perjantai 26. lokakuuta 2012

Kafka, kirjallisuuden grindcore-mies.

Hei kaikki te, joita kirjojen lukeminen yhtään kiinnostaa. Älkää vaivautuko lukemaan niitä joka kirjastosta löytyviä suomenkielisiä käännöksiä Kafkasta, jotka ilmeisesti joku lakimies on joskus sata vuotta sitten kääntänyt kauniille kielellemme. Muistan itse taistelleeni sivulle kaksi, ja lopettaneeni saman tien. Ei maksa vaivaa. Hommatkaa sen sijaan tuo enklanninkielinen laitos, Metamorphosis and other short stories, joka on oikeasti suorempi ja parempi käännös, ainakin esipuheensa leuhkimisen ja keulimisen perusteella. Oikeasti hienoa, koukuttavaa ja inspiroivaa kielenkäyttöä, ja jutuistakin alkaa löytyä vähän enemmän sisältöä, kun pääsee niistä alkukankeuksista ohi. Aluksi tuntui, että tässä on juuri sellaista pakkosyöttö proosaa, jossa ei ole mitään syvempää merkitystä, mutta sieltäkin alkaa löytyä juuri sitä aiemmin mainitsemaani tajunnanvirran omaista kääntymistä ja venkoilua, sekä sellaisia visioita, joita on selkeästi kypsytelty ja rakenneltu pitemmän aikaa.

Kuten vaikka se itse Metamophosis. Kiertelevä kauppamies muuttuu yhtenä aamuna helvetin isoksi torakaksi ja entisestä perheen elättäjästä tuleekin riippakivi, joka ymmärtää kaiken mitä ympärillä puhutaan, mutta ei voi reagoida siihen oikeastaan millään tavalla. Se on vain kirjoitettu niin helvetin hienosti, ettei siinä voinut olla monessa kohtaa ihmettelemättä, miten tuollainen on voitu kirjoittaa tuommoiseen muotoon. Novellien suhteen tuon lukeminen on muutenkin osoittanut meikälle, että hyvin voisin itsekin lätkiä ja nitoa noita omia ulosteita kirjaksi asti, kun pituus ei ole rajoite. Jotkut tarinat vain ovat lyhyempiä, kuin toiset. Jotenkin omassa päässä on aina ollut sellainen olo, ettei noilla käytännössä tee yhtään mitään, kun ne eivät ole riittävän pitkiä ollakseen oikeita novellejakaan. Toisaalta sama fiilis on ollut kaikkien musiikkihommien ja kuvien suhteen. Muut tekee juttuja oikeasti, oikeissa raameissa ja mittasuhteissa, meikä vaan keskittymishäiriöisenä rajatapauksena oksentelen ulos tuollaisia vartin mittaisia levyjä, vartin mittaisia tarinoita ja suunnilleen A4n kokoisia kuvia. Mutta kaipa nekin voi jossain välissä latoa kasaan yhdeksi läjäksi. Mutta juuri tästä syystä Kafka tuntuukin inspiroivalta, se on jonkinlainen kirjallisuuden grindcore-mies, antoi äänen voimattomille, teki paljon pieniä hommia, eikä saanut niistä elinaikanaan juuri mitään kiitosta. Itsehän olen kuitenkin saanut sohelluksistani jo ihan kohtuuttoman paljon kiitosta ja huomiota.

Kafkan jutuissa on kiinnostavaa etenkin se, miten päähenkilöt alistuvat joidenkin muiden päätöksiin ja tuomioihin, vaikka vastustelisivatkin niitä. Se nostattaa parhaimmillaan kylmiä väreitä, koska jossain sisimmässäni tiedän sen olevan kaikkein osuvin kuvaus elämästä ja unelmista, kun niitä aletaan hakata vasten yhteiskuntaa ja velvoitteita. Silti jokin pakkoreaktio minun päässäni taistelee sitä kaikkea vastaan niin kauan kuin vain pystyy, ja vielä sen jälkeenkin. Toisaalta toisella olkapäällä kantta arkkuun on sovitellut My Will To Diessa samaa julistava Dolving:
Got nothing much to live for
Can't see the point in dying.
They say "Hang in there man, it gets better"

That just a god damned lie. It doesn't.

It's just the impulse to rebel that fades with age.

You grow complacent and understanding.
What a fucking waste 

Silti minussa elää vielä se sama kipinä, jota ei mikään tule tappamaan niin kauan, kuin henki kulkee: Se on halu elää, olla olemassa ja hyppiä talojen katoilla rankkasateessa keskisormet pystyssä ja huutaa maailmalle, että täällä on vielä yksi, joka ei kuole koskaan. Se on toisaalta samaa kapinaa, jonka olen perinyt kaikilta meidän suvun miehiltä, se on jotain mikä yhdistää meitä kaikkia. Sen takia on usein jouduttu ongelmiin, mutta se on aina johtanut myös konkreettisiin muutoksiin ympäristössä, tunge meidät laatikkoon, ja sinulla on vartin päästä yksi ehjä laita ja helvetisti säleitä ympäri pihaa. Se on jotain sellaista, mikä on monille ihmisille vaikeaa ymmärtää, minun kohdallani se on hyvin usein ymmärretty täysin väärin negatiiviseksi energiaksi. Se on sitä vain sen näkökulmasta, joka koittaa seistä minun ja elämäni välissä. Muuten se on vain ja ainoastaan voimaa, joka johtaa muutoksiin, ja mielestäni olen tullut pitkän matkaa ja oppinut kanavoimaan sitä kaikkea energiaa melko terveesti, vaikka välillä on väistämättä edessä heikompia kausia, jolloin kaikki vaan patoutuu ja repeää irti.

2 kommenttia:

  1. Oon tota Oikeusjuttua lukenu jonku verran ja aika kuivaa tekstiä ollu tähä mennessä. Pitää noita enkun kielisiä tsekata ku lontoonkieli onnistuu kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Joo, sitä meikäki tais koittaa joskus, eikä oikeasti toiminut yhtään. Muodonmuutos on ainakin englanniksi helvetin hienoa kamaa, ainoa että nuo Hunger-Artistin pari vikaa novellia oli todella kuivia ja raskaita, mutta muuten hyvää kamaa.

    VastaaPoista