torstai 12. heinäkuuta 2012

Tampereella yhä.

Kun nyt olen täällä Tampereella, ja yksiössä on suhteellisen inhimmillistä vauhtia toimiva internet, voin yhtä hyvin käyttää sitä hyväksi ja kirjoittaa jotain. Eilen käytiin hakemassa tuo roudari-Essi tuolta Tampereen keskustasta, kun niillä nyt on tuon Roopen kanssa tuollaista mystistä juttua. Satoi vettä aivan saatanasti ja oli ihan mukava kävellä sateelta itseään suojelevien ihmisten keskellä, olo oli vähän kuin jollakin uskoon tulleella, joka kulkee omiin elämiinsä kääriytyneiden ihmisten keskellä vailla minkäänlaista suojaa maailman vittumaisuutta ja sarkasmia kohtaan. Ostin Lidlistä 6 jäätelöä, söin itse niistä kaksi ja annoin loput taas ohikulkijoille, sateessa kulkevalle tytölle, lapselle, tämän äidille ja ystävälle. Oli aika hauskaa, vaikka kaikki suhtautuivat meikäläiseen kuin johonkin vitun pedofiiliin, mutta siihenhän tässä alkaa jo tottua taas pikkuhiljaa. Maailma on kova tuomitsemaan ihmisiä ihan vain sen perusteella, etteivät kaikki jaksa paikata housujaan tai kammata hiuksiaan ihan joka päivä. Etenkin täällä etelämmässä. Tuolla pohjoisessa ei ollut sitä ongelmaa, vaikka kaikki mummot eivät suostuneetkaan jäätelöä meikäläisen näköiseltä jätkältä ilmaiseksi ottamaan.

Eilinen päivä meni sitten taas vähän piirrellessä ja lojuessa, katusoittelusuunnitelmat ovat vähän kusseet kun sää on niin epämääräistä, ettei oikein uskalla viedä kitaroita tuonne sateen ja auringonpaisteen ristiaallokkoon, turpoavat perkeleet vielä ihan soittokelvottomiksi. Silti tämä meikäläisen hoboilu elämä on ehkä siistimpää, kuin mikään muu. En nauti mistään niin paljon kuin tästä juurettomuudesta ja ajattomuudesta, fiilistelystä ja asioiden tekemisestä. Vielä kun voisin kirjoittaa näitä kännykällä, eikä tarvitsisi aina istua sisällä jossain jumissa, niin kaikki olisi melkoisen jees. Katottiin toissailtana elokuva Into The Wild, jos ette ole nähneet niin kannattaa katsoa. Kaunis elokuva ja hienoa musiikkia. Lopussa tietysti liian myöhään tajuttu opetus siitä, että yksinäisinkään ihminen ei voi löytää onnea yksinäisyydestä, vaan se löytyy muiden ihmisten keskeltä. Tottakai, ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ja pelkkä kehon ja mielen hyvinvointi ei takaa onnellisuutta. Lisäksi ihminen tarvitsee muita ihmisiä, sosiaalista vuorovaikutusta ja jonkun joka jaksaa ymmärtää hänen aivoituksiaan. Eristys aiheuttaa tuhoa persoonalle, vainoharhoja ja skitsofreniaa. Kun ei ihmisiä löydy ulkopuolelta, jonkinlaista kanssakäymistä alkaa etsiä oman nupin sisältä vaikka väkisin.

Tällä reissulla on ollut vähän sama teema, mitä enemmän saan ihmisiä ympärilleni, sen paremmaksi tunnen oloni. Sitten menen taas Lahteen nauttimaan yksinäisyydestä, muiden ihmisten puutteesta. Saan olla yksin, hautautua siihen tunteeseen, kun ei tarvitse keskittyä ylläpitämään minkäänlaista olemusta muita ihmisiä varten. Saa keskittyä musiikkiin ja yrittää ymmärtää taas maailmankaikkeuden toimintaa ja rakennetta, äänten värähtelyä ja muuta mielenkiintoista. Maailma on helvetin siisti paikka, kun jaksaaa nousta perseeltään ja lähteä katsomaan sitä. Suosittelen etenkin tuota pohjoista. Kaikki ylös, ulos ja Tornioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti