torstai 13. syyskuuta 2012

Korppi-hommia

Tuossa kirjoittaessani Mustalle Ristille erästä biisiä aloin miettiä, onko korpit kuitenkin vähän liian dramaattisia lintuja, ja ennen kaikkea täysin puhkikuluneita kliseitä suomeksi kirjoitetuissa teksteissä? Ensiksin on, toisekseen on. Gootit rakastavat korppeja, vaikka eivät välttämättä ole nähneet yhden yhtä koko elämänsä aikana. Variksia täällä riittää, ja ne ovat minun mielestäni olleet aina vähän mielenkiintoisempia kuin korpit, koska ne ovat joukkuepelaajia, rytmisoittajia, komppaajia, lisäksi ne puhdistavat luonnon sellaisista vähän arkisemmistakin raadoista, kuin auton alle jääneistä supikoirista, jotka eivät ole teatraalisille ja omahyväisille korpeille riittävän eeppinen uhraus. Siltikin muksuna olin hyvinkin taikauskoinen, ja silloin harvoin kun korppi tuli pihapiiriin, olin loppu päivän varpaillani ja tavallistakin tarkemmin katselin kaikkea ympärillä tapahtuvaa, pistäen kaikki epäonnistumiset korppi-raukkojen piikkiin.

Tätä asiaa pohtiessani muistin kuitenkin yhden melko ison tapahtuman. Ensimmäisen kerran, kun sanoin ikätoverin tarjoamalle alkoholille "ei". Olin neljännellä luokalla, oli lauantai, ja meillä oli koulun puolesta järjestetty esikoululaisille ja kai siitä pienemmille seikkailurata. Ennen kuin lähdettiin, kuuntelin että nyt raakkuvat kyllä jotkin muut kuin varikset, ja talon yläpuolella pyörikin kahdeksan korppia. Olin tavalliseen tapaan varma siitä, että kaikki menee vituiksi ja joku kuolee. Päivä meni hyvin, siinä ei ollut mitään ihmeellistä.. Sen jälkeen saimme mennä yhdelle kaverille kylään, siellä oli minä, Eetu, pari meidän kaveria ja pari vanhempaa jätkää, joista ei ollut kauhean vaikea nähdä tulevaisuuden uravalintaa. Varmaan nytkin rassaavat autoja jossain Mikkelissä tai Sysmässä. Oltiin jossain pihapiirin vanhassa asuinrakennuksessa, joka toimitti nykyisellään vähän majan virkaa. Pojilla oli siinä sitten joku kaupasta pöllitty 12-pack, ja tarjosivat siitä kaikille tupakan kyytipojaksi. Minä en ottanut kumpaakaan, Eetu otti molemmat. Se mikä minua nyt ihmetyttää on se, ettei kukaan siinäkään tilanteessa alkanut painostaa minua mitenkään päin. Sanoin kerran ei, ja se riitti. Tämän jälkeen nämä oman elämänsä supersankarit alkoivat soittaa pornolinjoille pilapuheluita, ja mietin jo siinä vaiheessa, että mikä vitun järki siinäkin hommassa oikein oli, parin euron puheluja kymmenen sekunnin vitsin takia. Vähän aikaa jaksoin katsella tuota, sitten vain vähin äänin lähdettiin Eetun kanssa kävelemään kotiin. Eivät korpit tässäkään tarinassa mitenkään olennaisena osana olleet, mutta muistinpa juuri tuonkin episodin elämässäni, vanhan puutalon pölyinen tuoksu, kuinka kusin ikkunasta ulos ja nämä miten supersankarit räkivät ärsyttävästi. Sieltäköhän Eetukin on sen oppinut?

Päätin kuitenkin siis lopulta jättää korpit kappaleeseen, merkkeinä kiinnostuksesta ja huomion kiinnittymisestä, eikä niinkään iänikuisen tylsinä kuoleman symboleina. Tätä aamulla miettiessäni tajusin myös, että vaikka kuvat ja äänet ja tämä teksti tulevat tajunnanvirtana, lyriikka on ehkä ainoa sellainen osa-alue, jonka koen varsinaisesti tekeväni "Itse". Siksi myös pidän niistä keskustelusta ja avaamisesta, koska ne ovat luultavasti se osa-alue tätä kaikkea, josta voin puhua niin, että tiedän mistä puhun. Kaikki muu on minulle itsellenikin vähän mysteeriä ja tulkinnanvaraista, mutta tekstit tulevat sentään omasta kynästä. Tai ainakin luulen niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti