sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Naisista ja rakkaudesta

Välillä kun vilkaisee tuota lukijat-kohtaa, tai vilkaisee epämääräisinä yön tunteina blogin tilastoja (lähinnä teen tätä kyllä mielenkiintoisten hakusanojen toivossa, tämä löydetään mitä ihmeellisimmillä tavoilla: "kivesten sitominen, vesikidutus, olen ollut juomatta ja sitten, peniksen menetys.) ei voi olla miettimättä että mistä näitä oikein tulee. Juuri viime yönä internetin kanssa taistellessani kuuntelin The Hauntedin Versus levyä, ja Trenches biisin alkaessa sanoilla "Who are these people, where did they come from?" en voinut olla hymähtämättä itsekseni. Se oli siihen hetkelliseen ihmetykseen hyvinkin kuvaava pätkä. Jos tahdotte saada paljon hypoteettisia naisia, alkakaa kirjoittaa. Hypoteettisia siksi, ettei sinulla ole niihin mitään mahdollisuuksia. Eikä välttämättä juuri kiinnostustakaan, jos olet yhtä sulkeutunut ihminen kuin minä.

Lopetin pitkän parisuhteeni viime marraskuussa, ja mietin jo silloin, kuinka kauan mahtaa mennä ennen kuin edes huomaan naisihmiset seuraavan kerran. Muutamia yksittäisiä kertoja lukuunottamatta näköjään noin 8 kuukautta. Eikä tämäkään varsinaisesti tarkoita seksiä, vaan ihan sellaisia yleisiä, evoluutiollisia piirteitä, joita koiraissa taitaa olla ensimmäisistä suvullisesti lisääntyvistä eläimistä lähtien. Esimerkiksi eilen tulin treenikämpältä kotiin. Juuri kun pääsin sen kellarin ovesta, huomasin ihan suhteellisen viehättävän oloisen naisihmisen kävelevän tavallaan vähän väärään suuntaan. Ennen kuin oikeastaan tajusin mitä tapahtuu, olin kävellyt jo noin kymmenisen sekuntia tämän niasen perässä. Se tuntui vitun hölmöltä. Olin aivan varma että se ajatteli minun olevan joku raiskaaja tai muu hyypiö, koska sillä kadulla ei ollut yhtään ketään muita. Yritin siinä miettiä jotain huonoa tekosyytä kävelysuunnalleni samalla kun katselin miten tyttö koitti vähän salaa muka nähdä meikäläisen heijastuksen kauppakeskuksen isoista ikkunoista kuullessaan askeleet perässään. Mietin että onpa hölmö tilanne, miksi minä edes kävelen tuon ihmisen perässä? Se oli jokin alkukantainen vietti, koska ei minun mitenkään erityisemmin tehnyt mieli edes ajatella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Hyvä etten ruvennut nauramaan ääneen tajutessani miten tyhmä tilanne se oli. Sitten mietin, että jos minulla olisi nyt ollut jäätelö, olisin hyvin voinut antaa sen hänelle, mutta eipä ollut, joten vaikutin sitten vain joltain epämääräiseltä hyypiöltä.

Koska Valtaojakin puhuu koko ajan paljon rakkaudesta kirjassaan, olen sitä lukiessani joutunut pohtimaan omaakin suhtautumistani asiaan. Epäilen vahvasti, että olen ollut elämässäni RAKASTUNUT vain ja ainoastaan yhden kerran. Sen jälkeen kaikki minusta lähtevä rakkaus on ollut kaikkea elämää ja ihmisyyttä kohtaan tunnettua lähimmäisen rakkautta, sellaista jota on ystävien ja sukulaisten välillä. Sellaista, jota tunnen kissojani kohtaan. Vaikka olen seurustellutkin, tuntuu sekin olleen vain yritys sopeutua muiden, tavallisten ihmisen joukkoon, olla jotain sellaista, jota en luonnostani ole. Ja olen huomannut sen niin monta kertaa omalta kohdaltani täysin vääräksi valinnaksi. Mitä enemmän yritän leikkiä normaalia ihmistä (työn, parisuhteen tai aikoinaan alkoholin käytön kautta), sitä kauemmas huomaan ajautuvani tästä mystisestä normaalista. Ei siksi että tahtoisin olla vastarannan kiiski, vaan siksi että se ei ole minulle normaalia tai luonnollista. Alkoholia juomalla yritin olla kuten ystäväni, pari kertaa sitä paskaa riitti, koska huomasin etten ole enää itseni. Monessa työssä olen koittanut olla oma itseni, ja tavallisesti se johtaa sitten ongelmiin toimintamalleihinsa luutuneiden luupäitten kanssa, jotka mieluummin ohjaavat laivansa karille, kuin uskovat, että muutaman merimailin päässä olisi majakka jonka valossa näkisi ohjata jollan rantaan. Mitä seurusteluun ja rakkauteen taas tulee... En oikein osaa hahmottaa sitä asiaa. En osaa nyt löytää sille tarvetta tai paikkaa elämässä. Mitä iloa on oikeasti seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka tahtoo kuitenkin että pysyt helvetin kaukana koko ajan, ja annat minun tehdä omia asioitani yksin? Se oli omassakin suhteessani jatkuva solmukohta. Tunsin sen rajoittavan kaikkea ilmaisun vapauttani, en tutustunut enää uusiin ihmisiin, ja olin vankina pääni sisällä, kun jokaista ajatusta seurasi jonkinlainen syyllisyys. Miksi ihminen tarvitsisi toista ihmistä tunteakseen olonsa kokonaiseksi?

Ainoa puoli on se, että tahdon joskus lisääntyä, mutta ihmisten keskuudessa taidetaan pitää vastuuttomana touhuna sitä, että joku käy vaan tekemässä mukeloita ja lähtee huitelemaan. Ei tästä ole kauhean kauaa, kun jonkun illan päätteeksi istuimme parvekkeella kuuntelemassa musiikkia ja keskustelemassa isyydestä ja lapsista. Sanoin, että minusta voisi tulla helvetin hyvä faija, mutta aivan paska isä. Ja siksi en ehkä lapsia tahtoisikaan. En todellakaan ainakaan tässä vaiheessa, tai toistaisin vain samat virheet kuin oma isäni, ja kasvattaisin kai huolimattomuuttani toisen meikäläisen tänne. Paitsi että se varmaan dokailisi, koska minä en. Entiselle työkaverille naureskelin että tämä on tarkkaa hommaa, pitää valita joku fiksu nainen, jotta minun lapsestani tulee älyllisesti ylivertainen kaikkiin muihin kuolevaisiin nähden. Ei sovi lisääntyä ihan kenen hyvänsä kanssa. Se on tarkkaa puuhaa, tuo mystinen geenilotto. Eipä tämäkään asia kai märehtimällä parane, sen keskeinen sisältö taisi kuitenkin olla se, etten usko rakastuvani enää, vaikka samaan aikaan kuitenkin rakastan elämää, musiikkia ja ihmisiä ympärilläni enemmän kuin he voivat luultavasti käsittää. Huomaa, että nämä sunnuntait ovat selväpäisemmillekin hajoilun ja darrailun päiviä. Kunhan liskot pysyvät poissa, olen tyytyväinen.

2 kommenttia:

  1. "Sitten mietin, että jos minulla olisi nyt ollut jäätelö, olisin hyvin voinut antaa sen hänelle, mutta eipä ollut, joten vaikutin sitten vain joltain epämääräiseltä hyypiöltä."

    Vaikka jäätelöillä saakin kaikki naiset, ni ite en ainakaan uskaltais ottaa vierailta miehiltä mittää jäätelöitä! Ne on kuitenkin huumattu vähintäänkin viagralla ja/tai on vaihtoehtoisesti ujutettu jonkun persiissä ennen tarjoilua. TRUST NO ONE.

    VastaaPoista
  2. No mut kato kun mä olen niin rehellisen ja hyväntahtoisen näköinen nuorimies, niin ei mulle kahta mummoa lukuunottamatta ole vielä kukaan eitä sanonut :D Tai sitten ne eivät uskalla sanoa ei, kun luulevat että ryöstän ne.

    VastaaPoista