tiistai 24. heinäkuuta 2012

Amok-juoksuja ja kulutusta.

Kävin tuossa taas yöllisellä amok-juoksulla Lahden syrjäisemmällä laidalla, ja huomasin taas ikäväkseni, ettei minusta tule urheilijaa.  Eikä vain siksi, että yleiskuntoni on oikeastaan ehkä vähän keskitason alapuolella (ainakin hien erityksen ja hajun perusteella, jälkimmäisestä voi kyllä ihan vähän syyttää myös hiuksia), vaan siksi että jokaikinen kerta, kun lähden ulos juoksemaan, minulla ei ole mitään muuta päämäärää, kuin näyttää keholleni, että jaksan juosta pitempään kuin se. Nytkin juoksin heti itseni loppuun, sitten juoksin vielä vähän lisää, kunnes jalat eivät kantaneet enää, ja sitten pidättelin vain oksennusta loppumatkan kotiin, nielaisin sen rappusissa ja vapisin tieni suihkuun. Onnistuin matkalla myös sylkäisemään itseäni silmään, mikä oli yllättävän paljon helpompaa, kuin voisi äkkiseltään luulla. Kävelin mäkeä alas ja syljeskelin siinä sitä paksua, verenmakuista ja varmaan myös veren sekaista limaa, joka ei sitten katkennutkaan niin helpolla kuin ajattelin, ja osui minua silmään. Totta kai ohi ajava bussikuski näki tämän kaiken ja ajoi suorilta kotiin kertomaan mitä näki. Ensimmäinen ajatus, joka suomalaisen päässä käy, kun jotain noloa tapahtuu.

Kuuntelin aluksi juostessani ja sitten ryömiessäni Danzigin Circle Of Snakes-lättyä, joka on neljännen levyn ohella ehkä parasta. Olen sanonut siitä ennenkin, mutta mielestäni sitä ei voi alleviivata tarpeeksi, koska se on täysin aliarvostettu levy, sillä on helvetin hyvä soundi ja hienoja biisejä. Kännykkän musiikkivalikoima on vielä suhteellisen suppea, se oli niin jumissa että oli pakko formatoida sekin välissä. Minkähän takia mikään firma ei voisi ottaa nyt kestävää kehitystäkin oikeasti sillä tavalla teemakseen, että tekisi värkkejä, jotka kestäisivät edes viisi vuotta? No joo, totta kai rahan takia, mutta onko kenelläkään käynyt mielessä, että joku saattaisi intoutua tukemaan sellaista firmaa, joka tekee oikeasti hyviä asioita, ihan vain siksi että se on hyvä? Veikkaan ettei se tällä internet-aktivismin ja kuluttajan harhaan perustuvan voiman aikakaudella olisi todellakaan mikään pieni porukka. Kyllä sillä yhden hippipuljun pyörimään saisi.

Tuosta kuluttajan harhasta se taas tulikin mieleeni nämä ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa tiedostavampia ja tekevänsä parempia ratkaisuja siksi, että syytävät järjettömiä määriä rahaa vaikka juuri Applen kamaan kuin Windowsin roinaan. Samaa vitun paskaa ne on kaikki, ja on aivan sama mihin rahasi työnnät, jotain kautta se kulkee kuitenkin amerikkaan, ja sieltä edelleen sotateollisuuteen ja ihmisten tappamiseen, että se siitä tiedostavasta ja fiksusta valinnasta. Se, että teet jonkin päätöksen ollaksesi tiedostavampi (=parempi) kuin kanssa ihmisesi, on aivan yhtä paska kriteeri tehdä mitään. Se on egoistista minän naamaan hinkkaamista, lapsellista vouhotusta hiekkalaatikolla. Päätökset tulisi tehdä mielestäni ennemmin niistä lähtökohdista, mikä sopii sinulle parhaiten, mille sinulla on käyttöä ja mitä voisit kuvitella käyttäväsi mahdollisimman pitkään. Minä olisin hyvin mielelläni ostamatta mitään uutta.

Enkä  kauhean usein ostakaan. Vaatteita ainakaan. Kengät saan tavallisimmin juuri sillä tavalla, että äiti siellä käydessä heittää edelliset roskiin ja iskee minulle uudet kulutettavaksi. Kaverit tuntuvat nykyään huolehtivan noilla bändibaidoilla tämän t-paita puolen, boksereista ja sukista on aina pulaa. Kerran sivarissa annettiin ihan omasta rahasta satanen, että käyppä ostamassa jotain vähän edustavampaa. Löysinkin yhdet farkut, jotka olivat niin hyvät, että ne olivat sitten seuraavana keväänä jo melkein loppuun kulutetut, rikki vähän joka paikasta. Eivät kestäneet ihan normaalia käyttöä sen pitempään. Ne jätin pois siinä vaiheessa kun sain harjoittelupaikan nuokulta, ja tajusin ihan itse ajatella, etteivät haaroista ja perseestä revenneet farkut ehkä ihan ole oikeita vaatteita niihin tehtäviin, museollahan ne nyt vielä meni. Keikkahousut, jotka ovat oikeastaan myös kesähousut (kesä alkaen huhtikuusta ja päättyen jonnekin syys-lokakuuhun) sain aikanaan entisen bändin rumpalilta, kun ne repesivät perseestä. Paikkasin ne, ja vaikka kaikki jatkaa näistä itkeä, niin ihan hyvin näillä vielä ehkä vuoden, toivottavasti kaksi tai kolmekin, jaksaa painaa. Enää ei vain jaksa paikkailla ihan samalla innolla kuin joskus ennen, oli niin skarppina heti kun tuli jonnekin reikä. Nykyään vaan peittää ne, mistä tuulee ikävimmin läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti