sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Oletko Hyvä vai Paha?

Katson Areenalta vielä muutaman tunnin löytyvää dokkaria moraalista ja ihmisaivoista. Prisman "Oletko hyvä vai paha?" sai kiinnostumaan heti lähdössä, ja nyt tätä katsoessa on vähän ristiriitaiset tunnelmat jo heti kymmenen minuutin kohdalla. Tutkija otti verikokeita rugbyjoukkueelta ennen ja jälkeen lämmittelyjen, nähdäkseen miten ryhmäytyminen ja ryhmään mukautuminen vaikuttaa elimistön hormonitasoihin. Odotetusti oksitosiinitaso, joka on yleisesti mielletty empatiahormoniksi, nousee, ja muka yllättäen myös testosteronitaso lähti nousuun. Siis miten vitussa on yllätys, että jos sä laitat äijät tekemään jotain fyysistä yhdesäs, testosteronitaso nousee? Tässä sitten vedeltiin viivoja siihen, miten tämä itsekkyyshormoni vs. empatiahormonitaistelu saa meissä aikaan tuntemukset hyvästä ja pahasta, ja miten tällainen rugbyn pelaaminen on läpileikkaus yhteiskunnasta, koska me yritämme yhdessä tehdä maaleja, ja "yritämme estää toista joukkuetta tekemästä maaleja". Minkä yhteiskunnan läpileikkaus tämä muka on? Mielestäni kyseessä täytyy olla aivan helvetin tulehtunut yhteiskunta, jos yksi sen keskeisiä tavoitteita on estää muita kukoistamasta. Tosin amerikkalaisesta yhteiskunnasta tarkasteltuna tämä saattaa näyttää normaalikäytännöltä kaikkialla.

Toinen hämmentävä homma on se, ettei tuollainen asiaa tutkiva ihminen muka tajua, että se testosteroni nyt nousee lähinnä sen rugbyn, sekä kohderyhmän takia. Jos olisi laitettu toisilleen tuntematon ryhmä vaikkapa ratkaisemaan yhdessä matemaattisia tehtäviä, olisiko testosteronitasot ousseet samalla tavalla? Entäpä jos olisi laitettu joukko toisilleen tuntemattomia graffitimaalaajia maalaamaan yhtä seinää? Urheilu moraalia koskevan biologisen tuktimuksen välineenä on ehkä viimeinen vaihtoehto, koska ei taida olla olemassa enää minkäänlaista  suuressa mittakaavassa pyörivää urheilua, jossa moraalittomasti toimiminen ei olisi enemmän sääntö kuin poikkeus, rahalla saa mitä tahansa ja ihmisiä voi doupata vaikka kuinka paljon, kunhan tajuaa lopettaa sen juuri ennen arvokisoja.

Miksi vielä tänäkin päivänä ihmismieleen on luutunut pysyvästi käsitys hyvästä ja pahasta, niiden välttämättömästä olemassaolosta ihmisten kannalta? Tietystikin suurelta osin uskontojen takia, niissä pahuus on jotain vältettävää, jotain sellaista, joka imaisee sinut kurimukseensa sillä hetkellä, kun lakkaat noudattamasta hyvyyden kurinalaista tietä. Tiede ja tämä jatkuvasti muuttuva maailma on opettanut ja näyttänyt meille nimenomaan sen, miten hyödytön tällainen käsitys tänä päivänä oikeasti on. Miksi silti tehdään tutkimuksia nimenomaan tämän asetelman pohjalta? Tässä dokumentissa sentään sattuu kohdalle myös ainakin yksi muulta pohjalta tutkimusta tehnyt kaveri, James Fallon, joka tutki vain satunnaisotantaa PET-kuvista, ja huomasi että tietyllä ryhmällä tiettyjen lohkojen aivotoiminta oli vajaata, tai vaurioitunutta. Nämä osoittautuivat psykopaateiksi, ja Fallon kiteytti löytönsä niin, että ruokkiakseen mantelitumakettaan psykopaatin täytyy saada erittäin vahvoja kokemuksia saadakseen samoja tuntemuksia, joita "normaalit" ihmiset saavat paljon pienemmällä vaivalla. Tämä voi olla vaikka uhkapeliä, huumeita ja huoria, tai sitten ihmisten tappamista. Mielestäni tässä ollaan jo huomattavasti loogisemman, helpomman ja todellisemman ymmärryksen äärellä.

Myös Fallon sai tutkimustensa aikana huomata, ettei maailma ole niin helvetin mustavalkoinen, sillä kuullessaan oman sukunsa väkivaltaisesta taustasta, hän alkoi kartoittaa sukunsa aivokuvia ja geenejä. Hän sai huomata omaavansa itse kaikki geenit ja aivotoiminnan piirteet, jotka yhdistivät hänen tutkimiaan psykopaatteja. Se kertoo ehkä jotain tutkijaluonteisista ihmisistä, maailman tarkkailijoista yleensä. Olen aina pohtinut tätä asiaa myös omalta kohdaltani. Välillä tuntuu, että ympäröivään maailmaan on turhankin helppo suhtautua objektiivisesti ja ymmärtää ihmisten motiiveja, nähdä heitä liikuttavia voimia ja heidän todennäköisiä tavoitteitaan. Silti tiedän olevani suhteellisen hyvässä turvassa varsinaiselta psykopaattisuudelta, koska kykenen heijastelemaan omaa toimintaani suhteessa muuhun maailmaan, kykenen tuntemaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan ja välitän tietyistä ihmisistä aidosti. Olen silti melko varma, että jotain helvetin mielenkiintoista tuolla pään sisällä taitaa odotella. Minua kiinnostaisi suuresti kuvauttaa aivoni, tai nähdä niitä kuvia, mitä minusta otettiin ollessani kai kahdeksan vanha. Muistan ikuisesti miten ahdistavaa oli maata paikallaan se myssy päässä, kärttyinen täti vieressä sanoo ettei saa liikkua, mutta ei saa nukkuakaan.

Mikä dokumentissa oli mielestäni lähinnä huvittavaa, oli tapa jolla Fallonin poika alkoi heti selitellä kaikkia isänsä oikkuja tällä tiedolla, että nyt häntä on paljon helpompi ymmärtää, kun tietää hänen olevan käytännössä täysiverinen psykopaatti. Palaset loksahtelevat paikalleen ja kaikki antamatta jätetyt viikkorahat saavat oikeutuksensa. Vaimo kuvasi miestänsä kaksijakoiseksi, vaikka hän rakastaa ihmisiä ja seuraa, hänessä on aina ollut olemassa myös kylmä ja etäinen puoli. Uskon, että kaikissa ihmisissä on, nämä vain jakautuvat tiettyjen elämäntilanteiden ja tarpeen mukaan hieman eri tavoin. Jos elämässä on menossa vaihe, jolloin kaikki tuntuu rullaavan hyvin, on helpompi ottaa huomioon muut, nauttia elämästä ja ystävistään. Kun asiat menevät huonommin, tai minä-kuvassa on isompia tahroja, on helppo vetäytyä ja sulkeutua itseensä, koittaa ratkaista sisällä olevaa ongelmaa yksin, sisältäpäin.

Dokumentissa tuodaan esille myös se yleisesti tunnettu salaisuus, että helvetin suuri osa yritysten johdoissa pönöttävistä mulkuista on täysiä psykopaatteja. Yritysmaailma suosii psykoottisia luonteenpiirteitä, ja tässä maailmassa psykopaatit ovat enemmän kuin kotonaan. He kyllästyvät nopeasti, joten muuttuva ympäristö tarjoaa heille virikkeellisen, mielenkiintoisen leikkikentän täynnä ihmisiä, jotka pyrkivät miellyttämään heitä edetäkseen urallaan. Ei ole parempaa paikkaa, kuin kiireinen ja tunteidensa kanssa tasapainoileville ihmisille stressaava työ. Ilman tunteita sen aiheuttama stressitaso on huomattavasti pienempi.

Vaikka alkuastelmat tässä häiritsivät suunnattoman paljon, moraalin jakaminen vasemmalle ja oikealle ja TÄTS IT!, oli dokumentti itsessään mielenkiintoinen, etenkin James Fallonin ja hänen nuppinsa vuoksi. Se on esimerkki siitä, mitä olen toitottanut moraalinvartijoille koko ajan: Ihminen määrittää kaiken moraalisen itsensä ja oman perspektiivinsä kautta, eikä kykene koskaan näkemään toisten motiiveja niiden täydellisessä kirjossa, jolloin Oprahin koulunrakentamiset ja Bonon veronkierroilla ja yrityslahjoilla toteutetut AIDS-pelastuskampanjat saavat kyseenalaisen valon, kun taas Heinzin dilemma saa oman oikeutuksensa. Ei ole olemassa absoluuttista pahaa, on vain meidän näkemämme hyvyyden poissaoloa, ja meidän näkemämme hyvyys saattaa aina jollekin muulle näyttää itsekeskeiseltä paskalta. Keep that in mind.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti