lauantai 23. helmikuuta 2013

uni 23.2.13

Roopelle selittäessäni muistin unen, ja oli pakko tulla kirjoittamaan se saman tien ylös. Olin Brasiliassa jossain favelassa, koitin puhua ihmisille, mutta yksi jätkä vaan näytti keskaria ja alkoi nostella jotain säkkejä, jotka näytti uhkaavasti siltä, että sieltä kaivellaan aseita. Jatkoin matkaani vähän puolijuoksua, että pääsen edes pois aukealta ja jonkun tiiliseinän taakse suojaan. Pääsin. Eksyin johonkin leipäjonon tapaiseen, ja ajattelin, että siellä tutustun ihmisiin vähän paremmin, jos vaan pääsen puheväleihin jonkun kanssa. Löytyi joku läskimpi, vähän japanilaisen näköinen ukko, joka kysyi joltain virkailijalta miten pitkä jono on. Virkailija näytti sormella jonoa joka jatkui silmän kantamattomiin pienen pusikon takana. Kuljettiin sitten sen kanssa jotain pientä bambujen välissä kulkevaa tietä, ja vähän koitin keskustella jostain. Kaikki puhuivat suomea, kaipa aivot koittivat päästä helpolla. Yhtäkkiä tietä pitkin kulkee kaksi armeijakamppeissa olevaa dudea, välissään joku ilmeisen kusessa oleva jätkä, jolla oli joku punamusta rituaalihuppu päässä. Neljäntenä perässä tuli teloittaja punamustassa kendohaarniskassa. Äijät asettui siihen tielle, armeijapamput, jotka näytti viiksinensä briteiltä tai venäläisiltä, otti asennon, kusessa oleva jätkä polvistui maahan ja teloittaja löi miekalla siltä jätkältä naaman irti. Se vähän aikaa ynisi ja ihmetteli, ja nosti sitten kasvonsa ylös, näyttäen joltain meksikolaiselta mariachi-kuvalta. Pääsi kuitenkin pystyyn asti eikä vuotanut kauheasti verta, mutta sitten toinen armeijapampuista löi sitä tikarilla silmään ja se valui kuiviin maahan. Äijä kaivoi mauserin ja alkoi puhdistaa sitä ja selitti ääneen miten kaikkien valtion miesten on aina oltava valmiita kuolemaan, koska ne on vaan ruokaa koneistolle ja aina korvattavissa. Meikä oli pysynyt sivussa ja hiljaa, ne huomas mut ja sanoi että näytän amerikkalaiselta, enkai vain sattuis olemaan amerikkalainen?  Selitin heti, että en, oon Suomesta ja teidän maa on tosi nätti ja nämä vihreen ja keltasen sävyt kiehtoo mua ihan eri tavalla kuin Suomen harmaa ja valkonen. Selitin tämän kaiken englanniksi ja vitun nopeasti, ja se nyökytteli päätään, eikä tappanut mua. Success.

Ainakin osa tästä tuli varmaan siitä, kun väsnyneenä katottiin Nikin lyhäri Äiti Ei Enää Keilaa, joka oli aivan saatanan hyvä. Se vaikutti luultavasti jatkuvalla harhaanjohtamisellaan tuohon vähän sivusta seuraamiseen ja eksymisen tunteeseen. Muuten tuo oli sitten taas kyllä ihan vaan meikän alitajunnan omaa trippailua ja sekoilua, en oikein tiedä mistä tuo ihmeen aasialainen Brasiliakaan olisi tuonne tullut, paitsi ihan oman alitajunnan jämäkuvastoista, kaikesta siitä romusta, mitä sinne on kertynyt ihan vain elämisen ja olemisen kautta. Välillä niitäkin pitää luultavasti käyttää, jotta ne vahvistuvat taas, eivätkä ikään kuin unohdu kaiken muun romun alle. Ehkä se on yksi unien tarkoituksistakin, vahvistaa muistoja ja mielikuvia, jotta asioiden yhdistely ja kontekstien rakentaminen on helpompaa tietoisessa tajunnassa. Kuulostaa ainakin itselle melko järkeenkäyvältä, ja selittää myös sitä, miksi unet ovat niin sekavia: kun satunnaiset asiat tulevat satunnaisessa järjestyksessä, ne jäävät keikkumaan jonnekin muistin rajoille huomattavasti helpommin. Niiden outous pitää huolen, että ne jäävät mieleen, vaikka niitä ei tiedostaisi ja ajattelisikaan koko ajan. Nyt menen juomaan lisää aamukahvia, ja kikkailemaan tuonne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti