torstai 28. helmikuuta 2013

Huomenta palava maailma.

Eilen huomasin taas miten huono olen ns. "satunnaisissa naisissa". Ihastun suunnilleen jokaiseen ihmiseen, joka edes suostuu keskustelemaan meikäläisen kanssa, enkä oikeastaan tahdo panna yhtään ketään, mikä vähän romuttaa kaiken tuollaisen perusajatuksen. Käytiin Kuubasta vihdoin pienen kiertotien kautta palanneen Vilin kanssa baareissa istumassa. Olipa mukava nähdä sitäkin pitkästä aikaa. Tai kaksi viikkoa tuntui todella pitkältä ajalta, kun ei tuossa parina viime päivänä oikein tiennyt, että mikä on meininki kun niiden piti luuloni mukaan olla Suomessa maanantaina. Lennot kusivat ja joutuivat kökkimään Moskovan lentokenttähotellissa yhden yön, ei kuulema saanut poistua kerroksestakaan. Aamulla niillä ei ollut asiaa röökihuoneeseenkaan. Harvoin olen nähnyt ihmistä, joka on niin iloinen siitä, että saa istua Public Cornerissa ja Chicagossa.

Tässä alkaa taas sopivasti tulla kipeäksikin heti, kun olisi parin viikon sisällä kaksi keikkaa tiedossa. Vähän ehkä jopa jurppii ja kaivelee, kun ei tuo laulaminen meikälle muutenkaan mitenkään helppoa ja mukavaa hommaa ole. Sitten kun sen tekee järjestään paskasti, niin se vaan vituttaa. Lisäksi nämä suurakkula-aftamitkälie saisivat meikän puolesta jo hävitä, niitä taitaa tälläkin hetkellä olla viisi ripoteltuna eri puolille suuta, mikä lähinnä vituttaa ihan koko ajan. Niitä on vaikeampi unohtaa, kun ne hankaavat hampaita vasten ja ovat vain ihan perseestä joka hetki.

Tämä päivä pitää toivottavasti sisällään työsopparin kirjoituksen, treenit, ja Torvi-illan. Toivon niin. Huominen taas pitää sisällään Mustan Ristin keikan Libertessä, eksymisen Sieni-Santerin kämpille ja musisointia läpi yön, seuraavana päivänä parin kaverin treenikselle soittamaan rumpuja ja illasta Lepakkomieheen kattelemaan Tinneria ja Famine Yearia, mikäli jostain ilmestyy automaagisesti rahaa. Saa nähdä, pummina kuljen pitkin Suomen alapiätä taas. Tässä eilen ja tänään ollaan fiilistelty lähinnä Viktor Klimenkoa ja Esa Pakarista ja Reino Helismaata, tässä alla aikas kova pätkyläine:


3 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tota ihastumis juttuu. Musta tuntuu et mullaki on vähä sama. Ite en välttämättä jokaiseen tapaamaan naiseen ihastu, mutta joka tapauksessa kun näin käy niin silti ei tavallaa "tee mieli panna niitä." Tiedä sitte mistä johtunee.

    VastaaPoista
  2. Se on outo ilmiö. Mies joka kulkee ympäriinsä rakastaen naisia mutta ei halua panna niitä. Evoluution kannalta sellainen mies on täysin turha. Toisaalta kaikki on turhuutta. Ehkä se on jonkinlaista nerokkuutta. Tai sitten te olette luonteeltanne munkkeja, jotka ei ole vielä löytäneet luostariin.

    Ei sekään aina herkkua ole, että haluaa panna lähes jokaista vastaantulevaa naista. Mutta eikö uskonnoissakin puhuta keskitiestä? Eli toisin sanoen: älä himoitse jokaista naista, vaan tiettyjä valittuja. Mutta kuka sen valinnan tekee ja miten? Olemme taas umpikujassa. Ikuinen luomisen ongelma.

    "Anteeksi kaunis rouva, haluaisin luoda kanssanne."

    VastaaPoista
  3. No siis tapaamillani naisillakin tarkoitan sitä pientä prosenttikerhoa, josta jaksan kiinnostua mitenkään päin, mutta jos joku kiinnostaa hetkellisesti, niin olen yhtä maailmanrakkautta. Tiedän sen olevan kemiallinen ihastuminen, joka ajaa meikää kohti jonkinlaista lisääntymismahdollisuutta, mutta vasta viime aikoina olen oppinut nauttimaan siitä pienestä euforiasta, jonka se ihastuminen tuo. Mä vaan myös tiedän, että monesti fyysinen kanssakäyminen rikkoo sen loitsun täysin, ja siksi en tahdo sitä.

    Kyllä sitä sitten taas välistä huomaa, että kun on sellaisia kausia, että ei tee niin paljoa kaikkea tätä saastepuolta, niin alkaa huomata myös niitä naisihmisiä ihan eri tavalla. Jännitetyt pohkeet tai joku pieni hymy saattaa herättää muuten ihan vieraita tunteita, mutta sitä kestää meikällä ehkä kolme viikkoa vuodessa ja sitten sen tavallaan antaa taas mennä ohi.

    Ja kyllä mulla taas on vakaa aikomus sukuani jatkaa, se vaan ei tule tapahtumaan satunnaisesti.

    "Antjeekshi hjyvä njeiti, shjaishjinko ljipaishta kjiellettjyä hjedelmää?"

    VastaaPoista