torstai 6. syyskuuta 2012

Vähän jotain taas, ennen kouluun lähtöä..

Eilen saatiin koulussa tehtävä, joka pisti koko luokan hajoilemaan henkisesti: piti kirjoittaa kolme esseetä. Meikäläisellehän se oli melkoisen cunt basic-kamaa, ei tainnut kahteen mennä tuntiakaan, ja koska se oli ryhmätyö, annoin tyttöjen kirjoittaa viimeisen tehtävän vastauksen. Siinä piti miettiä ensin, että voidaanko nuorille antaa tasa-arvoista, turvallista ja oikeaa tietoa, ja toisekseen, miten yhteiskunnallinen tilanne heijastuu nuorisotiedotukseen. Ensimmäisen pointtina pidin sitä, että nuorisotiedotuksessa tupataan usein valitsemaan oikean ja turvallisen tiedon väliltä, koska nuorisotyötä värittää aina työnantajan arvomaailma. Positiiviset kokemukset mistään huumeista eivät siihen sovi, ja kaikki niistä johtavat kadulle piikki lapasessa. Tässä kohtaa minulla on aina ollut ongelma, ei siksi että huumeet olisivat aina vitun jees-homma, vaan siksi että tärkeämpää olisi kasvattaa nuorista ihmisiä, jotka ovat tietoisempia itsestään, omasta persoonallisuudestaan ja siitä, mikä on heidän juttunsa ja mikä ei. Pelkkä salailu ja kieltäminen johtavat vain asian hehkuttamiseen, koska nuori mieltää kaiken kielletyn aikuisten maailman asioiksi, ja kokee sen kokeilun osana aikuistumisrituaalia. Rehellisyys ja mutuilu ovat tässäkin asiassa mielestäni ainoa tie, joka ei johda tyhmyyteen ja vaurioihin, koska et ikinä voi todellisuudessa edustaa ketään muuta, kuin omaa itseäsi. Voit kertoa totuuksia vain omista kokemuksistasi, voit heijastella vaikkapa huumeiden käyttöä vain siltä pohjalta mitä olet itse nähnyt, ilman että se menee kirkasotsaiseksi paskan jauhamiseksi. Knowledge without mileage equals bullshit, sanoo Henry Rollinskin.

Toinen kohta taas oli vähän sellainen Daa!-hetki, kun koko ympäröivä yhteiskunta on esimerkki siitä miten yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa koko nuorisotyöhön. 90-luvulla lama pyyhki lattiaa ja nuorisotyöstä ajettiin alas, väliin jäi meidän faijan sukupolvi, jolla ei oikein ollut välineitä omaan elämään, saatika perhe-elämään, ja aika ajoi alta ohi, duunia ei ollutkaan ihan helvetisti. Silloin olisi tarvittu syrjäytymistä ehkäisevää nuorisotyötä. Näiden perheiden lapset alkavat nyt olla samassa iässä, ja melko monet rikkinäisistä kodeista tulleet tuntuvat keskittyvän vain syrjäytymiseen. Siitä on tehty turhan hössötetty ja sitä kautta ihannoitu asema, joka houkuttelee myös pelkästään vitun laiskoja ihmisiä. "Ei mun tartte, ku mä oon syrjäytyny jo." "Aikuiset" ovat kehittäneet itselleen byrokratian ja kapulakielen, jolla on helppo puhua nuorista nuorten yli, kysymättä heiltä itseltään, mikä on homman nimi. Myös kaiken meneminen internetiin tekee kotiin jämähtämisestä vain helpompaa, eikä tuntemattomien ihmisten välillä synny arjessa kontakteja enää kauhean luontevasti. Baarissahan niitä osaa luoda kuka vaan.

Liikunnanohjauskin meni eilen melko hyvin, vaikka olinkin melko huono itse lajeissa, niin osasin silti kuitenkin naureskella sille, ja siitä tuli mielestäni mukava tilanne, jossa me kaikki yhdessä yritimme opetella ja selvittää lajeja ja tekniikoita. Se oli oikeastaan yllättävänkin mukavaa, eikä sitä tarvitse enää stressata. Jäljellä on enää tämän nuorisotiedotuksen ohjaus, ja siinä saan tehdä syrjäytymisestä yksin, arvatkaapa vaan olenko ihan liekeissä. Vaikeinta on rajaus, mutta sekin alkaa olla jo selvää. Nyt tässä syön aamupuuroni loppuun, vedän teen köhivään kurkkuuni ja lähden katsomaan, mitä se koulu tänään tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti