sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

You're anti - you're anti-social!

Facebook on kaiken muun pahan ja saatanallisen ohella lohkaissut meikäläisen sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden ihmisapinoiden kanssa irti yhden sen keskeisimmistä osa-alueista: Messengerin. Ennen muinoin saatoin kirjautua sisään mihin kellon aikaan hyvänsä, ja löysin sieltä ihmisiä, jotka olivat valmiita keksimään kanssani uusia tuotteita TV-Shoppiin (Muoviämpäri, jossa on reikä pohjassa, täydellinen veden tasaiseen jakamiseen. Kärpäslätkä, jolla voi grillata ötökästä maittavan wokin aasialaiseen tapaan...) tai arvailemaan, että minkä jättiläismäisen eläimen turkissa olevan loisen atomi tämä meidän maailmankaikkeutemme oikein on. Nykyään paikalla on korkeintaan viisi ihmistä, joista kukaan ei puhu mitään, tai joilta loppuu into keskustella heti alkuunsa. Ja kaikki muut keskustelevat keskenään Facebookissa. Luultavimmin säätävät huumeita tai haukkuvat jotain kolmatta kaveriaan selän takana.

Internet on tuonut meille antisosiaalisille, sisäänpäin kääntyneille mulkuille (joita monet kiltisti selän takana kuvailevat "vaikeiksi" ja "vähän omalaatuisiksi", vaikka kaikki tietävät kyllä minunkin kuuluvan näihin antisosiaalisiin, sisäänpäin kääntyneisiin mulkkuihin) täysin uusia tapoja olla kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Omalla ajallamme, omilla ehdoillamme. Se on sosiaalisuuden vallankumous, jota Facebook koittaa romuttaa pakottamalla sinut olemaan vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa koko ajan, ja jos olet sieltä pois, jäät paitsi seuraavasta isosta jutusta. Pitää olla koko ajan "hip", ajan hermolla ja läsnä, osana sitä suurta hermoverkkoa jonka sosiaalinen media muodostaa, jakamassa Robinia ja Kony 2012-kusetuksia, muuttamassa maailmaa LIKE-napilla. Ei se mitään muuta. Se on modernia anekauppaa, jossa rahan tilalla on mainostusta ja promootiota, sitä viraalia marketointia tyhmille ihmisapinoille. Teet itsestäsi mainoksen jollekin, saat synninpäästön syyllisyydelle, jonka sosiaalinen media tarvittaessa kantaa nenäsi eteen.

En sano olevani parempi: otin kokeiluksi käyttöön googleplussan, kun tämä tunnus kerta on olemassa. Se on ollut olemassa puoli vuotta, enkä ole käynyt siellä kauhean montaa kertaa, silloinkin lähinnä linkittämässä jonkun musavideon, jota kukaan vajaasta 20 verkostossa olevasta ihmisestä ei kuitenkaan katso. Olen liian introvertti sosiaaliseen mediaan, liian rehellinen paskan jauhantaan, jos ei tunnu siltä.

Yksi toinen internetin tuoma etu on musiikkitoiminnan helpottaminen. Minun on huomattavasti helpompi linkittää tähän jotain bändiin tai musiikkiin liittyvää paskaa, kuin mennä baarissa leijumaan tuntemattomille, että meikällä on muuten aika kova bändi. Se ei koskaan ole ollut osa minua, se on helvetin vastenmielistä. Kun olen sellaisten ihmisten kanssa, joita bänditouhuni eivät kiinnosta, koen ehkä jonkunlaista mielenrauhaa siitä, ettei minun tarvitse jauhaa niistä. Piirtämisestä puhuminen tuntuu ihan yhtä hölmöltä jostakin syystä. Vaikka periaatteesa aina tahdon puhua niistä, mennä pintaa syvemmälle ja keskustella merkityksistä, tuntemattomille ja puolitutuille vain murahtelen lyhyitä vastauksia ja koitan paeta kiusallista tilannetta mahdollisimman nopeasti. Se on vaivaannuttavaa. Moni voi ajatella, että ihmeen helposti se internetissä kuitenkin ajatuksiaan ja sydänvertaan vuotaa, mutta se juju onkin siinä, että en oikeastaan ajattele yhtään, mitä kirjoitan. Voin samalla katsella täysin muualle, kuten nytkin tuohon vasemmalla puolellani olevaan valkeaan hyllyyn, jossa on lääkkeet, dvdt, lehdet ja kaikkea sekalaista romua sikin sokin. En ajattele, että tämänkin tekstin tulee lukemaan aivan liian moni ihminen. Ja silloin kun mietin, ajattelen myös sitä, että onko tässä mitään järkeä. Onko tämä noille muutamille ihmisille pelkkä sirkus, vai saako joku tästä jotain oikeaakin irti?

Toivottavasti saa, koska ainakin itselleni tämä on Tie, polku joka johtaa mielenrauhaan ja ajatusten järjestymiseen, jonkinlaiseen hetkelliseen tasapainoon ennen uutta myrskyä. Se auttaa hahmottamaan minuuden rajoja ja toisaalta joskus myös häivyttämään niitä nimenomaan tajunnanvirtaisen muotonsa vuoksi. On aina yhtä mielenkiintoista nähdä, mihin kohtaa tulee tekstin viimeinen piste, koska minulla on siitä aivan yhtä tarkka havainto, kuin teilläkin. Se tulee vain sellaisena jälkeenpäin tehtynä havaintona, että katos perkele, tuohonhan se taisikin sitten loppua.

2 kommenttia:

  1. nyt puhut kyllä ihan asiaa. en oo koskaan pitäny fabosta, enkä tuu koskaan pitämäänkään. sinne rekisteröidyttyäni vittuunnuin melkein samantien ja pidin vuoden breikin. oli muuten helvetin pitkä vuosi, koska porukka oli kai jollain tasolla unohtanu meitsin ku en ollukkaan siellä klikkauksen päässä päivystämässä. harmi että lähes kaikki mihin nykyään voi sitoutua (koulu, nettilehteen kirjoittelu) vaatii olemaan osana faboa. en edes tajunnut kuinka perseestä media on ennen kuin päädyin ite sitä opiskelemaan. sen avulla ihminen on helppo manipuloida tekemään sitä ja tätä ja tuota.

    eniveis, jonki aikaa jo seuraillut näitä sun juttuja täällä, ja diggaan kyllä kovasti sun kirjotustyylistä, ja sulla on aika usein asiaa semmosista aiheista mitä oon itekki miettiny.

    VastaaPoista
  2. Jep, ja siinä jää aika tehokkaasti ulos sukulaistenkin kuvioista. Koulussa olen tehnyt selväksi, että sellainen opetus, joka sitouttaa kaikki johonkin trendiaaltoon, joka kuitenkin menee jossain vaiheessa ohi, on lyhytnäköistä ja epäammattimaista.. Lisäksi vaikka mä en ole Facebookissa, mä ymmärrän kyllä mikä se on, mitä sillä tehdään ja mihin se on tarkoitettu, luultavasti paremmin kuin monet käyttäjät, joten sekään ei ole ammatillisena hidasteena tuossa nuorisotyössä.

    Mediakasvatus yleensäkin on se homma, jota pitäisi mielestäni remontoida ihan huolella. Olen siitä kirjoittanutkin monesti, että mukelot kasvavat nyt ilman minkäänlaista mediakritiikkiä, koska ovat diginatiiveja, ja aikuiset vain olettavat heidän jotenkin maagisesti tietävän nämä asiat. Kukaan ei opi, jos ei kukaan opeta.

    VastaaPoista