tiistai 11. joulukuuta 2012

Maissa maitten tavalla, myanmarissa majava.

Meillä kävi koulussa tänään myanmarilainen nainen pitämässä esitelmän kotimaastaan, ja en ole koskaan tajunnut, miten täydelliseltä paikalta se meikälle kuulostaa. Se on kuin Thaimaa ilman huoria ja mäkkäreitä ja suomalaisia, ikään kuin henkisempi versio samasta paikasta. Toki siellä on ollut omat kuhinansa, vallankumouksensa ja rytinänsä, mutta siellä voisi elellä jollain vuorella verrattain rauhassa ja yksin. Olisi tehnyt mieli jutustella enemmänkin sen kanssa, mutta ajattelin, että enpä tässä luokkani edessa ala viillellä itseäni auki, koska jos olisi jutustellut buddhismista, olisin kuitenkin ajautunut sinne kiertotietä ja länsimaisen maailmankatsomuksen häpeän ja itsevihan kautta. Ja tunsin itseni hölmöksi jo valmiiksi, kun ajattelin kuulostavani vitun hölmöltä länsimaiselta, joka menee juttelemaan vähän buddhismista toisesta kulttuurista tulleelle tapauskovaiselle, ja tajusin itsekseni myös juuri tästä syystä toistavani tätä länsimaista häpeää, mikä taas nauratti jo sillä hetkellä.

Portfoliollakin peloteltiin jo koulussa, mutta noin kolmessa minuutissa oli sekin ongelma ratkaistu. Teen kuvakirjan kaikista sotkuistani, joita olen tässä koulun aikana tuherrellut. Ne saavat omalla hämmentävällä ja kryptisellä tavallaan kertoa meikän oppimiskokemuksista. Muuten tässä jaksossa on ollut helvetisti nettihommia ja paperitehtäviä ja kaikkea sellaista, vaikka koulua on ollu vaan viisi päivää. Ehkä se johtuu tuosta ylimääräisestä yhteiskuntaopin kurssista, mitä olen nyt duunannut tässä pari iltaa noiden muiden hommien ohella, periaatteessa ihan samaa paskaa teen kahdelle kurssille. Silti en jaksa kopioida mitään, vaan kirjoittelen kaikki uudestaan, kun kuitenkin joku lause tekstissä vastaa taas johonkin eri kysymykseen, enkä osaa mitenkään editoida itseäni fiksusti, vaan päädyn pyyhkimään kaiken ja kirjoittamaan uudestaan.

Tekisi mieli lukea kirjoja lisää, mutta kun joka puolella kuulee taas koko ajan suomea, englannin lukeminen vaikeutuu huomattavasti. Tuolla ollessa luin kuitenkin viisi kirjaa, palaamisen jälkeen se loppui kuin seinään. Tosin eilen, kun luin Raxille rumpukoneen käyttöohjetta, aloin ajatuksissani taas puhua englanniksi, ennen kuin tajusin kenelle puhuin, ja tänään tunnilla, kun tyttö puhui englantia, puhuin epähuomiossa sitä luokkakavereillekin. Siitä tulee meikälle aina jotenkin vaivaannuttava olo suomalaisten ympärillä, vaikka siinä ei olekaan mitään teennäistä yrittämistä, vaan se on luonnollinen reaktio sille, että unohtaa taas ajatella ja olla suomeksi. Suomen kieli itsessäänkin on meikästä niin hieno kaikessa rytmisyydessään, että mieluummin puhun sitä täällä ollessani. Kun koitan kertoa kokemuksistani, huomaan törmääväni pieneen ongelmaan, kun niille asioille ei ole valmiiksi mitään nimiä päässäni suomeksi, vaikka tiedän aivan täsmälleen mitä ne tarkoittavat. En vain tahdo kuulostaa sellaiselta ärsyttävältä sössönsöömulkulta, jonka joka toinen sana on englantia heti, kun se on päässyt käymään suomen rajojen ulkopuolella. Maassa maan tavalla, täällä häveten ja vihaten. Otin mieleeni maisemaksi sammuneen tulivuoren, jonka huipulle on rakennettu temppeli, se näytti niin helvetin hienolta, että siellä tahdon vielä elämäni aikana käydä. Jos en minnekään muualle kerkeä tai saa mitään muuta aikaan. Otsikosta on turha etsiä järkeä, se vain näytti hassulta, mutta siihen tämän lukevat ovat kai jo tottuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti