maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kehitysidea kaupungeille kaiken turhan sössötyksen jälkeen

Tänään olen kuunnellut lähinnä Tom Waitsin Frank's Wild Years-trilogiaa ja Captain Beefheartin Trout Mask Replicaa. Suunnilleen noilta kuulostaa minun päässäni aina kun piirrän. Enemmän vielä kyllä tuolta Waitsin Swordfishtrombonesilta, joka on mielestäni tällä hetkellä taas yksi miehen parhaista levyistä. Joskus kun sitä kuuntelee, tuntuu että siinä on liian lyhyitä biisejä ja se menee liian nopeasti ohi. Rain Dogs on monilta osin biiseiltään tasapainoisempi, mutta sitten siellä seassa on niitä käsittämättömiä kasarisävyjä (Downtown Train ja Hang Down Your Head) jotka työntävät minua jatkuvasti luotaan.  Muuten levy olisi aivan täydellinen. Frank's Wild Years on hieno juuri siinä draamallisessa teatraalisuudessaan, mutta se myös tekee siitä joskus vähän hämmentävää kuultavaa. Yhdessä koko läjä kuitenkin toimii aina helvetin hyvin.  Trout Mask Replica taas on mielestäni mielenkiintoinen, mutta silti liian vaaleanpunainen. Pituus sen varmaan tekee. Monet yli tunnin kestävät levyt on todella vaikea pitää kasassa jotenkin järkevästi.

Kun Eetu tuli taas himaan, kaikki tämä vaihtui taas räppiin, Huge Lään. Huomenna sitä tulee postin mukana kuulema monta levyä lisää. No, mikäs siinä. On sitä paskempaakin räppiä olemassa. Huomenna pitäisi minullekin tulla ensimmäistä kertaa sen verran rahaa, kuin muillekin köyhille aina tulee. Siitä pitää maksaa vuokra, ja nuo puhelinlaskut ja perintätoimistojen kirjeet pois kuljeksimasta. Sitten laskeskellaan, riittäisikö rahat yhteen Oulun reissuun viikonloppuna, voisi mennä Hässäkkäpäiville ja ostaa Famine Yearin 7"n tuoreeltaan.

Niin joo, välistä hyviäkin uutisia: Lahden kaupunki on sponsoroinut katutaidetta sen verran, että palkkasi pari kaveria maalaamaan yhden alikulkutunnelin. Se on tosin ihan paskalla paikalla, kukaan ei tarvitse sitä tunnelia, mutta ehkä siksi he saivatkin sen maalata. Kuvablogi projektista löytyy täältä. Kuitenkin, tästä virisi mieleeni ajatus siitä, että vittu, kaupunki saisi tästä ihan oikeasti helvetin hyvän jutun. Ilmoittaisi alikulkutunneleita vapaiksi, ja antaisi maalaajille tavallaan "reviireiksi" omia tunneleita, varattavissa olisi vain toinen puoli seinää tai koko tunneli, riippuen porukan koosta. Täällä ko. porukat saisivat vapaasti käydä tekemässä kuvia niin paljon kuin jaksaisivat, mikä tekisi ympäristöstä mielenkiintoisen, urbaanisti jatkuvassa muutoksessa elävän ja varmasti helvetin paljon kauniimman, kuin mitä se nyt on. Lisäksi saavutettaisiin jonkinlainen rauha kaupungin ja maalaajien välille, säästyisi rahat, joita nyt tuhlataan turhaan taisteluun maalaajia vastaan. Ei ne seinät tule harmaina pysymään. Ei tämä tietenkään kaikkea "sotkemista" lopeta, koska jotkut separit tekevät sitä vain koska fuck the police, mutta suurin osa siitä voisi kuitenkin vetäytyä omaan tunneliinsa, keskittyä ympäristössä jatkuvasti muuttuvaksi taidegalleriaksi, jota ohikulkijat mummoista lähtien oppisivat kyllä arvostamaan. Jos Lahdessa ollaan liian tyhmiä nappaamaan tuota ajatusta kiinni, saa puolestani mikä tai kuka taho hyvänsä lähteä ajamaan sitä omassa ympäristössään. Voin luvata että siitä seuraa lähinnä hyvää palautetta puolin ja toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti