keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Vaihtoehtoja determinismille..?

Nyt alkaa pikkuhiljaa jo vituttaa nämä saatanan kaikkitietävät paskavadit, toinen alkoikin taas yhtäkkiä toimia ja toinen on sammunut kolme kertaa kymmenen minuutin aikana, eikä mua saatana kiinnosta tämä tietokoneella istuminen niin paljon, että jaksan katella noita windowsin alkuruutuja koko päivää. Jos tämä kolmas yritys ei nyt päädy valmiiseen tekstiin, niin menen vaikka sitten nukkumaan, saatana............

Sain jonkinlaisen pienimuotoisen oivalluksen, kun pyörittelin pienessä migreenisessä päässäni ajatusta kohtalosta ja fatalismista, ja siitä, miten en vieläkään osaa selittää maailmankuvaani niiltä osin järkevästi. En ole varma, osaanko vieläkään, mutta hetkellisesti tuntui siltä, että sain hommaan jonkinlaisen järjen, kun Huxley mainitsi jossain luennossaan Charles Darwinin pojanpojan Charles Darwinin kirjan  The Next Million Years. Sen yhteydessä hän heitti, ettei yksikään ennustaja ole vielä tehnyt merkittäviä omaisuuksia ennustamalla ("to make a fortune by telling fortunes"), mutta vakuutusyhtiöt harvemmin menevät konkurssiin. Erona on se, että ennustaja ennustaa yhdelle, vakuutusyhtiö miljoonille, jolloin mittakaava on isompi ja osumatarkkuus huomattavasti parempi. Tajusin, että ehkäpä se menee näin "kohtaloiden", satunnaisuuksien ja muiden kaikkeuden mystisten voimienkin kanssa.

Jos ei olekaan olemassa yksittäisen ihmisen kohtaloa, on vain Lopputulos, jota kohti kaikki kulkee, ja johon kulkiessa kaikki yksilöiden aiheuttamat erot tasoittuvat. Jotenkin tämäkin aukeni minulle Neurosis-viittauksen kautta; "time brings them all home, to the eye of every storm." Raa'asti käännettynä, että ajan kanssa kaikki löytävät kotiin, jokaisen myrskyn silmään, elikkäs siihen hiljaisuuteen ja rauhaan ja tyhjyyteen, jonne kaiken tulee aina päätyä. Tässä vaiheessa yksilö on vapaa tekemään omat valintansa ja omat ratkaisunsa, muuttamaan omaa olemassaoloaan ja tekemään siitä juuri sellaista, kuin tahtoo tai luulee tahtovansa sen olevan. Nämä kaksi ovat usein eri asioita, ja yleensä tie näiden välisen eron ymmärtämiseen on pitkä ja kipeä. Yksilö on vapaa kaikista kahleista, joita fatalismi hänen harteilleen sälyttää, koska kaikki tarvittavatr asiat ja tapahtumat tulevat tehtyä jonkun toimesta. Jos se et ole sinä, joku muu vain sattuu tekemään ne, koska jokin mystisen satunnainen kosmoksen voima pitää huolen siitä, että se tapahtuu. Ja kun on riittävästi eläviä olentoja  kellumassa jollain pallolla avaruudessa riittävän pitkän aikaa, niin toki kaikki niiden mahdollisesti aikaan saamat tapahtumat ja asiat tulevat lihaksi, se on niin perus matematiikkaa, että meikäkin sen vielä käsittää. Asioilla on ikuisuus aikaa tapahtua, meillä vain jotain 70 ja 120 vuoden väliltä elää ja tehdä näitä asioita tapahtuvaksi.

Täytyy vain olla liittävän iso aikaväli, riittävästi etäisyyttä tapahtumiin ja riittävän iso teleskooppi, niin voi nähdä sen kaiken tapahtuvan kyllä. Pienet asiat muuttuvat isoiksi ja lopulta voidaan nähdä kaiken todellakin vaikuttavan kaikkeen, koska kaikki on kosmisessa mittakaavassa yhtä. Meidän eromme yksilöinä ovat vain henkisiä ja psykologisia, eivätkä sellaiset asiat, tai tapahtumien motiivit kiinnosta itsetietoisuudetonta maailmankaikkeutta. Sille riittää, että asiat, tapahtuvat, entropia kulkee luonnollisesti simppelistä monimutkaiseen. Niin kauan kuin tämä on asioiden tila, millään muulla kohtalolla ei ole oikeastaan väliäkään. Se miten me itse päätämme tulkita elämämme on taas maailmankatsomuksellinen kysymys, ja sen suhteen uskon olevani vapaa kulkemaan ja tekemään asioita, mutta jos kuvittelen omaavani jonkinlaisen kohtalon, pyrin alitajuisesti toteuttamaan sitä, pyrkimään siihen lopputulokseen, jonka näen itselleni sopivaksi. Ajattelen, että vaikka kuoleman ajatus on aina kylmännyt minua helvetin perusteellisesti, se tulee olemaan elämäni keskeisin osa, paras pala. Miksi? Mihin perustan tämän ajatuksen? Vain ja ainoastaan siihen, että olen lapsesta asti syönyt kaiken niin, että jätän parhaan palan viimeiseksi. Syön ensin reunat, ja jätän viimeiseksi haarukalliseksi sen parhaimman keskuksen, mielellään sellaisena annoksena, jossa on vähän salaattia, ja vähän sitä lihaa siitä, ja muussia kanssa. Mikäli siis syödään salaattia, muussia ja lihaa. Sen kuuluu kuitenkin olla se aterian päätösisku, joka heijastelee vähän kaikkea sitä, mitä lautasella on ollut. Jos toteutan tällaista ajattelutapaa ja katsomusta alitajuisesti jo niinkin pienessä mittakaavassa, kuin ruokapöydässä, kuinka voisin olla väistämättä sellaista ajautumista elämässäni? Ehkä jokainen oppisi jotain olennaista suhtautumisestaan elämään tutkimalla pöytätapojaan ja syömistottumuksiaan, kuka tietää. Kokeilkaapa.

6 kommenttia:

  1. haha! syötiin joskus hyvän kaverini kanssa yhteistä pizzaa ja hän piti rapeista reunoista ja minä keskiosasta eli juustosta ja täytteistä... naureskeltiin että oltiin match made in heaven... mut eikö jälkiruoka ole se paras pala? tärkeintä elämässä varmasti on juurikin tuo, että reissusta jää hyvä maku suuhun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ehkä se kristillinen maailmankatsomus, että kun nyt pakotat tämän hernekeiton alas väkisin, niin saat vetää navan täydeltä pullaa sitten sen jälkeen :D

      Olen tajunnut tässä ihmisten kanssa keskustellessa, että unelmat ovat epätäydellisiä. Siinä kun näet itsesi vaikka jatkuvalla kiertueella, huumeiden, rahan ja naisten ympäröimänä (ei minun unelmani missään nimessä, mutta tällä harhaisella alalla kovin, kovin yleinen unelma), niin sinulta jää näkemättä siitä aina se, miten vähitellen vieraannut perheestäsi ja ystävistäsi, miten ulkopuoliseksi jäät oikeasta elämästä ja niistä tunteista ja kokemuksista, joita satunnaisuus arkeen heittelee. Ei ole olemassa tilannetta, jossa kaikki menisi nappiin, asiat tapahtuvat aina limittäin. On eri juttu, huomaako sitä omasta tarkastelupisteestään.

      Poista
  2. Vittu miten paljon tuohon mahtuu kirjoitusvirheitä. Kissa oli edessä puolet ajasta, enkä nähnyt lukea, eikä ajatus tainnut myöskään kulkea kauhean johdonmukaisesti.

    VastaaPoista
  3. haha jep! joko kristillinen tai sitten hedonistinen että sen aterian päälle on vielä pakko ahtaa jotain hyvää :D riippuu kai siitä mitä oli tarjolla! hei ei huolta, itsekin tahallani en jaksa kirjoittaa edes perus isoilla alkukirjaimilla ellei ole jotain virallista pakko vääntää... ja totta tuokin, jos liian kapeakatseisesti jahtaa omaa unelmaansa saattaa menettää jotain todella tärkeää juurikin sen takia että kaikki tapahtuu limittäin eikä voi koskaan tietää kuinka paljon aikaa on tiimalasissa itsellä saati sitten muilla...

    VastaaPoista
  4. mutta hyvin jänniä nämä analyysit :D oikeasti uskon että kaikkia ruokia pitää kokeilla ennakkoluulottomasti... ja se pätee ihan todelliseenkin elämään...

    VastaaPoista
  5. ja vaikka ei kaikesta tykkäisi, ei sitä tarvitse maahan kaataa. Voi sen jättää lautaselle, kyllä se jollekin kelpaa. Tavallisimmin meikälle.

    VastaaPoista