perjantai 8. helmikuuta 2013

Tuli vapauttaa, osa 3947205

Tuli. Olen puhunut siitäkin paljon, monen monta kertaa, mutta vasta äsken, kirjoittaessani jonkun pätkän tajunnanvirtana, se avasi minulle osan siitä syvyydestä, jolla tuleen suhtaudun. On harvoja asioita, joita rakastan niin paljon, kuin tulelle soittamista. Mikään ei soita kitaran kanssa yhtä hienosti, kuin avotulen rätinä. Siihen ei tarvita mitään muuta. Se on aina ollut minulle itsesuggestion väline, ja jo sen ajattelu on rauhoittavaa ja hypnoottista, vaikka toisaalta käytän sitä myös tuhoavampien ja synkempien puolien valottamiseen, ilmaisuun ja ulos "polttamiseen", mutta silti se on jotain sellaista, jonka näen oman itseni ytimeksi. Tässä on pätkä, jonka taas plörisin ja vuodin ulos ajatellessani, että kirjoitanpa vain jotain (anteeksi niille, jotka tänä maailmanaikana eivät englantia osaa):

It swallows my mind whole
The fire, transgressing spiritual experience
I try to turn my eyes away
But it has burned it's hole to my perception
My mind is filled with carbon monoxide
Sweet intoxicating tide
Sweeping across my blind eyes
It casts the light on this feeble world
Tearing apart all colors and figures
Leaving the world of light and shadow
Of movement and stillness
We are all born in this world of fire
but grown into the world of colors and figures
And it is disturbing at first to realise
That all the colors are just what they are
Reflections from the world of light and shadow
Illustrations of the inexpressible
Images of the unimaginable
Moments of eternity

Tuli vangitsee tajuntani täysin itseensä. Saatan ajatella, että käännänpä katseeni pois...ihan kohta, ja huomaan silti vielä vartin päästä tuijottavani liekkiä aivan samalla intensiteetillä. Uskon sen johtuvan pitkälle kaaoksesta. Siitä luonnollisesta symmetrian puutteesta, joka tulessa ja palamisessa on, kaiken rytmisen ja kellontarkasti toimivan ihmisten maailman keskellä on jotain sellaista, joka toimii kaoottisesti ja arvaamattomasti ristiriidassa kaiken sen muun kanssa. Se on kaunista jo itsessään. Tuossa käytin ilmaisua, että se polttaa reijän tajuntaan, tietoisuuteen ympäröivästä maailmasta. Tuli tekee kaiken muun tyhjäksi, on aivan sama, onko paikalla muita ihmisiä vai ei, kun kaikki tarvittava lämpö, valo ja rauha tulee liekeistä. En tiedä, mistä tai miten varhaisesta kokemuksesta tämä rakkaus tuleen oikein on lähtenyt, vaikka muistankin, että meillä oli jo lapsuuden rivarin pätkässäkin takka. Muistan myös yhden unen, jonka olen nähnyt siellä asuessa, jossa poltin joululahjaksi saamani risut isossa tulessa olohuoneen kellon alla, ja katselin puoliympyrän muotoista hiillosta rauhallisena. En kuitenkaan pentuna leikkinyt tulella, ainakaan ennen teini-ikää. Kaipa se oli osana kunnioitusta sitä kohtaan.

Se, mikä tuosta tekstistä teki itselleni jotenkin merkityksellisemmän oli pätkä, joka toi mieleeni viime syksyn, parin päivän melontaretken iltanuotiot. Täydellisessä pimeydessä tuli antaa valon, mutta se ei anna värejä. Se antaa täysin toisenlaisen maailman, liikkeen ja liikkumattomuuden maailman, valon ja varjon maailman. Sen todellisen maailman, jossa asiat näkyvät kokonaisuuksina ja niiden asioiden vuoksi, joita ne todellisuudessa ovat, vailla subjektiivisen tajunnan värittämiä mieltymyksiä. Tuli auttaa sinua näkemään ympärillesi, mutta se ei anna sinulle mahdollisuutta muodostaa mielipidettä jostakin asiasta siksi, ettei sen väri miellytä sinua. Karkea analogia, mutta sitä on mahdoton selittää tarkastikaan. Se liittyy pitkälti siihen, ettei yksityiskohdilla ole väliä, kun katsotaan kokonaisuutta. On tärkeää tietää, missä kohtaa polkua on kanto, kun taas on vähemmän tärkeää, minkä puun kanto se on. Ne ovat asioita, joita katsellaan päivän valossa, tajunnan ja egon ja kokemusten loisteessa. Tuli jättää vaan olennaiset asiat, sisällöt ja olemukset. Kaikki ne asiat, jotka me näemme, ja joista me muodostamme ymmärryksemme ja mielipiteemme ovat puolestaan vain rajallisen tajuntamme hahmotelmia olemuksista ja sisällöistä. Suunnilleen tuo oli tämän tekstin ydin, vaikka se jää taas vain epämääräiseksi sössötykseksi, yritykseksi työntää äärettömyys puolen litran lasipurkkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti