tiistai 11. joulukuuta 2012

Muuntunutta tajuntaa kai tavallaan tämäkin.

Lopetin kikkailut tältä illalta ja laitoin Tom Waitsin Foreign Affairsin soimaan, tuli jotenkin todella lämmin ja miellyttävä olo heti. En oikein osaa kuvailla sitä muuten. Uskon, että tämä tunne on viskiä niille, jotka sen juomisesta oikeasti nauttii, vaikka mulle se ei välttämättä olisikaan yhtään sama asia. Tai siis tiedän, ettei ole. Vähästä maistamastani alkoholista viski oli kuitenkin mielestäni vähiten "vitun pahaa". Tässä on vaan jotain samalla tavalla lämmintä, enkä nyt puhu vain siitä selkeimmästä mahdollisesta tekijästä, eli Waitsin äänestä, vaan se on tuossa läskibassossa ja saksofonissa, siinä mitä pianolla soitetaan, ihan kaikessa tällä levyllä. Olen koittanut löytää sitä vinyylillä divareista, mutta taitaapa olla harvinaisemmasta päästä. Olisi kyllä kiva löytää. Tompan livebootlegeissa ei ole vinyyliltä kuunnellessa mitään muuta vikaa kuin se, että jossain vaiheessa saksofoni tai trumpetit hyppää täysillä pintaan, ja kun mulla ei ole kaukosäädintä vinyylisoittimeen, en kerkeä vääntää volyyyymiä pienemmälle ennen kuin kissat hyppäävät puoleentoista metriin repimään tapettia kostoksi. Mutta aina näitä levyjä kuunnellessa mä tajuan, että todellakin tahdon opetella soittelemaan blues-pianoa, koska se on ehkä maailman siisteintä. Eilen tuli todella hyvä fiilis, kun aloin vain soittaa Wurlitzeria ja huomasin, että ei perkele, tämähän kulkee pikkuhiljaa. Ainoa vaan, että pitää melkein aina soittaa Dstä tai Gstä, kun ne tuntuu olevan meikäläisen sormille ne luonnollisimmat tavat eksyä sellaisille mukaville äänille, ilman ylimääräisiä eikuja.

Nyt kun tuo Tomppa valtasi tämän illan, niin kaikki tuntuu oikeastaan vain todella miellyttävältä, hyvin hämmentävää. Ihan kuin meikä olis kääritty kuplamuoviin ja sellasiin karvamattoihin. Koulukin alkaa huomenna vasta yhdeksältä, joten kaikki on nyt hyvin ja oikein mukavasti. Jospa sitä kohta kuitenkin hiipisi katselemaan psykedeelisiä uniaan. Joku yö kaivettiin papan kanssa lapiolla olkkarin lattiaa, koitettiin kai haudata aarretta tai jotain. Naisiakin on pyörinyt riesaksi asti, mutta eipä ne mulle mitään mahda, meikä on niin Zen, ettei edes mun ite keksimät akat oo riittävän fiksuja. Ha. Jotenkin on sellainen outo tunne, että jossain unessa olisi ollut norsukin, mutta en juuri nyt osaa sitoa sitä osaksi mitään loogista kokonaisuutta. Kaveri huomautti koulussa, että piirrustukset on viime aikoina ottaneet vähän trippailevan ja geometrisen suunnan, taitaapa olla niin. Pitää skannailla jossain välissä juttuja kun taas jaksaa. Tai kun on piirrellyt enemmän. Nyt menen nukkumaan ja kuuntelemaan vaikka tuota Graveyardia, kun tämä levy on pyörähtänyt ensin lävitte. Öitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti