tiistai 25. joulukuuta 2012

Hajuja ja muistoja.

Piti tulla taas baarista kotiin melko äkkiä, kun tuntui siltä, että olen ollut niin kauan poissa ihmisten ilmoilta, että kaikki ihmiset näyttävät todella oudoilta, enkä voisi olla möläyttämättä jotain, jonka seurauksena saisin turpaani jos joku kuulisi. Ihmisten ulkonäkö ei kiinnosta itseäni millään kauneus-rumuus-akselilla, vaan ennemmin sitä miettii, miten kukaan voi olla uskomatta evoluutioteoriaan, mutaatioihin ja alueittaisen geenimigraation vaikutukseen ihmisten perimään, kun baarit ovat täynnä niin epäsymmetristä ja hämmentävän näköistä porukkaa, ettei minkäänlainen jumala mahdollisesti voisi kehitellä tuollaisia kombinaatioita ihmisnaamasta, vaikka olisi kuinka kaikkivoipa. En sano, että ihmiset olisivat rumia, vaan erilaisia, ja silti suurelta osin niin samanlaisia ja samannäköisiä, että oikein pelottaa. Erityisessä suosiossa nykyisessä kehityksessä tuntuu olevan sellainen jykevä otsa, jolla pystyy ottamaan tuopin vastaan menettämättä tajuntaa, myös silmät on kai osiltaan tästä syystä sijoitettu strategisesti syvälle päähän, tämän kallon muodon tarjoamaan suojaan. Suuret, komeat ja massiiviset nenät, jollaisen allekirjoittanutkin omaa, ovat tätä nykyä selkeästi pois evoluution muodista, ja pienet possunenät ovat vallanneet alkoholia haistavan väestönosan piirteet. Kullekin tarpeen mukaan.

Nenistä tuli mieleen hajut, ja hajuista se, miten ne ovat minulla suuremmassa osassa maailman hahmottamista, ja ennen kaikkea muistoja, kuin mitä olen koskaan tajunnutkaan. Aloin herätä hajuihin vasta Walesissa, aina kun sammutti musiikin, eli lopetti kuuloaistin jatkuvan kuormittamisen, huomasin miten hajut tulvahtivat saman tien järjettömän vahvasti esiin. Kokeilkaapa itse. Kuuntelette musiikkia n. 20 minuuttia, lopetatte sen äkisti, vaikkapa bussissa. Voimistuuko hajuaisti sen seurauksena teilläkin hetkellisesti? Se on niin vahva, että se hämmentää ja laittaa hymyilemään, kaikki bussin hikiset ihmiset, ikkunasta takaisin tuleva pakokaasu, vanhojen mummojen seniiliyden ja hajuvesien tulvahdus, kaikki ne arkiset hajut tuntuvat todella mielenkiintoisilta. Samoin huomasin eilen, että kun muistelen asioita, hajut ovat niitä määrittäviä juttuja, jotka oikeasti palauttavat minut takaisin.

Yksi varhainen joulu rakentuu HKn Sinisen hajun ympärille, kun heiluin makkarapaketti kädessä joulupukkia odotellessa. Muistan miltä hukkunut hiiri haisee, kun saatiin mummolassa hiiri kiinni lasipurkkiin ja ajattelin sille tulevan jano. Muistan Jalkalasta aina myös sen astiakaapin nurkkauksen oman tuoksun. Siinä nurkassa, missä pappa makasi lattialla aina ruoan jälkeen. Siinä tuoksuu minulle koti. Muistan matoja kuhisevan kompostin makean ja luotaantyöntävän löyhkän, muistan miltä yksi tietty pakkasaamu tammikuussa ennen vuotta 97 (siis mikä tahansa vuosi ennen tuota, sitä en muista) tuoksui, muistan sammakkolammikot keväällä Lahden Kärpäsen soramontussa, kaikki yksittäiset, oudot, näennäisen merkityksettömät hajut pystyvät potkaisemaan jonkun muiston kerrasta päälle, samaan tapaan kuin jokin tietty nimi tai biisi voi käynnistää muistot unesta. Toissayönä taisin myös nimittäin katsella Karri Koiraa livenä Pertunmaan Seurakuntatalolla, ennen kuin join jonkun verta. Tai se saattoi olla aivan hyvin vaikkapa viime yön ensimmäinen uni, ja siksi niin etäinen. Kukapa näistä tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti