keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Hävitys tulee!

Elämän pyörä nytkähtää taas askeleen eteenpäin ja positiivisempaan suuntaan, tein juuri taitot Cut To Fitin seuraavan levyn, Havoc Supremen kansiin, kun Eetu sanoi päivällä, että tehdäänpäs se nyt vittuun kuljeksimasta tieltä. Lupasi työntää rahansa siihen. Maanantaina tulee. Laitan master-levyn menemään huomenna postissa ja kannet kohta. Alkoikin juuri jo poltella, että pitäisi päästä tekemään uusia biisejä, ideoita on ihan saatanasti, harmittaa vaan vähän kun Vili on kokoajan menossa pää kolmantena jalkana, niin ei kerkeä treenailla kauheasti. Itse olen asettanut henkisen tavoitteen, että tämän vuoden puolella voisi vielä nauhoittaa uuden levyn, ainakin jonkun pikkusplitin, jos ei mitään muuta saa aikaan.

Tekstejä on kuitenkin kertynyt tällä aikaa jo vaikka parinkin levyn tarpeiksi, siksi vituttaa ettei niille ole ollut paikkaa. Mutta kohtapa on. Havoc Supreme kun on tuollainen mediaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään kallellaan oleva levy, niin seuraava tulee sitten kertomaan nisteistä. Ja kaikissa meikän tekemissä jutuissa on ehkä vähän enemmän bluesia seassa, tai siis taas sellaisena, kuin minä sen kuulen. Eihän moni varmaan tajua meikäläisen blueseista hevon vittua. Se on ennemmin mielentila ja fiilis, jonkinlainen pahuus tai mystisyys noissa jutuissa.


Odottelen innolla seuraavia treenejä, jotka minun puolestani voisivat olla vaikka lauantaina, mutta saa nyt nähdä, mitä nämä orkesterin alkoholiin menevämmät miehet ovat asiasta mieltä. Jotenkin tuntuu vähän pöljältä, että asutaan muutaman sadan metrin säteellä sekä toisistamme, että treeniksestä, eikä siltikään käydä enää soittamassa yhtään niin usein. Toisaalta se pitää keikat todella paljon mielenkiintoisempina, ja siksi ei kiinnostaisikaan varsinaisesti "treenata", vaan tehdä lisää biisejä livenä ryssittäväksi. Onhan niitä nyt jo kyllä niin saatanasti, ettei koskaan muista kaikkia niitä lempibiisejään keikalla. Sitten aina miettii joka keikan jälkeen, että ei vittu, olisi pitänyt soittaa Western Decline tai Fear The Earth. Mutta onneksi on niin saatanasti hyviä biisejä, mistä valita. Minusta on melko käsittämätöntä, miten kolmella näin paskalla jätkällä voi olla näin hyvä bändi. Tässä soittaminen on ehkä maailman siisteintä hommaa. Ei sille vain mahda mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti