maanantai 11. helmikuuta 2013

Operaatio Banaanikakku

Päätin tehdä viimeisillä rahoillani jotain todella outoa ja satunnaista, ja mielestäni onnistuin ihan hyvin: tein banaanikakun. Suurin osa tarpeista löytyi kuitenkin jo himasta, ainakin niistä kalliimmista. Pakkasin Bad Trip-kassin takin taskuun ja käpsin Maskotin S-marketiin (osaltaan törmätäkseni uudestaan siihen tyttöön, jotta voisin uusia levyjen kuulostelukutsun nyt, kun sekin oletettavasti olisi selvinpäin. Tai sitten se on aika kova dokaamaan!) ostamaan loppuja, ja kissoille purkkiruokaa, kun ne alkaa jo vittuuntua natustelemaan raksuja.  Sitten aloin sotkea ja vääntää kaikenlaista pulveria ja jauhoa sekaisin muussatun banaanin kanssa. Kun ei musiikkihommissa ole enää riittävästi haastetta, ja niitä saa tehdä tässä "työkseenkin" jo pikkuhiljaa, niin voi yhtä hyvin alkaa leipoa kakkuja. Ainakin taikina sanoi kauhoja ja kuppeja nuollessa, että onnistuin, mutta voinhan ryssiä sen vielä tuossa uunitusvaiheessa, kun kohta selviän sinne asti projektissa. Mutta ainakin taikina oli jo helvetin hyvää. Nyt kun olisi vielä riittävästi kahvia, niin voi keitellä itselleen iltakahvit ja syödä kakkua. Siistiä. Pitääpä laittaa Jenille ja Danille kuva siitä, tulevat olemaan niin helvetin ylpeitä!

Radiohead on tänään ollut taas kova sana. Varmasti siksi, että kun olen laittanut herätys-ääneksi Karma Policen, ja kuulen sen jonkun kymmenen kertaa aamulla ennen kuin nousen ylös, niin se tietysti saattaa jämähtää päähän aika tehokkaasti. Nyt sitten laitoin The King Of Limbsin soimaan istuessani tähän ja tämän jälkeen voisi ehkä pyöräyttää Ok Computerin ja Kid Ankin läpi. Koittaessani tässä joku yö laittaa Kid Ata kännykkään ja ottaa kuvia ulos sieltä huomasin, että tuo Nokian OMA TM PARASTA LAATUA TIETYSTI-usb piuha on mennyt rikki, kun siinä on alunperinkin nuo päät vitun hölmösti "väärinpäin" toisiinsa nähden, niin että jos tahdot operoida tällaisen laptop-laitteen kanssa, niin sun pitää kääntää sitä piuhaa 180 astetta, eli ei ihme jos siellä johdot menee poikki ajan kanssa. Eli siis en saa kuvia ulos sieltä mitenkään fiksusti. Mutta onneksi on skanneri, jolla voin sentään skannailla päivän aivopieruja pitkiltä luennoilta, kuten tämän hienon kukon:












Mitähän muuta sitä tämän päivän toimintaohjelmaansa sulkee. Iltakävelyfiilistelyjä ja muuta yhtä löysää ja epämääräistä toimintaa. Musiikin fiilistely pihalla vaan on suunnilleen parasta, mitä tähän vuodenaikaan voi tehdä toppavaatteet päällä. Oikeaa ruokaakin voisi ehkä tehdä mieli, mutta se ei välttämättä ole niin kiireinen homma. Jos sitä pärjää tänään vielä ruisleivällä, niin jos sitä vaikka huomenna raapisi pulloista tai muista taas sen verta, että voi tehdä jotain lämmintä. Myönnän, että viimeaikojen rahan käyttö on ollut kaikkea muuta kuin "taloudellista" ja "älykästä", kun olo on ollut lähinnä, että "vittu mun tarttee mun kehoa kuunnella!" Kyllä sen alkaa huomata. Suomalainen kouluruokailu on muuten ihan liian aikaisin. Ei siitä ole mitään apua, koska vaikka on kuinka nälkä, niin kyllä sitä silti mieluummin kituuttaisi vielä sen tunnin, ja söisi vasta joskus kahdentoista ja yhden välissä. Sitten ei tarvitsisi köyhänä välttämättä vääntää toista ruokaa himassa. Mikä olisi aika jees homma näin rahattomana, velattomana ja vapaana. Toisaalta sillä vapaudella on rakentanut itselleen sosiaalisten pakkojen, kuten toimeentulon, rakentamat seinät, mutta kun en muutenkaan ole niin kauhean sosiaalinen otus, eikä muiden mielipide elämän tavastani ole tähänkään mennessä kiinnostanut ns. hevonvittua, niin se on vielä melko väljä häkki.

Itseasiassa tänään tuolla forumin puolella Offspringistä keskustellessamme tajusin, että kyseisen yhtyeen Staring At The Sun on oikeastaan teini-iästä asti ollut meikäläiselle jonkinlainen ohjenuora ja elämän kiintopiste. Kerran tultiin jollain keikkareissulla kotiinpäin aamuyöstä ja pysähdyttiin jollain niistä miljoonista ABC-liikennemyymälöistä, joita tähän maahan on saatu mahtumaan, ja ostin Hesburgerista aterian, joka meinasi saman tien lentää lattialle ihan siksi, että joku radiokanava päätti soittaa tuon biisin keskellä yötä, enkä ollut kuullut sitä ainakaan vuoteen. Silti sen kertosäe soi meikällä päässä vähintään kerta viikkoon, mutta se on niin tasainen väli, että sen on ottanut itsestäänselvyytenä. Aivot ovat siitä jännä romukoppa, että liian lähellä olevat asiat jäävät täysin aktiivisten havaintojen ulkopuolelle, ja sitten joku toinen näkee että "hei, jätkällä on tää Jarmo Myllyksen lätkäkortti vuodelt ysiviis täällä!" ja tajuat vasta sitten että no niinpä onkin, siinähän se on lojunut kaikki nämä vuodet.

Jälkikirjoitus: Operaatio banaanikakku, success!

1 kommentti:

  1. haha great! you did it!!!:) munkin tekis mieli alottaa operaatio pannukakku... jos vaikka huomenna sitten....

    VastaaPoista