lauantai 1. syyskuuta 2012

Kotona

Kajakkireissu oli ehkä heittämällä yksi siisteimpiä meikän elämässä, ja mietin että voisin aivan hyvin asua jollain saarella tuollaisessa muutaman ihmisen kommuunissa, ettei tarvitsisi katsella ylimääräisiä vittupäitä, saisi olla siellä rauhassa ja ehkä rämpytellä kitaraa ja kertoa tarinoita nuotion äärellä. Sehän olisi aivan helvetin mukavaa. Lisäksi melominen oli sellaista touhua, että siinä löysi mielenrauhan, kun pääsi rytmiin. Siinä ei tarvinnut, eikä kerennyt ajatella yhtään mitään, kun aina vain piti huolen siitä, että toinen pää on vedessä, toinen kiertää ilmassa. Melottiin kuulema yhteensä jotain 35 kilometriä, plus siinä rannassa pyörimiset. Vasen käsi vaan muljui ikävästi hartiasta asti siinä 20 kilometrin lenkillä, mikä kävi vähän väsyttämään, mutta ei tullut mieleenkään valittaa, kun se oli niin hienoa. Mieluummin sen lenkin olisi kyllä ehkä melonut yksiköllä, kun niissä kahden ihmisen kajakeissa sai koko ajan arvailla, että kummalta puolelta se etummainen on melomassa, mutta kun siihen tottui, ei tarvinnut paljoa asiasta puhua. Ne olivat vaan huomattavasti helpompia pyörimään ympyrää, kuin yksiköt.

Torstaina sitten tulin takaisin kotiin, koko maailma keinui aika rankasti vielä koko illan, ja vielä vähän eilenkin. Ehkä se on, kun on kouluttanut aivojaan "psykedeelisiksi", niin kaikki tuollaiset iskevät helpommin päälle ja tuntuvat pitempään. Tehtiin me siellä saaressa muutaman kilometrin kävelylenkkikin, ja siellä oli hauska katsella, kun kanervat ja jäkälät hohtivat liiloina. Muut vaan sanoivat taas, että ei ne mitään hohda, mutta minulle ne hohtivat. Laskeva aurinko teki siinä paljon. Löydettiin sieltä hieno pieni saarilampi, joka näytti aivan siltä, että sieltä nousee joko Jason Voorhees tai Loch Nessin hirviö, joka on eksynyt turhan kauas kotoa.

Kotiin palatessa vähän ahdisti taas, kun parinkymmenen ihmisen jälkeen tuntui että kaikki Lahden satatuhatta olivat liikkeellä samaan aikaan. Se oli vähän vaikeaa taas. Onneksi Spawn From Deceitin Roope ja Kaapro, sekä Turun grindihässäkät Kaapron kanssa järkännyt Tero tulivat Lahteen pyörimään, niin on ollut ihan hauska tässä hengailla ja istuskella omissa porukoissa. Eilen käytiin Public Cornerissa ja Hanhenpojassa, minkä jälkeen kotiin tullessa Sokoksen edestä löytyi Pietarissa asuva katusoittaja, joka antoi meikän kokeilla mandoliinia. Pidin sellaista ekaa kertaa kädessä, ja sehän oli ihan vitun hauska soitin. Taisin tienatakin pari hassua kolikkoa siinä, mutta meikästä oli vaan helvetin hauska soittaa sitä. Sillä sai tehtyä niin helposti niin erilaisia melodioita kuin kitaralla, sillä tuntui saavan grindiin helvetin sopivia sointuja kuin itsestään.. Taitaa olla, että meikän pitää duunailla Vilin kanssa jonain sivuprojektina akkarigrindilevy, joka on soitettu mandoliinillä. Annoin sille jätkälle sähköpostin, ja jos se ottaa yhteyttä, aion kysyä josko saisin lainata sitä soitinta joskus. Vaikutti mukavalta kaverilta.

Tämä kaikki siis ihan kertoakseni, että kotona ja hengissä ollaan. Piis.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pyydän anteeksi ja koitan olla taas vähän tarkempi siitä, kenen alitajuntoihin oikein eksyn. Toivottavasti ei ollut painajainen.

      Poista
  2. mut jos kaikki asuis saarella ilman häiriötekijöitä, ei jäis tarinoita kerrottavaks nuotion äärelle

    VastaaPoista
  3. Silloin ihmisten pitäisi alkaa tehdä kuten ennenkin: keksiä tarinoita itse. Hyvä valhe on parempi kuin paska totuus.

    VastaaPoista
  4. niin mutta ku omaan kokemukseen perustuvat kertomukset on tottakai mielenkiintoisempia kuin täysin fiktiiviset. ehkä. en tiiä. toisaalta oot oikeessa.

    VastaaPoista
  5. Uskoisin sen menevän niin, että kun ihminen on pitkään omissa oloissaan, hänen mielikuvituksensa kehittyy ja hän herkistyy havaitsemaan ympärillään tapahtuvia asioita. Samaan tapaan kun ensin katsot puuta, ja ajattelet nopeasti, ettei ulkona tuule, mutta kun katsot tarkemmin, huomaat että oikeastihan jokainen lehti pyörii ja duunailee omiaan tuulessa. Näkee pienemmätkin asiat, tajuaa niiden vertauskuvallisen ja symbolisen merkityksen (jonka ihminen toki antaa näille asioille aivan itse), ja oppii kehittelemään tarinoita vähän niinkuin sitä kautta. Tällä tavalla niin monet eri puolilla syntyneet ja kehittyneet uskonnot omaavat niin paljon yhteisiä elementtejä ja piirteitä, koska ne ovat ihmisten tulkintoja ja vertauksia joillekin yksinkertaisille luonnossa tapahtuneille ilmiöille, joiden tutkimiseen ja selittämiseen ei vielä ollut yhtään tieteen haaraa olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie en osaa kommentoida tuoho enää mitään, puhut liian fiksuja :D tajuan mitä tarkotat, ja hienoa lukea mitä oot asioista mieltä, vaikutat todella mielenkiintoselta persoonalta. keep it coming. :D

      Poista