maanantai 22. lokakuuta 2012

Sellassia sitten taas niin.

Kafka on ollut kirjailijana mulle melko uusi tuttavuus, suomeksi lueskellessa ei jotenkin ole auennut se saksalainen täsmällisyys ilman Hessen jatkuvaa trippailua jonnekin ihmisyyden ja kuolevaisuuden ytimeen, mutta nyt kun tuota on lukenut englanniksi, se on auennut jotenkin aivan eri tavalla. Tavallaan rivien välistä näkee, ettei kirjoittaminen hänellekään ollut mitenkään järjettömän systemaattista toimintaa, vaan jotkut ratkaisut ovat kunnon antikliimakseja, jotkut taas sellaisia, jotka kertovat tekstin tulevan tajunnanvirtana, kun dialogin jälkeen juostaankin suorilta junan alle. Toisaalta myös jotenkin tässä vieraassa ympäristössä ehkä osaa vähän paremmin samaistua siihen fiilikseen, mikä monilla sen hahmoilla on, kun ovat Amerikassa tai missä lie itselleen vieraassa ympäristössä. Jospa se onkin jonkinlaista vertaistukea. Luultavasti.




Unohdin eilen oikeastaan sanoa, että Jen jätti meille yhden tehtävän viikonlopulle, ja se oli rakentaa kehys puusta, paperin tekoa varten. Pojat olivat lauantaina liian darroissa, ja toimivat lähinnä painoina ja hiekkapaperimiehinä, meikä sitten mittaili ja sahaili (olen molemmissa hommissa melko paska, joten sain mittailla ja sahailla vähän aikaa), mutta se oli sellaista näpertelyä mitä oli melko mukava tehdä. Eilen Jen tuli himaan ja sanoi että niitä tarvitsisi oikeastaan kaksi suunnilleen saman kokoista, ja tein toisenkin siinä illasta. Päivällä kun saatiin Danin kanssa se ensimmäinen päivän valossa liimailtua ja laitettua puristukseen jonkun ihme ankkurin alle kuivumaan, otettiin siitä noin miljoona taidekuvaa. Tänään ei ole kauhea kiire töihinkään, ajattelin vihdoin ehkä ostaa kaupasta jotain millä saan naamani kuriin, korvani puhtaaksi, ja ehkä jotain muutakin muutost olooni aikaiseksi.

Unet ovat käyneet ovelammiksi, viime yön unet liittyivät jotenkin lähinnä seksiin, mutta yksi oikeasti mielenkiintoinen juttu siellä oli seassa. Kiipesin Lahdessa mytäjäisenristeykseen nousevaa jäähallin viereistä mäkeä, ja se oli oikeasti jonkun helvetin ison karvaisen hirviön selkä, joka oli juuri ja juuri siinä kulmassa, että sitä pystyi kiipeämään kävellen, kun otti tukea sen ötökän selkäkarvoista. Toisella puolella jatkuvaa liikennettä nousi Eetu (kaikista miljoonista tuntemistani Eetuista se, joka on minulle läheisintä sukua lihan ja veren kautta), joka oli menossa töihin Oululaiselle, ihan yhtä väsyksissä kuin minä tällä puolella tietä. Muuten kaikki unet olivat lähinnä naisia, jotka koittivat houkutella haureuden tielle, mutta en sortunut yhteenkään. Siitäs saitte, vitun harakat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti