sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Taas tätä samaa pastaa.

Joonas näytti tässä sunnuntain "piristykseksi" yhden taiteilijan, jonka tunsin heti jonkinlaiseksi sielunsukulaiseksi, vaikka meikäläisen nuppi ei onneksi ole läheskään noin häiriintynyt. Bryan Lewis Saunder on piirrellyt itsestään joka päivä omakuvia vuodesta 1995 asti, ja aikoo jatkaa samaa touhua koko loppuikänsä. Mielestäni tässä on melko hieno ajatus, ja etenkin nuo erilaiset kokeet, erilaisille olosuhteille itsensä altistaminen ja niiden vaikutus tekemisiin tuntuu itsellekin melko tutulta touhulta. Lisäksi sieltä löytyi monia sellaisia piirteitä, joita tunnistan omista piirrustuksistani nimenomaan vaikkapa ahdistusta kuvaavina asioina. Ehkä ne ovat taas osa jotain mahdollista kollektiivista alitajuntaa, joka aukenee samankaltaisille ihmisille samassa laajuudessa, tai sitten ne ovat muuten vaan niin simppeleitä ja universaaleja asioita, että ne tulevat kaikille mieleen vastaavassa tilanteessa, eikä suurin osa vain osaa ilmaista tuntevansa niitä.

Sain uuden läppärin toimimaan, mutta jostain mystisestä syystä mikään laite, mikä annettaan minulle, ei jostain syystä osaa yhdistää tuohon 10 megan nettiin, josta minä maksan. Käsittämätöntä, mutta ehkä tämä on taas näitä karma-hommia, joihin en juurikaan voi vaikuttaa. Voisi vituttaa, mikäli en olisi jo tottunut näihin tällaisiin.  Eipä ne nyt ole niin vakavia juttuja. Periaatteessa voisin päästää tuon suojaamattomanakin ja antaa ihmisten käyttää tuota vapaasti, mutta en tiedä onko se Elisan verkoissa edes mahdollista. Luultavasti ei.

Tänä aamuna kirjoittelin yhden niistä uuden bändin biiseistä valmiiksi, sillä tavalla melkoisen mukavaa, että pääsee kirjoittamaan vähän tuollaista rauhallisempaa kuolevaisuuden kelailua, ilman että tarvitsee aina raivota joka suuntaan. Ei sillä, etteikö raivoaminen muka nappaisi, mutta huomasin itse, että tuossa splitin viimeisen biisin lopussa viha tekee tilaa jo muunlaiselle tarpeelle. On helpompi pitää fokus, kun saa purkaa erilaisia fiiliksiä eri juttuihin, ei tarvitse koittaa työntää kaikkea aina yhden ja ainoan reijän kautta. Toki nuo omat sähläilyt ovat hyviä siihen, mutta kun ei tässä ole viimeaikoina ollut sellaista yksityisyyttä, jota musiikin duunailu vaatii, niin ei ole sitten tullut tehtyä biisejäkään. Piirtely on vielä sellaista semisosiaalista toimintaa, siinä on ainakin mahdollisuus vielä keskustella ja olla tekemisissä ihmisten kanssa, kitaraa nauhoittaessa kaikkien pitäisi istua hiljaa koko ajan.

Tässä päivässä on vähän taas tällaista sunnuntain makua, toisaalta ei tekisi vielä huomenna mieli mennä kouluun, kun koko päivä taitaa olla liikuntaa ja olo ei ole kauhean terve. Mutta jos sitä nyt kävisi ainakin pällistelemässä meininkejä, voihan sitä sitten jättää tekemättä jos tuntuu liian rankalta. Tänään olisi ohjelmassa vielä ehkä ainakin vähän soittelua ja ruoanlaittoa, oikeastaan tässä ei paljoa muuta nyt kaipaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti