Vaikka tästä alkaa olla jo viikko, ja työmuistilla on ollut
tässä parempaakin tekemistä, kuin kerätä romua varastoihin, yritän muistaa,
mitä on tapahtunut. Ja ehkä hahmottaa sitä itsekin. Heräsin maanantaina 8.
lokakuuta siinä kahdeksan korvilla. Eetu lähti töihin ja äiti tuli hakemaan
minut ennen kymmentä. Ajelimme hänen ja ystävänsä kanssa kaikessa rauhassa
kohti Tampereen lentokenttää, josta ajattelin ostaa Jenille salmiakkia, mutta
onneksi ostin välipysähdyksellä edes yhden pussin turkinpippureita, koska
minulle tuli täytenä yllätyksenä, ettei Tampereen lentokentällä myyty missään
salmiakkia. Hyvä etten ihan järkyttynyt, toisaalta olihan se nyt muutenkin
vähän erilainen lentokenttä, kuin jokin Helsinki-Vantaa. Siellä sain jonottaa
hyvin pitkään, ja koska aikaisemmat muistoni lentokentistä olivat vähän
hataria, mietin että missähän järjestyksessä mikäkin asia tapahtui. Sehän meni
kuitenkin omalla painollaan.
![]() |
Parin tunnin näkymät. |
Perillä aloin juoksennella ympäri kenttää nostamassa puntia
ja ostamassa junalippuja, maksoin 93 puntaa suorasta lipusta Cardiffiin. Suora
tarkoitti kahta eri junaa Lontoon sisällä, ennen kuin päästään viimeiseen, joka
vie oikeaan suuntaan. Ensivaikutelma koko maasta on Orwell-teemapuisto. CCTV
kylttejä on joka puolella, kaikki kyttäävät toisiaan ja mahdollisuutta päästä
haastamaan kaikki muut oikeuteen. Tervetuloa, Ameriikan meininki. Kaikkialla on
ahdasta ja vihreää, mikä ei tietysti haittaa, mutta vaatii totuttelua. Junassa
kaikki olettavat sinun olevan siellä vain rikkomassa kaikkia mahdollisia
lakeja.
Viimeisessä junassa viereeni istui puhelun perusteella saksalainen,
itävaltalainen tai sveitsiläinen nainen, jonka kanssa keskustelimme saaren
meiningistä, säästä, Walesista ja Suomesta. Jouduin maksamaan junasta viel 17
puntaa lisää, koska ilmeisesti lippu ei käynyt tässä, vaikka niin minulle
aiemmin sanottiin. Nainen joutui maksamaan 55 puntaa omastaan, koska lento oli
ollut kolme tuntia myöhässä.
![]() |
Don't worry. You're safe. |
Danin liverpoolin aksentista oli aluksi vaikea saada mitään
selvää, mutta kun pääsi oikeasti kuulemaan walesilaista aksenttia, se tuntui
helpolta. En vieläkään tunnu ymmärtävän mitään, jos työkaverit puhuvat
keskenään, ja saan tosissani skarpata,
että ymmärrän kysymyksen. Kaikki hokevat, että puhun todella hyvää englantia,
mutta se ei aina tunnu siltä, kun ei tajua puoliakaan lauseista. Tästä talosta
on toisaalta tullut sitäkin kautta tietynlainen turvapaikka, täällä ihmiset
puhuvat ymmärrettävää englantia, josta saa täydellisesti tolkun.
![]() |
Takapiha. |
En tiedä johtuiko se pääasiassa väsyneistä aivoista, mutta jostain mystisestä syystä tänne tullessa kaikki ihmiset ovat vaikuttaneet todella tutuilta. Kaikki on jatkuvaa dejavuta. Toinen mielenkiintoinen asia on se, että kaikki unet ovat liittyneet Lahteen, ja niissä on ollut jotakin fyysistä, siis sellaista, että jo siinä unessa tiedän, että tämä on unta, mutta nämä fyysiset tekemiset tässä tuntuvat todellisilta, ihan kuin keho harjoittelisi ja aivot tekevät siitä totta. Toisaalta se voi johtua siitä, että juuri luin unitutkimuksia niin pitkälle, että tätä asiaa juuri käsiteltiin, mutta kummin päin hyvänsä, se on mielenkiintoista miten paljon uutta sitä on oppinut tajunnastaan ja unistaan lukemalla ja tutkimalla asiaa.
Kuten tuolla toisaalla kirjoitin, myös ajattelu tuntuu jotenkin oudosti muuttuneen, kaikki on ikäänkuin nestemäistä ja jatkuvassa muutoksessa, on vaikea sanoa ajatteleeko enää millään kielellä. Suomea se ei ole, muttei välttämättä englantiakaan, aina Suomessa ollessa huomasi ajattelevansa englanniksi melkein yhtä paljon kuin suomeksikin. Nyt kielen tilalle on tullut enemmän kuvia, virta piirrettyjä ja lähinnä ehkä luontoa. Tutkin tätä lisää, ja palaan asiaan kun jaksan taas tukea tuota nettipiuhaa stattisella jännityksellä tietokonetta sohvaa vasten pitäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti