keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Päiväuni.

Istun pimeässä nuorisotalon salissa, melko pieni, jossa on pieni lava, muutama pöytä ja lattialamppuja. Nuoret puhuvat englantia ja istuvat pöytien ääressä, lavalla muutamat kerrallaa soittelee jotain covereita. Käännän matalan pyöreän pallin, jollainen meillä on parvekkeellakin, kyljelleen ja istun sen päälle pöydän ääreen kasaamaan 3D-palapeliä, kilpikonnaa, jossa leuhkin oman ennätykseni olevan 7 minuuttia. On muuten oikeastikin. Muutamat nuoret koittavat soittaa Green Daytä, mutta joku pikkutyttö käy jatkuvasti lopettamassa sen, koska se on hänen lempibändinsä, eikä hän tahdo että sitä soitetaan päin vittua. Tuota biisiäkin varten tulleet trumpetisti ja pasuunan soittaja katselevat hämmentyneinä, kun eivät päässeetkään soittamaan. Nousen ja nappaan istuimeni selkääni vasten, lähden kantamaan sitä. Joku (en ole varma onko se Dan vai joku nuorista) potkaisee siihen ja se soi kun bassorumpu. Nyökkään torvensoittajille, lähdetään marssimaan ympäri salia soittaen jotain New Orleansin katkuista blues-laulua, josta muistan laulaneeni ja huutaneeni seuraavat sanat
And when I die
where will they lay me
where will I lay my head?
And all the roses
where will they put them
Where will they put them
When I die

Herään ja päätäni särkee yhä. Menin nukkumaan joskus neljään aikaan päästäkseni pahoinvoinnista ja päänsärystä eroon, mutta eipä auttanut. Postissakin on tullut paketti. Saisi luvan olla ne kerran takaisin lähteneet Amazonin levyt. Sieni Santeri tulee. Jee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti