perjantai 14. syyskuuta 2012

Lisää psykedeelisiä hommia dokkarin muodossa.

Kun löysin tämän dokkarin, ajattelin ensin, että tässä on edessä kaksi tuntia kaikenmaailman new age paskaa korkeammista olennoista, jotka ulottavat kaikkivoipaiset lähmäiset käpälänsä meidän suppeisiin tajuntoihimme ja kelaa jäbä mite smoottii ois jos kaikki vaan polttas pilvee, mutta olin onnekseni väärässä. Tämä osoittautui hyvinkin mielenkiintoiseksi, monipuoliseksi, ja joissain kohdin myös opettavaiseksi pläjäykseksi, joka kannattaa katsoa, jos ei viikonlopuksi ole parempaakaan tekemistä.

Tässä wikipediasurffaillessani myös muistin yhden lisäsyyn kiinnostukseeni LSDtä kohtaan, nimittäin sen, että se syntyi sivutuotteena migreenilääkettä etsiessä. Sen perusteella, mitä olen saanut kuulla trippailleilta ihmisiltä, monet näistä "oireista" ovat aivan samoja, kuin mitä minä koen oikean migreenikohtauksen iskiessä. Olen kuvaillut niitä eräänlaisina "live-feedeinä" jossain täällä aiemminkin. Ja pyrin kuvaamaankin aina, kun niitä oikeasti ilmenee, ja sikäli kuin kykenen kirjoittamaan. Se mikä minua alkoi kiinnostaa tuossa psykedeelissä, oli nimenomaan se, voisiko siitä olla jonkinlaiseksi migreenilääkkeeksi, ja miten se toimisi migreenikohtauksen iskiessä, kun todellisuuden käsite on muutenkin vähän hukassa, ja on vaikea käsittää mikä on minun sormeani ja mikä on tietokoneen näppäintä ja mikä on sähköä. Lisäksi vaikka värit itsessään eivät muutu miksikään, on mielenkiintoista huomata, mitenkä vaikkapa kontrastit palavat puhki, aivan huomaamatta. Kirkkaan punainen seinä saattaa nopeasti katsoen valoisimmilta kohdiltaan vihertää, kissan ruoka astia näyttää yhtäkkiä jotenkin ihan helvetin siniseltä..

Kun kävimme äitini kanssa katsomassa tätä asuntoa ensimmäisen kerran, sanoin heti, että nämä seinät on muuten varmasti maalattu joskus 60- tai 70-luvulla huumepäissään. Minun huoneeni on punainen, Eetun huone on sininen, keittiö ja eteinen ovat keltaisia. Monet psykedeelisten huumausaineiden vaikutuksen alaisena täällä oleilleet ovat kommentoineet ensimmäisten asioiden joukossa nimenomaan seiniä. Monet darrassa täällä heränneet ovat kommentoineet ensimmäisten asioiden joukossa nimenomaan seiniä. Migreeneissä ensimmäinen asia joka kiinnittää huomioni on tavallisimmin seinä. Punainen seinä tavallaan aaltoilee, "hengittää" tai vääntelehtii muuten vain oudosti. Tuossa kesällä minulla oli pitkä jakso, jolloin pystyin "laittamaan" asiat tekemään jotain tuollaista. Oliko kyseessä tilapäinen mielenhäiriö, hormonitasapainon heitto vai osoitus mielen täydellisestä hallinnasta, en tiedä. Ehkä pystyn tekemään sen yhä, jos keskityn. Näköjään pystyn. Tahtoisin todella, todella kovasti kuvauttaa aivoni, ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta niitä kohtaan.

Tuo yllä pönöttävä dokumentti lähestyy aihetta nimenomaan itseäni kiinnostavasta näkökulmasta: Modernin shamanismin ja luonnontieteen näkökulmasta. Shamanismi täsäs yhteydessä tarkoittaa mahdollisimman rehellistä, tietoista ja heijastelevaa tajunnan ja ihmisyyden tutkimista siitä ainoasta näkökulmasta, josta se sinulle on mahdollista: omastasi. Toki, kuten olen joskus sanonut, yksi tavoite on myös kaivaa niin syvälle kuin pystyy, jotta jonkun nämä kaikki lukevan ei tarvitse aloittaa kelailuaan ihan tyhjästä, ja hän voi mahdollisesti jatkaa paljon pitemmälle ja syvemmälle, kuin mihin minä olen päässyt. Mitä enemmän heittelee matoja veteen, sitä useampi kala syö. Minulle on aivan sama saanko yhtään kalaa veneeseen asti, minä vain tykkään istuskella paatissa ja fiilistellä juttuja. Luonnontieteen kannalta minua taas kiinnostaa juurikin se, miten lähes koko luonto meidänkin ympärillämme tuottaa näitä psykedeelisiä aineita, koska se on vahvasti linkittynyt alkukantaisiin uskontoihin, niiden jumaliin ja rituaaleihin. Mitä enemmän luen ja haen tietoa asiasta, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että sienet, peyotet, ayahuascat ja ibogainet ovat kaikki olleet merkittävässä osassa ihmiskunnan historiassa, antamassa uskonnoille niiden merkityksen ja auktoriteetin. Uskontojen suurin virhe taas on ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kieltää alkuperänsä. Kirjoitan tästä varmaan joskus paljon lisää.

Monesta on aina hämmentävää, kun en käytä mitään huumeita (sanon tämän taas kerran mahdollisten satunnaiseksyjien vuoksi), ja jaksan olla kiinnostunut näistä asioista, tai innostua väreistä ja äänistä. Minulle tulee vähän sellainen olo, että jos muiden täytyy olla huumeissa innostuakseen niistä, heidän elämänsä täytyy olla aivan helvetin harmaata. Minulla on omat  muuntuneen tajunnantilan hetkeni, ja ne liittyvät lähes poikkeuksetta musiikkiin. Joko keikalla, soitellessa, piirtäessä tai huutaessa, kaikki nämä asiat vaikuttavat tajuntaani jollain tavalla. Keikat tuovat lunastuksen kaikkeen siihen paskaan, jota muut kutsuvat todellisuudeksi, ja jota muut pakenevat joka viikonloppu alkoholiin. Nekään eivät ole täydellisiä itsensä hukkaamisen hetkiä. Yksi tyttö ihmetteli, ettei tätä voi kestää selvinpäin, täytyy nollata välillä. Minä sanoin, että sepä se, minä en tahdo paeta tästä maailmasta hetkeksikään, tahdon ottaa sen vastaan raakana ja suodattamattomana jokaisena hetkenä, juuri sellaisena kuin se tulee, olkoon se kuinka raskas tahansa. Ei ihminen siinä tuhoudu. Ihminen tuhoutuu nimenomaan siinä, ettei osaa olla sinut sen todellisuuden kanssa, joka täällä odottaa. Ei viinaan pakeneminen ole millään tavalla vaikeaa, todellisuuden sisäistäminen sieltä palatessa on. Kun ihmiset suostuisivat kohtaamaan tämän todellisuuden ehkä vähän eri tavalla, kuin ovat nyt yleisesti tottuneet, voisivat he ymmärtää meikänkin touhuja vähän paremmin. Helpottaisi kaikkea tekemistä huomattavan paljon.

Mad Skills.
Kun nyt satun näköjään tänään höpöttelemään aiheeseen sopivasti, taidan leuhkia myös vitun awesomeilla kankaanpainantataidoillani: Tällaista me tehdään koulussa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti