikkä siis käytännössä vähän niinkuin askelen taaksepäin ottavaa evoluutiota (en ota kantaa siihen, onko se vain retardia, vaiko harha-askelten korjailua luonnon kannalta), ja monttu oikeastaan putosi auki, kun luin tuon, koska sitähän minä oikeastaan olen koko ikäni hokenut olevani: Ennemmin kuin vanhempieni lapsi, olen aina kokenut olevani isäni vanhempien lapsi, ennemmin setieni ja tätieni veli, kuin veljenpoika. Monesti olen ajatellut tätä siksi, että kun näin vanhempieni avioliiton menevän rytinällä kivikkoon, aloin etsiä perheen mallia sieltä, missä näin sen oikeasti toimivan. Mutta olen aina kokenut sen merkittävän, oudon yhteyden koko isäni sukuun osin juuri tuota kautta. Olen vain kokenut kuuluvani sinne enemmän. Jos jotkut ovat syntymässään säikähtäneitä, minä olen syntymässäni hämmentänyt, koska tuota outoa yhteyttä olen ajatellut ihan ensimmäisistä lapsuusvuosistani asti, ja koen kaiken ymmärrykseni kuitenkin tulevan siltä puolelta, minua aiemmista sukupolvista. Se lisää osaltaan sitä nöyryyttä, jota elämän edessä tuntee ihan jo biologisen geeniloton ajatuksen edessä.

Silti ajatus siitä, että herään sanaan, jota en tunne ja ymmärrä, ja huomaan sen tarkoittavan juuri minua, ja avaavan itsestäni yhden ulottuvuuden ihan vain tälleen ohimennen kello 9.20 maanantaiaamuna, on melko järisyttävä. Osoitus siitä, että kannattaa todellakin kuunnella intuitiota ja alitajuntaa aina, kun se heittää minkäänlaisia luita kaluttavaksi. Totta kai ymmärrän, että olen luultavasti kuullut tuonkin sanan joskus lukioaikana, tai olen törmännyt siihen vaikkapa Valtaojaa lukiessa, mutta silti sen sisältö ei ollut minulle selkeä. Tiedän myös, että aivan mahdollisesti ylitulkitsen innoissani sattumia omien kiinnostusteni kautta, mutta silti, tuollaisenkin vahingon löytäminen ihan vain vahingossa on jollakin tavalla merkittävää tämän maanantain kannalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti