tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vanhaa ja uutta.

Välillä löytää aina itsestään jotain uutta, ja jotain vanhaa. Jotain vanhaa, eli vihaa, olen löytänyt tänään taas enemmän kuin pitkään aikaan. Olen niin väsynyt, että keittiöön kävely on tuntunut jo ihan vitun raskaalta suoritukselta, mikä vaikeutti kahvinkeittelyhommia huomattavasti. Kun huomasin antaneeni viimeisen suodatinpussin eilen pois, hakematta uusia tilalle, vitutus kasvoi toiseen potenssiin, kunnes jakautui taas kahdesti itsellään huomatessani, että koulun metsäleiriltä jäänyttä pikakahvia oli vielä, ja selvisin operaatiosta pelkällä veden keittämisellä. Seuraava suuri vitutus iski ruokakaupassa, jossa joku läski täti ankkuroi puolityhjät kärrynsä poikittain kahden kassan väliin, varaten kumpaakin ja nähdäkseen kumpi kulkee nopeammin. Kun hän näytti valitsevan toisen, menin siihen mihin hän ei mennyt, jolloin hän kiilasi nimenomaan sille kassalle, ihan kuin olisin koittanut kusettaa itselleni nopeammin kulkevan. Vittu että muuten kiinnosti olla inhimmillinen ihminen sillä hetkellä. Meinasi saada lähimmäinen pleksiin rajattoman rakkauden sijaan, mikä ei ollut kauhean kypsää, mutta yllättävänkin lähellä. Tokaisin huomaamattani kovaan ääneen "Aha." ja siirryin toiselle, jolloin täti aloitti pahan kyräilyn. Olisi tehnyt mieli myllyttää vähän asian tiimoilta, mutta olin liian väsynyt välittääkseni enää mistään muiden ihmisten keksimästä. Ihmiset eivät ansaitse reaktiota, jos ovat itse lähempänä kalaa kuin ihmistä. Ei ylimielisyyttä, vaan realismiaa, kaikki se vähän mitä minulla on annettavana menee täysin hukkaan ihmisissä, joita ei kiinnosta kehittää itselleen sielua, omaa harkintaa, ymmärrystä ja tajuntaa. Toki jokaisen voi herättää väkisin ymmärtämään omaa ihmisyyttään, mutta onko siitäkään lopulta hyötyä kenellekään? Minkäänlainen käännyttäminen ei ole minulle kutsumus, eikä palvele kenenkään etua tehdä tänne taas yksi onneton tuoppiin itkijä lisää.

Uutta löysin itsestäni tajutessani tulleeni vanhaksi ja saamattomaksi paskapääksi. Meidän kämpillä toisessa bändissä soittava kaveri on jo pitemmän aikaa soitellut minulle siitä että pitäisi käydä juttelemassa lukkojen vaihdosta treeniksellä, ja tänään kun hän oli käynyt hoitamassa asian itse ja soitti minulle, tajusin miten vammaiselta sönkötykseni sekaisin olevasta unirytmistä ja kesälomailusta kuulostaa. Miksi en voinut sitten alunperinkin sanoa, että en hoida asiaa, kun en luultavasti ole hereillä? Se olisi säästänyt kaikkien aikaa ja vaivaa. No, ehkä alan vähän oikoa tätä rytmiä, ottaa itsekuria ja jonkinlaista tahdonvoimaa takaisin mukaan tähän lomaankin. On nyt vain melko vahvasti sellainen tunne, että kouluun palaaminen tulee syksyllä olemaan todella vaikeaa, kun tunnen kehittyväni ihmisenä tehokkaammin sen ulkopuolella.. Minulla on liian vähän tekemistä ja seuraa juuri nyt. Voisin suorittaa kokeen. Neljä päivää koskematta kitaraan, piirtämättä, kirjoittamatta mitään muuta, kuin korkeintaan fiiliksiä tekemättömyydestä. Tämä on erityisen vaikeaa, koska juuri nytkin minulla on ajatus biisistä, jolle en vain saa muotoa. Tarkoitus on kokeilla, miten se neljän päivän tekemättömyys vaikuttaa tuohon biisiin sitten. Toki pitäisi ehkä tehdä nty ensin yksi, johon voisi verrata tuota neljä päivää haudottua, mutta se tavallaan vesittää idean koko hommalta. Joten valmiina, paikoillanne, lopettakaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti