perjantai 28. syyskuuta 2012

kipuja ja juttuja. as in hurts n stuff.

Koko päivän, heti heräämisestä lähtien, minulla on ollut aivan helvetin rasittava migreeni. Olen usein kuvaillut trippi-kohtauksia, omalla tavallaan ne ovat helvetin mielenkiintoisia kokemuksia, ja niihin osaa suhtautua naureskellen ja joskus jopa nauttia niistä. Sen sijaan nämä päänsärkykohtaukset ovat kaikin puolin vain ja ainoastaan perseestä. Tämä johtuu mitä luultavimmin siitä, että pesin eilen hiukset pitkästä aikaa, ja nyt ne roikkuvat parin kilon painona päänahassa. Tämä tuntuu siltä, kuin seisoisin tyhjän uimahallin altaan pohjalla, joku soittaisi kymmentä viulua ja se vitun ärsyttävä kirskuminen olisi kompressoitu niin teräväksi kuin mahdollista, ja ajettu korvaani nesteratin läpi. Jokainen ääni, joka ei ole turvallisella pörinätaajuudella, ärsyttää ihan vitusti. Tekisi mieli repiä ihmisiltä silmiä irti päästä, mutta onneksi täällä ei ole ketään. Scott Kellyn levyä olen pyöritellyt tänään varmaan päälle parikymmentä kertaa, sen lisäksi olen kuunnellut Reverend Bizarren Return To The Rectorya, ja nyt pyörii John Lee Hookerin Whiskey & Wimmen. Howlin' Wolfia pitäisi ostaa myös vinyylinä, Blues From Hell kokoelman olin ostamassakin aluksi vinyylinä, mutta ne loppuivat kesken ja piti tyytyä CD-levyyn. Graveyardin kohdalla taitanee käydä samoin. Montaa musiikkia ei mielestäni tarvitse vinyylinä olla, mutta mielestäni blues on kyllä oikeasti niitä, joihin se toimii. Hevi vinyylinä taitaa olla kuriositeetti hevareille, mutta se ei juuri palvele näiden tappiin hiottujen levyjen aikakaudella ketään. Ne kuulostavat aivan yhtä tylsältä, oli formaatti mikä tahansa. Tai siis, kyllä CD mielestäni puhtaalle ja kirkkaalle äänelle toimii helvetin paljon vinyyliä paremmin.

Jokohan tämä särky alkaisi kohta helpottaa. Piti käydä soittamassa rumpuja tänään, mutta se jäi tämän takia. Oli muuten melko mielenkiintoinen hetki taas, kun ajattelin aamulla että tänään voisi käydä treeniksellä, Eetu tuli huoneestaan ja sanoi että kun käyt tänään treeniksellä, tuo Pesari himaan. Kysyin heti, että mistä se tiesi että olisin muka menossa treenikselle, tai että olisin miettinytkään sellaista. Sekin ihmetteli, että eipä hajua, ajatteli vaan. Monelta kantilta me ollaan kuin kaksoset, vaikka meillä onkin se vuosi ja yhdeksän päivää välissä. Jonkun mielestä on vitun outoa, että tullaan niin hyvin toimeen keskenämme, mutta tavallaan se on tietynlaista dualismia, jonka varaan me on aina rakennettu elämäämme. Se on ihan selkeästi lihas ja voima, meikä on ne aivot. Ei sillä, etteikö sillä muka omia aivoja olisi. Vähitellen on alettu kasvaa ristiin näissäkin, selkeästi jonkinlaista eroa valmistellen. On kuitenkin asuttu vuotta lukuunottamatta koko elämämme yhdessä. Siinä vaiheessa pystyy jo aika tarkkaan sanomaan, mitä toinen ajattelee. Parasta on se, kun nähdään jotain meidän mielestä helvetin hauskaa mielessämme, tiedetään molemmat näkevämme ihan täsmälleen sama kuva, jota kukaan muu ei tajua tai pidä hauskana. Esimerkiksi melkein joka keikkareissulla haaveillaan hukkaboksereista, suden turkista tehdyistä boksereista, joissa on edessä pää ja takana häntä. Suun saa auki ja siitä voi kusta. Ne olisi ehkä maailman leuhkin vaatekappale.

Olen vähän huono migreeneissä, koska en osaa levätä. Alan lukea tai katsoa jotain, rasittaa silmiäni lisää. Mietin kirjoittamistakin, mutta tämä kipu lähinnä lamauttaa ajattelua. Sen sijaan sitten luen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti