torstai 26. heinäkuuta 2012

Internet.

Google koittaa edelleen kovasti urkkia mun puhelinnumeroa, ihan kuin se nyt varsinaisesti tekisi sillä yhtään mitään. Tai ihan kuin minulle nyt olisi mitään hyötyä siitä, että Googlella olisi mun puhelinnumero. En osaa keksiä yhtään tilannetta, jossa se olisi minulle eduksi. Taas yksi turha salaliittoteoria- ja yksityisyyskuumotus lisää tavalliselle kansalaiselle. Viime yönä ajattelin ihmisiä, anarkiaa, ja internetiä lueskellessani jotain vanhaa lehtijuttua siitä, miten joku poliittinen työryhmä taas kerran koitti rakentaa muureja internetin ja ihmisten välille. Juttu koski toisiin ihmisiin liittyvää Facebook-kirjoittelua ja yksityisyyden suojaa, jos joku sanoo "Saken kanssa kaljalla" niin eikö se silloin loukkaa Saken yksityisyyden suojaa, ja Sakelle kaljat tarjonnut Masa voitaisiin vetää oikeuteen paranevan alkoholistin repsahtamisen paljastamisesta, mikäli tämä tieto osoittautuisi Sakelle jotenkin arkaluontoiseksi.

Minusta on aina niin hauskaa, kun jonkinlainen auktoriteetti yrittää sensuroida internettiä, tai rajoittaa sitä yhtään mitenkään päin. Elisa sulki Pirate Bayn itseltään, varmaan kolmen tunnin päästä luokkakaveri naureskeli ja näytti kännykästään ohjeet sen kiertämiseen. Vapaus ja anarkia on voittanut taas. Saat ladata pornoa aivan kuten ennenkin, vaikka operaattorisi ei siitä pidäkään. Tai porno on ihan sama, mutta jos lataat Sonyn tai Warnerin uusimman artistin uusimman albumin, olet saman tien raastuvassa ja kusessa maksamassa 20 euron CDstä kymmenkertaista summaa, plus tietenkin paljon sinua isomman koneiston oikeuskulut.

Ei internetiä voi kahlita. Ei sen ympärille voi rakentaa muureja. Sitä ei voi sulkea. Se on ihmisten vahingossa ja epätietoisuuttaan käynnistämä pilvi, se singulariteetti ihmisen ja koneen, todellisuuden ja virtuaalisen maailman välissä. Internet tekee itseään koko ajan enemmän ja enemmän lihaksi, ihmiset itse suodattuvat koko ajan enemmän ja enemmän biteiksi. Tässäkin, koko ajan kirjoitan omia ajatuksiani ja niiden luonnoksia virtuaaliseen todellisuuteen, josta ne voi hetkessä kuka tahansa lukea ja omaksua, jolloin he tietävät minä ajattelen paremmin, kuin välttämättä monet läheisenikään. Eikö se ole jo yhdenlainen vallankumous, ja osoitus siitä, että me olemme kehittäneet tässä itsellemme kollektiivisen tajunnan, joka on anarkistisen vapauden riemuvoitto? Toki tämä tuo mukanaan myös lieveilmiöitä, kuten Facebookin, joka mielestäni vie tätä kaikkea vähän taaksepäinkin. Se on järjestäytyneempi malli, kiltti versio, josta kaikki löytyvät parilla klikkauksella, arkisto ihmiselämistä, aakkosjärjestykseen laatikoituna. Se passivoi ihmisiä talossa ja puutarhassa, työpaikoilla ja busseissa. Se vie pois tarpeen tehdä asioita oikeasti, nousta perseeltään tekemään muutosta, kun riittää että painaa Likeä ja saa sillä itselleen synninpäästön.

Yksi loistavimmista osoituksista internetin anarkiasta on mielestäni Punk In Finland -foorumi. Aina, kun joku poliittisesti tai kulttuurillisesti "merkittävä" ihminen tulee valittamaan vaikkapa häneen kohdistuvasta pilkasta, on se sama kuin menisi sörkkimään hunajalla valellulla kyrvällä muurahaispesää. Se on hienoa. Lisäksi se synnyttää kasapäin kaikenlaista hienoa paskaa, jolla suurin osa ihmiskuntaa ei varmasti tee yhtään mitään, mutta joka viihdyttää ainakin minua melko paljon. Vaikka välillä sisäpiiri tuntuu vähän pieneltä, sen oppii kyllä ajan kanssa ottamaan huumorilla. Kunhan vain muistaa, että ennen kuin post count on 50 000, et ole yhtään mitään. Se pistää meikäläisenkin, tällä hetkellä muutaman vuoden aikana päälle 800 kirjoitetulla viestillä, melko nöyräksi.


1 kommentti:

  1. "Kunhan vain muistaa, että ennen kuin post count on 50 000, et ole yhtään mitään."

    elikkäs tota joo

    VastaaPoista