maanantai 3. joulukuuta 2012

Nuorisotyötäkin voisi taas kehittää.

Helpostapa se olo paranee. Sain kuulla, etten ole ainoa jolla on näyttö tekemättä. Se helpotti oloa huomattavan paljon, mutta silti tuntuu vähän siltä että voisi latoa kaiken maailman muusipäitä riviin jollekin lentokentän kiitoradalle ja koittaa hypätä niiden yli katujyrällä. No, hyvä ruoka, parempi mieli. Kävin ostamassa Ben-Sedän currykastikkeen, jonka tein riisin kanssa. Ajattelin että se olisi parempi, kuin minun tekemäni kastike, mutta ei se oikeastaan ollut. Siitä puuttui jotain todella olennaista, ja vaikka heitin siihen vielä paljon lisää currya, se ei maistunut oikein currylta. Eli sekin meni tässä päivässä päin persettä. Voisin käydä ehkä ostamassa taulupohjan tai kaksi lopuilla rahoilla, ja maalata lopun iltaa. Piirtely ei nyt oikein iske samalla tavalla, kuin sutiminen. Toivottavasti. Jos tämä on taas joku mielen "sitä tekee mieli mitä ei ole"-temppu, niin pieksen sen kyllä jollain henkisellä pesarilla. Paljon tällaista väkivaltaista ilmaisua tänään, jostain ihmeen syystä.

Katseltiin koulussa vähän vaihtohommia ja projektirahoitusjuttuja, mietin että voisin jossain vaiheessa kirjoitella jonkun epämääräisen nuorison itsensä tiedostavaksi tekevän kampanjan, jota voisin lähteä jollain rahalla tekemään ensin johonkin suomalaiseen pikkukylään, ja sitten Suomen ulkopuolelle. Nuorisotyö Suomessa on käytännössä umpikujassa. Sen näkee, kun menee minne tahansa muualle, ja osaan nimetä sille selkeän syyn: Suunnitelmallisuus. Nuorisotyön kuuluisi olla elävää, helposti mukautuvaa ja itseään jatkuvasti tutkivaa ja kehittävää. Sen sijaan se on alistettu tavoitteellisuudelle, byrokratialle, ja kaikelle sille turhalle suunnitelmallisuudelle, joka tappaa sen pystyyn. Mitä enemmän asioita suunnitellaan, sitä enemmän on suunnitelmia, jotka eivät toimi. Jos tahtoisin vaikka nyt napata jonkun pienryhmän ja viedä sen kävelylle metsään, täytyisi siitä tehdä kaikenmaailman ilmoitukset ja riskikartoitukset ja mitä saa ja ei saa tehdä ja kenelle pitää ilmoittaa. Kun teen tällaisen suunnitelman, on minun myös pysyttävä siinä parhaani mukaan, mikä taas luultavasti ei ole vaikkapa nuorten mielenkiinnon mukaista. Oli se pieni jänskätys, kun tuolla seinäkiipeilypäivänä meikä iskettiinkin yhtäkkiä varmistelemaan muiden köysiä, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt, tuli heti mieleen, etten olisi Suomessa saanut sellaista ilman vähintään tunnin perehdytystä tehdäkään. Mutta siinäpä opin. Lisäksi jos nuoret haistavat, että tilanne on ohjaajalla vähän liiankin lapasessa, se tappaa heidän mielenkiintonsa. Se ei ole yhdessä löytämistä, se on rutiinin läpi kulkemista. Tästä syystä olisin valmis suunnittelemaan vaikka minkälaisia projetkeja, jos saan toteuttaa ne jossain muualla. Kyllä se brittienkin meininki tässä suhteessa on tähän samaan menossa, Basementin työntekijä kertoi, että ennen riitti jokaista toimintakautta kohti yksi kaavake yhdelle nuorelle, nyt pitää tehdä jo jokaiseen erikseen suostumuskaavake ja riskianalyysi. Eli perästä tullaan, tavoitteellistamisen suohon. Totta kai kaikki toiminta on tavoitteellista. Ongelma on siinä, että nykyään tavoitteena on myös tulos, sen pitää näkyä lyhyellä tähtäimellä, sen sijaan että keskityttäisiin pitkäjänteiseen toimintaan, josta nuori saa kokemuksen siitä, että kuuluu yhteisöön ja ottaa itsensä ja muut vakavasti. Tämän seurauksena hän ei välttämättä puukota työikäisiä ihmisiä ja aiheuta yhteiskunnalle tappioita. Mielestäni se on jo aika helvetin toimivaa ja tavoitteellista toimintaa.

Kun päästiin yhteisöllisyyden kokemiseen... Caerphillyn maakunnassa järjestetty nuorisofoorumi oli yksi parhaita juttuja, joita olen nähnyt. Kaikki alueen oppilaat otetaan yhdeksi koulupäiväksi samaan tilaan, jossa keskustellaan asioista ja pohditaan mahdollisia projekteja, joilla yhteisöä ja elinympäristöä voisi parantaa. Paikalla on kunnanjohtajaa myöten "tärkeitä" ja hyvin pukeutuvia ihmisiä, jotka ovat valmiita kuulemaan mitä nuorilla on sanottavaa. Aihepiirit ovat KOULUTUS, YMPÄRISTÖ, VIRKISTÄYTYMINEN ja TERVEYS, jotka on vielä jaettu pienempiin osiin, esim. koulutuksessa oli koulussa oppiminen ja koulun ulkopuolinen opiskelu, johon mm. kirjastojen kehitys kuului. Nuoret ovat pääasiassa siis 11-25 vuotiaita, mutta myöhemmin järjestettiin vielä pienemmille Junior Forum, joka yllätti meikän sillä, että alle 11-vuotiailtakin irtosi oikeasti tärkeitä pointteja ja oikeita ongelmia ympäristössä. Se oli aika hienoa, ja tajusin, että tämä on nimenomaan avain Sen ehkäisemiseen. Sen ison ja ruman S-sanan, josta nyt kaikki meikäläistä myöten sössöttää. Jos nuori saa tuossa iässä tuntea olevansa osa yhteisöä, hänelle kasvaa ajatus siitä, että yhteisöllisyydellä voidaan oikeasti muuttaa asioita. Murrosikäisillä on mielipiteitä joka helvetin lähtöön, ja kun he saavat ne kuuluviin, he eivät turhaudu siihen äänettömyyteen, johon aikuiset heitä aina törkkivät jatkuvilla "nämä on aikuisten juttuja" tai "kun olet vanhempi niin tajuat" mantroilla. Tiedän kokemuksesta. Kun se 16-vuotias ei saa ääntänsä kuuluviin missään, hän voi hyvin ajatella mustavalkoisessa mielessään, että ketään ei kiinnostanut, eli olen syrjäytetty.

Meidän vastaavat systeemimme Suomessa ovat lähinnä oppilaskuntien hallitukset ja nuorisovaltuustot, jotka eivät ole mitään kaikkia osallistavia toimintamalleja. Päinvastoin, ne ovat niiden muutaman politiikasta politiikan vuoksi kiinnostuneen yliaktiivisen oppilaan temmellyskenttiä, joissa he oppivat politiikan keskeiset taidot, yksinkertaistamisen ja inttämisen taiteenlajit, joita he harjaannuttavat kunnes ovat valmiita liittymään jonkin poliittisen puolueen nuorisojärjestöön, jotka ovatkin toki viime vuosina oikein kukoistaneet ärsyttävyyden saralla. Tässä on se keskeinen ero: meidän nuorillemme tarjotut vaikutuskeinot ovat täysin väärin fokusoituja, ne sulkevat ihmisiä ulos, eivätkä kutsu kaikkia mukaan. Ne eivät houkuttele, koska niissä ei muuteta mitään. Ne riitelevät ongelmista, eivät pyri ratkaisemaan niitä. Tuosta foorumista, jonka takana ilmeisesti oli lähes täysin Clare Jones, joka vaikutti energiseltä, innostuneelta ja inspiroivalta ihmiseltä, voitaisiin ottaa todella pienellä vaivalla mallia täälläkin, ja voin luvata vaikka meikäläisen vuositulot (parhaimmillaan n. 6000 euroa, mitä noista tuista nyt tulee.) tuon starttaamiseen, jos sitä ei kukaan muu tahdo avittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti