maanantai 3. syyskuuta 2012

Schamboo

Schamboo oli pitkä, vihreä, yksisilmäinen mies. Hänet oli tehty enimmäkseen ananaksesta, ja hän asusti shakkilaudan itäisellä laidalla. Päivisin hän kulutti aikaansa hengitellen häkää ja piirrellen hakaristejä valtavan kartanonsa seiniin. Hän ei ollut mitenkään erityisen rasistinen, hän vain piti kuvan muotokielestä, jossa neljä vammaista teetä kohtasivat keskellä. Eräänä päivänä hän päätti jättää tutun ja turvallisen shakkilautansa taakseen, ja lähteä katselemaan maailmaa suurella silmällään. Hänen suomuinen nahkansa kipristeli mukavastai tähtien loisteessa, ja hän ajatteli, että tämän täytyi olla elämää. Jalkojen panttivankina, tietämättä mihin oli matkalla, alistettuna tottelemaan varpaiden määräyksiä. Hän oli ehtinyt vasta ruutuun B93, kun hänet pysäytti lähetti. He kohtasivat, eikä kumpikaan voinut väistää, sillä he eivät voineet liikkua laudalla sivuttain. Lähetti vaati Schamboota väistämään, sillä hänellä oli kiireellinen viesti vietävänään aivoille, eikä hänellä ollut aikaa jumittaa johonkin yhdentekevään solmukkeeseen hermoradassa, tai saattaisi olla liian myöhäistä. Schamboo, jonka ei ollut kuitenkaan luvallista liikkua shakkilaudalla takaperin, teki selväksi, ettei hänen ollut mahdollista liikkua, ja lähetin olisi pakko vaihtaa suuntaa. Lähetin kärsivällisyys alkoi olla koetuksella, joten hän uhkasi syödä Schamboon. Vanhana sissitaistelijana tämä kuitenkin äkisti yllätti lähetin, ja iski sateenkaaren väriset hampaansa tämän kaulaan. Lähetin sähköinen veri purskahteli pulputen ulos kaulavaltimosta, värittäen ympäröivät valkoiset ruudut punaisiksi, ja hohtaen mustalla samettisen pehmeänä, silti hämmentävän punaisena. Schamboo hätääntyi. Hän oli tehnyt murhan, vaikka lupasi ettei enää koskaan vahingoittaisi ketään. Se räpytteli vihreää silmäänsä ja mietti mikä neuvoksi. Se näki viereisessä ruudussa silitysraudan, kurkotti siihen. Se asetteli silitysraudan lähetin ruumiin käteen, saaden tämän kaiken näyttämään vain traagiselta silitysrautaonnettomuudelta. Schamboo lähti jatkamaan matkaansa jalkojensa panttivankina. Se pääsi aamunkoitteessa shakkilaudan reunalle, ja katsoi alas ammottavaan tyhjyyteen. Se oli juuri hyppäämässä, kunnes tajusi katsoa oikealle, ja näki siellä sillan. Se käveli sillalle varovaisesti, pelokkaana. Schamboo ei ollut koskaan ollut näin kaukana kotoa. Se näki kaadetuista sypresseistä kyhätyn hätäisen sillan, ja ympärillään tyhjyyden, joka vyöryi ylitse, kuin koski. Schamboo otti ensimmäiset askeleensa huteralla sypressisillalla, sitten toiset, kolmannet, neljännettoista. Se alkoi luottaa siltaan, ja juuri sillä hetkellä se petti alta. Schamboo putosi alas ammottavaan tyhjyyteen, siitä tuntui, että se putosi ikuisesti, mutta äkkiä se tömpsähti johonkin tasaiseen. Se ei voinut liikkua, ja katsoessaan ympärilleen se tajusi, että sen ympärille oli puristunut kasa valtavia sormia. Sormet jatkuivat niin pitkälle alas, kuin se vain pystyi näkemään, ja suoraan sen edestä lähti valtava käsivarsi, joka sen oli napannut kiinni. Jostakin kaukaisuudesta kumisi ääni, joka oli niin matala, että Schamboo kykeni vain vaivoin ymmärtämään sen sanoja: "Schhhhhhhhaaammmmmmboooooooooooooooooo..... Siiiiiiiiiiiiinäääääää oooooooooooooooolllleeeeeeeeettt tttttuuuuuuuuuuuuuulllluuuuuuuuuttt tttääääännnneeeeeee kkkkuuuooooolllleeeeemmmmaaaaaaaaaaaaaaaaannnnnn......." Se jyrisi. Hitaasti ja vaivalloisesti ääni selitti olevansa Lihajättiläinen, joka oli seurannut Schamboon askelia koko matkan etäältä, nähnyt murhan ja päättänyt syödä tämän kostoksi. Schamboo alkoi parkua ja huutaa. Se ei ollut halunnut tappaa mitään, se ei tahtonut kuolla nyt. Mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Lihajättiläinen alkoi työntää Schamboota kohti suutaan. Kului päiviä ja öitä, ennen kuin Schamboo kykeni haistamaan sen kalan hajuisen hengityksen, ja vielä viikkoja ennen kuin näkyviin ilmestyi loputon rivi hampaita, valtava kieli, joka jo itsessään näytti vaaleanpunaiselta vuorelta, sekä jossakin kaukana korkeudessa jättiläismäinen pottunenä. Schamboo oli päiviän aikana oppinut hyväksymään, että sen tulisi nyt kuolla, ja se oli valmis kohtaloonsa Lihajättiläisen lopulta heittäessä sen suoraan kurkkuunsa. Kului tuhat vuotta, ja hitaasti Lihajättiläisen vatsahapot syövyttivät Schamboon muistista rauhalliset päivät shakkilaudalla, sen päätöksen jättää tuo kaikki taakse ja vaihtaa se elämä tuhatvuotiseen syöpymiseen Lihajättiläisen sisässä..

3 kommenttia: