Heti kärkeen tahdon selvittää, mitä Jung käsittääkseni tarkoittaa kollektiivisilla alitajunnalla. Se ei ole mitään new age-hippi-soopaa isosta yhteisestä tietoisuudesta, vaan ennemmin isosta yhteisestä tiedottomuudesta. Jungin kollektiivinen alitajunta on häntäluun tapainen henkinen rustonpätkä, joka on meissä jäänteenä kaikista ihmisistä ja eläimistä asti, joiden kautta tiedostava tajunta on kehittynyt siksi, mikä se oikein on. Pääasiassa tämä on mielestäni ihan vain kulttuurin vaikutus ihmiseen, joka on perinnöllinen meille kaikille siksi, että kehitymme ihmisyyteemme muiden ihmisten avulla ja heidän vaikutuksestaan. Tämä ei selitä sitä, miten eripuolilla maailmaa myyteissä ja tarinoissa esiintyvät samat teemat, samat hahmot, samat arkkityypit ja vaikka miten eri puolilla maailmaa alettiin yhtäkkiä kasailla kiviä alttareiksi ja pyramideiksi? Kun toivottavasti huomenna saan lapsuudesta asti metsästämäni Suuren Myytikirjan käsiini, palaan tähän, mutta nyt sörkin vain kulttuuripuolta. Se, minkä nykyihminen mielellään tahtoo älyä palvoessaan unohtaa, on se, että kaikki nämä yhteiskunnat ovat olleet vahvasti uskonnollisia, ja niistä jokaisella on ollut omat psykedeeliset huumausaineensa, jotka pääasiassa vaikuttavat tajuntaan samalla tavalla. Näistä vedetyt tulkinnat ovat synnyttäneet jonkinlaisia proto-kulttuureita, joissa samanlaisia näkyjä on tulkittu uskonnollisesta näkövinkkelistä. Myös luonto toimii joka puolella samalla tavalla, mikä on vaikuttanut kulttuurien ja tarinoiden syntymiseen.
Jung näkikin, ettei jumalan kuolema ole välttämättä pelkästään hyvä asia, sillä se jättää ihmisen alitajunnalle helvetilliset määrät käyttämätöntä energiaa, joka ei enää purkaudu uskonnollisiin menoihin, ja alkaa ilmentää itseään neurooseina ja henkisinä häiriöinä. Uskon tässä olevan jonkin verran perää, koska lyhyessä ajassa tapahtunut valtava muutos yleisessä suhtautumisessa uskontoon on todellakin aiheuttanut järisyttäviä kasvukipuja, joiden kanssa taistelemme yhä. Ehkä sadan, viiden sadan tai tuhannen vuoden päästä osaamme katsoa taaksepäin ja nauraa tälle kaikelle. Nyt se ei välistä juuri naurata, kun uskonnollisista tai anti-uskonnollisista syistä tapetaan "vihollispelaajia" ihan helvetisti.
Silti, vaikka nykyisen yhteiskunnan valossa on helppo katsella "kollektiivista alitajuntaa" täysin kulttuurisena ilmiönä, en voi sitä mitenkään täysin sivuuttaa. Olen kokenut sen käytännössä niin monta kertaa tehdessäni asioita. Vaikka en tavallaan koskaan koe olevani osallisena varsinaisissa luomisprosesseissa, kykenen silti erottamaan kaikkien tekeleitteni joukosta sellaisia asioita, jotka tuntuvat heti arkkityyppisiltä. Esimerkiksi Käärmeen kirjoittaminen oli tällainen kokemus. Kirjoitin sitä putkeen kolme tuntia, voimatta pitää minkäänlaista taukoa. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä se pitäisi sisällään, mihin se kulkisi. Kirjoitin siihen itseni niin hämmentävästi, että sen jälkeen kynnys kirjoittaa mitään tuntui todella korkealta. Sen jälkeen taisinkin kirjoittaa jotain todella hölmöä. Se tuntui heti täysin erilaiselta, kuin se tulisi suoraan jostain tajuntani takaa. En pidä alitajuntaani välttämättä mitenkään omanani, mielestäni ei koskaan ole ollut tärkeää, että kyseessä on "MINUN" alitajuntani, vain ainoastaan se, millaisia kuvia se tuottaa.
Usein istun itsekin hämmentyneenä tuijottamassa niitä, miettien että mitähän sieltä tulee seuraavaksi. Silti kykenen tulkitsemaan niitä asioita melko paljon, koska ne kuvat ja merkitykset tulevat minun elämäni kautta. Se on hämmentävää, ja voitte uskoa, että sen selittäminen on todella hankalaa. Siitä tulee vähän sama fiilis, kun jotakin biisiä kuunnellessa tulee fiilis, että nämä sanathan on kuin suoraan kirjoitettu minulle! Jotenkin uskon, että kuka tahansa pystyisi luomaan yhtä kiinnostavia, samanlaisia kuvia, jos jaksaisi hetkeksi päästää irti itsestään ja egostaan, etenkin negatiivisessä sävyssä ("en minä osaa!"). Ei sinun tarvitsekaan osata yhtään mitään, sen kun lakkaat tekemästä ja annat sen vuotaa vapaasti ulos. En minäkään osaa piirtää suoria viivoja edes viivoittimen kanssa, en osaa soittaa nuoteista ja melko huonosti korvakuuloltakaan.
Jungia täytyy lueskella lisää, kun aika antaa periksi. Uskon, että jos jostain löydän lisää välineitä tähän mieleni tutkimiseen, niin häneltä. On toisaalta myös mielenkiintoista huomata, että hänen tapansa tulkita vaikkapa unia tai muita alitajunnan viestejä, on saman suuntainen, kuin oma käsitykseni. Kaikki avaimet niiden tulkintaan ovat unissa itsessään, eikä niihin tarvitse etsiä selityksiä mistään muualta. Ihmisen oma elämä, kokemukset ja pelot ovat avain siihen. Lukemassani The Mind At Nightissa on tuossa alkupäässä esitelty Hobsonin käsitys siitä, että unet ovat vain aivojen epätoivoinen yritys yhdistellä aivorungon tykittämiä kaoottisia viestejä, rakennella niistä juonellisia kokonaisuuksia lennosta. Myöhemmin hänkin sai kuitenkin vähän skarppailla näkemyksensä kanssa, kun selvisi että unet ovatkin myös käsityksiä korjaavaa ja muistia rakentavaa hommaa. Siitäkin lisää joskus toiste. Sillä aikaa täältä perheen pienimmille vähän todellista hengen ravintoa elämänpelin muodossa. Kyllä se puhtaan ihmisen alitajunta kykenee melko kipeisiin suorituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti