keskiviikko 26. syyskuuta 2012

pohdinnan paikka

Pidin tänään syrjäytymisesitelmäni, ja se oli monella tavalla hyvä juttu. Se pakotti paljastamaan kaulansa ja laittamaan oman päänsä vadille, miettimään sitä, mitä oikeasti voin tehdä ja miten nuorisotyön tekemiseen sovellun. Monessa kohtaa saatiin aikaan keskustelua, jossa muutamat olivat näkemyksistäni selkeästi eri mieltä. Siitä olen sentään tyytyväinen, että nuorisoa koskevia "stereotyyppisiä" eli ehkä ihan vain leimaavia juttuja tukemaan löytyi jo luokasta aina vähintään yksi, joka kykeni kertomaan kokemuksistaan ja todistamaan, etteivät ne olleet mitään huvin vuoksi hatusta heitettyä kamaa. Itseasiassa ne kaikki olivat elävästä elämästä, ja se että joku pitää niitä marginaalisina on ihan oikein. Koko syrjäytyminen on marginaalihommaa. Suurimmalla osalla menee aina hyvin, koska suurin osa kulkee mukana ja sopeutuu. Sain vähän taistella ristiaallokossa, mutta ei se haitannut. Sieltä tuli monia näkemyksiä, myös sellaisia jotka huomasin välittömästi tarkemmiksi ja totuudenmukaisemmiksi kuin omani, ja sanoinkin sen ääneen.

Iso itsetutkiskelun paikka iski päälle lähinnä päästessämme moraalifilosofian kimppuun, se jakoi koko luokan kahtia. Onko nälkäänsä varastaminen oikein? Minun mielestäni on. Ihmishenki on aina arvokkaampi kuin voitto tai tappio, jonka yhteiskunta, kauppias ja veronmaksaja kokee. Jos joku varastelee tapaa ylläpitääkseen, se muuttaa mielestäni varkauden olemuksen ja luonteen täysin. Se on vahingon tekoa ilman hyötyä, ja tässä minä pyrin ajattelemaan jotakuinkin utilitaristisesti. Tiedän, että siinäkin on aukkoja, ja silloin hylkään sen ilman sen suurempia tunnon tuskia. Sitä sanotaan anarkiaksi. Mietin lähinnä sitä, voiko nuorisotyötä tehdä, jos maailmankatsomus kolisee vastaan työnantajan kanssa koko ajan? Luokassamme ne, jotka pitivät rikosta, laittomuutta, vääränä, olivat samat ihmiset, joiden mielestä köyhä saa kuolla pois, mikäli ei kehtaa leipäjonoon mennä. Eipä ole itsekään tullut koskaan käytyä, vaikka on saanut tehdä vyöhön uusia reikiä. Ongelma on siinä, että suurin osa varastelijoista eivät ole niin pitkäjänteisiä ja systemaattisia ihmisiä, että tajuaisivat varastetun asian olevan pois koko yhteiskunnalta. He haluavat tyydytyksen hetkelliseen tarpeeseen.

Kumpi on parempi: yhteiskunta, jossa suurimmalla osalla menee niin hyvin, että huonommista tulee pahoja, ihmisiä jotka nimenomaan tahtovat rampauttaa järjestelmää ja vahingoittaa muita, vai sellainen yhteiskunta, jossa ne pohjamudissa möyrijätkin olisivat vastuullisempia, kykeneviä heijastelemaan omaa toimintaansa ja ottamaan huomioon muut ihmiset? Tässä on jotain sen suuntaista, mitä minä tahdon saada aikaan. Muutoksen niissä ihmisissä, joille muut pyörittelevät silmiään. Se ei ole millään tavalla helppoa, etenkin kun maailmankuvaani kuuluu, että jokainen saa olla mitä mieltä tahtoo, olla oma itsensä ja rakentaa oman maailmansa omille arvoilleen. Nuorisotyössä puhutaan siitä, miten omat mielipiteet eivät koskaan saisi näkyä työssä, mutta oikeastaan koko työ on vain nuorten mukauttamista jonkun muun mielipiteeseen ja maailmankuvaan, sen sijaan että heitä rohkaistaisiin täydellisesti etsimään omansa. Homman nimi vain on eri, kun se on meidän kannattamamme mielipide, tavallisimmin kaupungin ja valtion kanta. En sano, että tämä on mitenkään väärin, en minäkään katselisi natsi-nuokkua omassa lähiössäni, vaan että se pitäisi tehdä nuorille näkyvämmäksi asiaksi. Että maailmassa ei ole minkäänlaista neutraalia maaperää, missään, koskaan.


Tämä on ollut mielenkiintoinen päivä. Tiedän, että töissä käytännössä kykenen tekemään mitä käsketään, ja kyllä minä ymmärrän järjellä ajatellessani miten nämä asiat tulee ottaa ja selittää, miten työpaikalla toimitaan. Kenen leipää syöt... ja niin edelleen. Silti, mietin välillä, voisiko kuitenkin olla mahdollista tehdä riippumatonta nuorisotyötä, vertaistukea, pohjalta ylös nousevaa, joka olisi ennemmin kannustavaa ja rakentavaa, kuin voivottelevaa. Mielestäni mm. Anssi Kelan aloittama Vieraslista on hyvä projekti, joka varmasti auttaa joitain nuoria löytämään etsivän nuorisotyön pariin. Se on työtä, jota voisin kuvitella kyllä tekeväni. Aion myös keväällä lähteä mukaan tukihenkilötoimintaan, nyt syksyllä en oikein kykene reissun vuoksi.

Voisin mennä nukkumaan päiväunet ja kuuntelemaan Graveyardia. Tämä Hisingen Blues on aivan helvetin hieno levy, inspiroivaa, merkityksellistä ja kaikin puolin täydellistä. Kannattaa käydä ostamassa! Itsekin aion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti