keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Tajunta

Tajunta
Mua on jo pitemmän aikaa vaivannut eräänlainen visio, se on pyörinyt päässä ehkä jo vuosienkin ajan, mutta hypännyt ilmoille aina silloin tällöin. En kuitenkaan ole osannut tehdä sitä pois sieltä ennen kuin vasta nyt. Kaverit kyselivät, että mikäs tässä on homman nimi. Naureskelin puoliksi vitsillä, että tältä tuntuu olla aina selvinpäin Lahdessa. Oli se osa totuutta ihan jo sellaisenaankin, mutta enemmän tuo on osaltaan sitä, millaisena näen ihmismielen.

Vaikka ihminen ei mitenkään päin ole maailmankaikkeuden mitta, eikä se ole tehty häntä varten, on mahdollista että tämä meidän tajuntamme on ainoa olemassaoleva tajunta, joka tätä maailmankaikkeutta on käsittämässä. Onko sen olemassaolosta mitään hyötyä, jos ei kukaan ole sitä ihmettelemässä, yksinäisyydessään tuijottelemassa tähtiin ja pohtimassa oman olemassaolonsa merkitystä? Totta kai planeetat ja galaksit jatkavat omia järjettömän suuria ympyröitään, vaikka meitä ei koskaan olisi ollutkaan, mutta kaikki se olemassaolo olisi turhaa. Kukaan ei koskaan tietäisi siitä, kukaan ei koskaan osaisi kertoa, josko jossain olisi sellainen maailmankaikkeus, jossa galaksit pyörivät omia hitaita ratojaan aina jonkin suuremman ja massiivisemman ympärillä. Toisaalta onhan se jo nyt melko järjetöntä, että me saamme 80 vuoden kiertoajelun olemassaolossa, pienen vilauksen siitä mitä kaikkea täällä oli, ennen kuin meidän päämme painetaan taas olemattomuuden ikuiseen pimeyteen. Mikäli näkee maailman niin kuin minä, ja uskoo, ettei kuoleman jälkeen ole olemassa mitään. Se on sitä samaa, mitä oli ennen syntymää. Ei mitään. Minua se on aina ahdistanut, ja se on aina ajanut minua luomaan asioita oleviksi, jotta ne eivät jäisi tekemättä. Se on ehkä se ainoa asia, missä minä koen olevani missään suhteessa hyödyllinen. Saan antaa näille jostain täältä pään sisältä tuleville asioille jonkinlaisen muodon, joka on kaikkien ulottuvilla mahdollisimman helposti.

Siitä tullaankin toiseen puoleen tätä. Mistä nämä visiot tulevat? Mistä tulee ihmiskunnan luovuus? Joku voisi sanoa että ne ovat viestejä kosmokselta, maailmankaikkeudesta. Valtaojan kirjassa pohdittiin pitkät pätkät radiosignaalien havainnoinnista, ja siitä että on myös mahdollista etteivät vieraat älyt käytä radiota viestintään. Mitäpä jos kaikki ihmiskunnan luovuus on ollut aina vain väärin tulkittua viestiä joltakin korkeammalta älykkyyden tasolta, ja me pienet papanat olemme vain innostuneet näistä visioista ja luulleet niitä omiksi hienoiksi ideoiksimme? Minä en ainakaan voi sanoa olevani niin kauhean fiksu, että voisin ottaa puoliakaan kaikesta tekemisestäni aivan varauksetta omalle kontolleni. Aitaa rakentaessa en osannut edes piirtää suoraa viivaa, saatika sahata sitä pitkin. Olin sentään ihan kohtalaisen hyvä sen aidan maalaamisessa. No, tuo taitaa nyt mennä ennemmin jonnekkin näiden meikäläisen pseudofilosofisten haihatusten puolelle.

Mutta se viimeinen, varsinainen, minun mukanani aina kulkeva ja raskain puoli tästä. Me kaikki olemme täällä oman päämme sisällä yksin. Jokaisen pään sisällä on oma, täydellinen maailmankaikkeutensa, joka laajenee jokaikisellä hetkellä jokaiseen mahdolliseen suuntaan, oppien, kehittyen. Se on meidän kaikkien olemassaolon lahja, mielikuvitus jolla ei ole olemassa rajoja, jolla on vapaus kulkea valoa nopeammin ja kauemmas, kysymään mitä on maailmankaikkeuden ulkopuolella. Me jokainen olemme yhdessä tässä todellisuudessa, mutta silti meistä jokainen on yksin omassaan. Me synnymme yksin, me elämme yksin, ja kannamme synkimmät salaisuutemme hautaamme yksin. Kukaan ei ole sinä, ja sinä olet ainutlaatuinen. Se on omalla tavallaan hieno, mutta myös masentava ajatus, koska vaikka joku voi olla melko samanlainen kuin sinä, kukaan ei koskaan tule ymmärtämään sinua täydellisesti. Sen takia olen monesti ollut taipuvainen yksinäisyyteen, koska vaikka nautin ihmisten seurasta, tuntuu heidän ymmärryksensä jossain vaiheessa kuitenkin loppuvan kesken. Me kökötämme omassa tyhjyydessämme, sen pienen elämää pursuavan saarekkeen päällä, joka on täynnä elämää. Saarella tyhjyydessä. Samalla me olemme se asia, joka antaa sille tyhjyydelle sen arvon, joka sille kuuluu.

Skannatessa hommat menivät taas vituiksi, kun A3-kokoinen aukeama on niin kauhean vaikea saada mahtumaan A4-skanneriin. Tussi alkoi kuolla alta kesken kaiken, mutta päätin että se saa olla nyt juuri tuollainen, se on tarkoittanut tulla olevaksi tänä iltana, joten parempi olisi tulla valmiiksi. Ja tulihan se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti