Matkan purkua.

1. Lahti-Äänekoski

Näistä vaiheista matkaa olenkin kirjoittanut jo jotain epämääräistä, mutta en mitään tarkkaa. Essin ja Joonaksen kanssa ajeltiin muuttoautoa kohti Oulua, kuunneltiin levyjä, pidettiin kusitauko Pertunmaan maaperällä, nautittiin maantiestä, elämästä, musiikista. Kaikki oli alussa ja fiilis itsellä oli melko hieno. Yövyttiin Konstan kellarikompleksissa, siellä olisi siisti nauhoitella vähän kaiken näköisiä levyjä joskus, kun on erilaisia huoneita. Ainoa miinus-tekijä olivat hyttyset, joita oli aivan helvetisti, sekä naapurit, joita metelöinti voisi mahdollisesti häiritä. Matkalevyinä kuunneltiin lähinnä Mark Laneganin Bubblegumia ja Leonard Cohenin Old Ideasia, sekä Kyussin Blues For The Red Sunia, eli siis melkoisen kovia ajelulevyjä. Tuntui siltä, että olisi voinut jatkaa matkaa vaikka koko yön, kun ei ollut mikään kiire, mutta päätimme kuitenkin jäädä yöksi Äänekoskelle, kun vain yhdellä kerran riitti kortti (vissiin, enpä tajunnut edes kysyä) auton ajamiseen.

2. Äänekoski-Oulu

Teimme huolelliset laskelmat siitä, mihin aikaan pitäisi lähteä. Ne pitivät, taidettiin olla kaksi minuuttia jäljessä aikataulusta aamulla lähtiessä. Samat fiilikset kuin edellisiltana, musiikki soi ja tie jatkui, autoilu ei häirinnyt yhtään. Minun piti olla Eetu 2.0lla (tunnetaan myös nimillä Edward Cape, Kettu, Keitto, Kede..) yötä, mutta sinne ei ehkä mahtuisikaan. Onneksi sinne vielä tänä yönä mahtuisikin, kun Kokkolan valtava seurue oli tulossa vasta seuraavana iltana. Sain nukkua patjalla lattialla, kuten edellisyönäkin. Oulusta olen oppinut pitämään enemmän ja enemmän. Sen pitäisi olla maailmankaikkeuden keskipiste. Tänä iltana istuskeltiin puistossa, kuunneltiin Hebosagilia Kettublasterilla. Illalla menimme Hevimestaan Hässäkkäpäivien aloitusbileisiin katsomaan Hebosagilia ja Viisikkoa. Ensimmäinen oli ehkä livenä pieni pettymys, mietittiin pitkään sitä miten nämä jyräilybändit on livenä näin tylsiä, vaikka riffit on aivan saatanan hyviä. Viisikko oli huomattavan paljon parempi. Molempien levyt vain maksoivat niin älyttömän paljon, ettei minulla ollut rahaa ostaa niitä. Harmi. Tultiin Ketun ja Marikan kämpille ja katsottiin jakso American Horror Storya. Se tuntui kuumottavalta aluksi, mutta siihen jäi koukkuun.

Sosiaalisytkäri 2.0

3. Oulu

Hieno saatanallinen liekkitatska.

Aloiteltiin aamu katselemalla lisää American Horror Storya, kuumotus vaihtui kiinnostukseen, vaikka siinä olikin vähän amerikkalaisesti liian monta rautaa tulessa. Juoni rakentui silti hienosti. Fiilisteltiin taas ulkona paljon, mentiin illasta Hässäkkäpäiville Ykälään. Ensimmäinen nähty keikka oli Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, joka oli aivan helvetin kova. Tykkäsin siitä todella paljon, kohellusta ja fiilistelyä juuri sopivassa suhteessa, ja pasuuna oli livenä aika siisti homma. Sen jälkeen taisikin olla seuraavana kiinnostavana aina yhtä järjettömän loistava Feastem, joka oli kuulema vetänyt Raahessa paskat treenit edellisiltana. Se on se maaginen homma. Paskat treenit, hyvät keikat. Oma kohokohta oli tietysti se Pohjalta Kuuluu-vierailu, se on yksi parhaita biisejä, mitä ihmiskunta on ikinä saanut tehtyä. Jos joku ei ole vielä nähnyt Feastemia livenä, ensin häpeät, luet 80 ave mariaa, ja sitten menet keikalle katsomaan Peten syyttävästi heristävää sormea, Ollin rastasoittoa, Paten jatkuvaa rentoa hymyä blastin takaa, ja Anttia ihan vain kun se on niin vitum kova basisti. Suoraan tästä alkoi Unkind, jonka näin ensimmäistä kertaa. Miten se rumpali oikein jaksoi soittaa d-beattia tauotta niin pitkään? Muut saivat edes taukoja, mutta rumpali täytti nekin d-beatilla. Tuo bändi onnistui soimaan tuolla lavalla aivan helvetin isosti, sitä seurasi todella mielellään. Seuraavat tunnit taisivat pitää sisällään ympäriinsä kuseskelua ja tyhjän nauramista, ihmisiin piirtelyä ja nollailua. Käytiin katsomassa Hävitystä. Vaikka bändi on kehittynyt ja parantanut koko ajan, siinä on ehkä vielä jotain sellaista, joka itselle hiertää. Ehkä meidän melodiatajumme eivät täysin kohtaa. Ostin 7”n kuitenkin, koska ne ovat olemassakin mielestäni siistejä, vaikka niiden kuuntelu on monien mielestä perseestä. Kyselin Famine Yearinkin seiskan perään, ja sain kuulla että niitä voisi saada Mustasta Pispalasta Tampereelta. Vielä tässä vaiheessa suunnitelmani oli mennä maanantaina takaisin Lahteen, olin varannut budjettini ja kaiken sen mukaan. Mutta ajatus Tampereen visiitistä heräsi. Tästä eksyimme sekalaisen seurueen kanssa puistoon, seurue määräytyi lähinnä sen mukaan, keillä ei ollut rahaa mennä baariin. Pääsin Essin ja Spawn From Deceitin laulajan Roopen kanssa Kokkolalaiselle kaverille, jonka tehtävänä oli pitää jonkun kämppää pystyssä. Sinne mentiin sitten fiilistelemään ja kuuntelemaan räksyttäviä undulaatteja. Otin kuvan oululaisesta lähiöstä kello 2.51. Ei ole Lahdessa päivälläkään noin valoisaa.

Oululainen lähiö klo 2.51



Heteron näköset pojat kantaa heteron näköstä laukkua.

4. Oulu

Heräilin undulaatteihin ja Mark Laneganiin, pesin hampaat, ja lähdimme Lidliin ostamaan aamujuomisia, muilla kaljoja, minulla Laitelan halpoja tölkkilimppareita ja kuuden jäätelön paketin. Roope ei vegehippinä syönyt manteli-maito-lisäainejäätelöä, joten annoin siitä Essille yhden ja jaoin loput ohikulkijoille, katusoittajille ja mummoille. Menin Ketulle katselemaan ihmisten aamunollailua, heiluttiin taas vähän pihalla ja mentiin katsomaan Famine Yearia. Setti ei ollut kai kauehan pitkä, ja kun oltiin vähän myöhässä, sain juosta vähän edellä ja raahautua viimeisten voimieni rippeillä läpi paikallaan pönöttävien ihmisten, kunnes vastassani oli Peten karvainen naama, joka huusi juuri sopivasti Et Kuule Niitä Enää-biisin sanat ”NYT SAMMUU LIEKKI SAMMUMATON!”  Pääsin ilmeisesti myös Kalevan jutun kuvaan, ainakin nettiin jos en lehteen. Death Toll 80k soitti hyvän keikan, vaikka darraisille ystävilleni jatkuva kiertäminen ja vinkuminen oli liikaa. Ei siellä hapettomassa tilassa itsekään enää jaksanut kauheasti riehua, mutta tuo toimi sopivan hypnoottisena päänjumauttajana. Jos joku tahtoo tietää, oliko Murheenlaakso hyvä, kannattaa varmaan lukea tuo Kalevan juttu, siellä oli ihan riittävästi selitystä siitä. Illan hölmöilyt pitivät sisällään lukuisia painiotteluita, kivesten tunkemista Punaisen Ristin tädiltä saatuihin kondomeihin (on muuten yllättävän vaikeaa), haavojen puhdistelua ja muuta perusfestarihölmöilyä. Loppuillasta istukseltiin Kuusisaaressa, ja törmättiin mystiseen Aksu-Setään, joka haukkui kaikki hipit lyttyyn perus-oululaisessa hengessä. En ole hetkeen nauranut niin paljon.

absolutisti taas nii vitu päissää.

5. Oulu-Kokkola

Tämä päivä oli kaikenmaailman jäähyväisiä, ja omalta kohdaltani ihme juupas-eipäs-minne-mä-meen ämpyilyä. Päätin sitten kuitenkin lähteä Eetu Keskitalon (Oikeastihan sen sukunimi on ihan toinen, mutta kaikessa sen tekemisessä on mielestäni hauskaa Joose Keskitalomaista maailman paloa) kämpille viettämään reissun ensimmäistä virallista darrailtaa. Matkalla pysähdyttiin kuselle tien poskeen, ja löydettiin yliajettu lokki, jolle pidettiin pieni hartaus, pojat seisoivat hiljaa ja soitin sille vähän huuliharppua viimeiselle matkalle. Telkasta tuli illalla minun ja Eetun (veljeni siis) lapsuudessa merkittävästi mukana ollut Steven Seagal pätkä Mark Of Death, josta on ehkä jäänyt myös meikäläisen pakkomielle voodoohon, kun sitä tarkemmin miettii. Hieno leffa.

6. Kokkola- Tampere- Riihimäki-Kouvola-Mikkeli-Ristiina-Pertunmaa

Aamusella siirryin Roopen huomaan, näistä päivistä olen kertonut ihan riittävästi jo aiemmin, joten lienee järkevintä hypätä eteenpäin, lukekaa taaksepäin jos kiinnostaa... Näiltä päiviltä kuvia ja piirrustuksia tässä kans.

Tampereella laitoin raksan narulle kyltin "Ethän koske näyttelyesineisiin!"

Jalkala

Tervahauta

Piirtelin paperiin

Kunnes se loppui kesken

Tampereella junaa odotellessa piirrusteltu, Roope uhkas ottavansa tatuoinniksi.

Piisami-invaasio

Liikaa niveliä

13. Lahteeeeeeen

Pääsin kotiin, ja yllätin Läski-Jaskan nukkumasta sängystäni. Mikäpä siinä, tottakai meikäläisen valaisevan ja kertakaikkisen ihmeellisen persoonan poissaollessa täytyy rakentaa jotain korvikkeita tilalle. En usko itsekään. Heti kotiin päästyäni iskin Famine Yearin seiskan soimaan ja olen tänään kuunnellut sen ehkä 20 kertaa läpi. Se on aivan saatanan hyvä! Tuollaista rompetta ei synny vahingossa. Tervetuloa Tilastoihin-biisin intro on mahdollisesti maailman raskain ja siistein asia! Tuo levy on yksin jo kaikkien niiden kilometrien, vittuilevien junien ja hukkuneen rahan arvoinen, ostakaa se, jos teiltä löytyy levysoitin kotoa! Hophop!