keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Nuorisotyön tulevaisuusfoorumi

Kävimme luokan kanssa tänään myös Nuorisotyön Tulevaisuusfoorumissa, joka järjestettiin Helsingissä. Tapahtuma oli monelta kantilta mielenkiintoinen, ja oli melkein puhujasta kiinni, miten paljon asiasta sai irti. Allianssin puheenjohtaja esitteli ensin tuolla julkaistun Nuorista Suomessa pläjäyksen, joka on siis kasa tilastoja ja muutamia sivuja tulkintaa niistä. Olivat kuulema saaneet heti palautetta, että se tulkinta on nimenomaan vihkon parasta antia. Se on ehkä odotettavaa, koska vaikka tilastoijat ja toimistotyöntekijät rakastavat byrokratiaa ja pilkun nussimista, nuoret ja nuorisotyöntekijät eivät. On helpompi puhua siitä, mistä tilastojen näyttämät lukemat johtuvat, kuin vain todeta puuduttavasti, että tuossa se viiva nyt menee ylös ja tuossa sitten alas, ja näin se tulee menemään aina ja ikuisesti.

Eniten pidin päihdetyöntekijästä, joka kävi puhumassa ja "heittelemässä" mutuja siellä seassa. Olin positiivisesti yllättynyt hänen asenteestaan ja heitoistaan. Hänet oli kuitenkin pyydetty nuorisotyön ammattilaisia kuhisevaan saliin, monta vanhempaa ihmistä porukassa, kommentoimaan kannabiksen käytön lisääntymistä, ja mitä se kertoo meidän ajastamme. Mielestäni hän nosti hienosti esiin sen sosiaalisen puolen, aivan kuten röökin ja alkoholinkin kohdalla, että se on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa, ja ilman jointtirinkiä tällä nuorella ei välttämättä olisi yhtään ketään istumassa vieressä. Se antaa vertaistukiryhmä, joka parhaimmillaan myös tukee toisiaan työn hakemiseen ja saamiseen, kuuntelee huolia ja todellakin TUKEE toista. Pahimmillaan seura vain passivoi, lamauttaa kaikkien toiminnan eikä anna kenellekään mahdollisuutta nousta ringistä pois. Mutta nämä ovat taas täysin yksilöllisiä juttuja, joihin vaikuttavat enemmän ihmisen korvien välissä olevat asiat, kuin huumeet. Laiskat pysyvät laiskoina, vaikka huumeet hävitettäisiin kuviosta kokonaan. Tämä mies, jonka nimeä en ikäväkseni muista, nosti esille myös sen, miten tulehtunutta on että nuoret "polttavat kannabista, koska se sopii heille paremmin kuin alkoholi." Perusoletuksena meillä on, että jotain päihdettä tai huumetta täytyy käyttää. Ilman oleminen ei tunnu olevan vaihtoehto, vaikka valoisammalla puolella raportissa oli myös, että alkoholin käyttö on vähentynyt ja täysin raittiiden nuorten määrä on kasvanut. Tästä suunnasta minä olen itsekin iloinen, koska skarpit nupit tarkoittaa skarppeja ihmisiä. On helppo pysyä pilvissä ja pakoilla todellisuutta, mutta kun olet vähän aikaa selvinpäin, alat huomata että täällä on monta syytä olla vihainen siitä, miten huonosti asiat ovat. Omalta osaltani olen tyytyväinen siihen, että olen saanut olla edesauttamassa nuorten päihteettömyyttä ja yleistä skarppausta. Se on ollut duunin (sekä oikean, että tämän harrasteen) antoisimpia puolia.

Hän nosti esille myös yhden kannabiksen käytön keskeisen elementin: vastakulttuuri-ajattelun. Tämä sai minut miettimään sitä, kuinka todellakin 2012 on ollut maailmanlaajuisesti henkisen heräämisen vuosi, onneksi tosin ilman kaikkea sitä New Age-paskaa, ihmiset heräävät omaan ihmisyyteensä ja tajuavat, että heitä on taas kustu vuositolkulla silmille. Muutos tulee, toinen 60-luku on oven takana. Mutta niinhän nämä asiat menevät, sykleissä kuten aina. Kun edellisen sukupolven sekoilut ja tempaukset unohtuvat, ne toistetaan. Lähi-Itä on uusi Vietnam. Jos hauskaa voi olla ilman viinaa, voi vastakulttuuria olla ilman huumeitakin. Se itseasiassa toimii paremmin, ja sinä uskottavammin, jos lähimuisti pelaa vähän pitempään, kuin kymmenen sekuntia. Kannattaa koittaa joskus.

Häntä seuranneet puhujat jäivät auttamatta varjoon, seuraavassa osassa katseltiin kolme varttia, että kuinka monta erilaista diagrammia excelillä saa tehtyä. Puhuja oli sympaattinen kaveri, joten en tahtonut tai jaksanut alkaa pitää älämölöä. Muutenkin koko loppu tapahtuma paria poikkeusta lukuunottamatta tuntui taas siltä, että yksikin välikommentti olisi johtanut järjettömän pitkään ketjuun, joten pidin ne sisälläni. Se oli tyypillistä "aikuisten puhetta", jossa nuorista keskustellaan täysin nuorten ohi, käyttäen hienoja termejä ja keksien uusia sanoja matkan varrella. Jos kukaan muu meidän luokalta ei jaksanut skarpata loppuun asti, ja minullakin oli vaikeaa, niin miten kukaan voi olettaa että mikään tuosta kaikesta kiinnostaisi nuoriakaan yhtään? Jos se tieto oli meille, nuorisotyön tekijöille suunnattua, koko linja olisi voinut olla avoimemmin keskusteluun kutsuva ja sitä kautta osallistava, eikä se, että kysellään ihmisiltä välikysymyksiä asioista, joista he eivät tajunneet juuri mitään. Tapahtuman vetäjät olivat kyllä tehneet ison ja hyvän työn, ongelma oli suuressa osassa puhujia, heidän rakkaudestaan omaan kapeaan alueeseensa. Kommentitkin meinasivat mennä siihen, että kun jollekin annettiin mikrofoni käteen, hän kertoi elämän tarinansa siinä kaikessa rauhassa.

Silti, aloittaneen Allianssin puheenjohtajan puheenvuoro, tuo päihdetyöntekijä, Kolina-improvisaatioteatterin (joka oli oikeasti hauska, eikä kuten tavallista, vaivaannuttava) osuus, sekä tapahtuman teemat lopuksi yhteen kasanneen Eero Rämön puhe olivat niin hyviä, ja koko homma niin ajatuksia herättävä, että kokemus jäi plussan puolelle. Kirjoittelen varmaan myöhemmin joitain omia heränneitä ajatuksiakin tämän pohjalta, nyt menen laittamaan ruokaa tälle kommuuniperheelleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti