maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tornio-Kemi-Oulu

Tällä reissulla meikää on pommitettu niin monilla murteilla, että heikompi olisi mennyt jo nupistaan sekaisin. Toisaalta, koska tällaisena kieltä ja sanoja rakastavana vähän kummana jätkänä olen itse niin sanoakseni nuorena murrettu, pystyn suhtautumaan niihin suurella mielenkiinnolla. Pertunmaa on Hämeen ja Savon rajalla, ja oma sukuni on tullut sinne Karjalasta ja Lahdesta. Olen kuullut ja puhunut kaikkia näitä murteita sujuvasti sekaisin, ja naureskellut iänikuisia vihta/vasta ´/limppu/rieska-taisteluita. Serkkuni asuivat syvemmällä Savossa, ja huomasin aina että murre tarttuu nopeasti, ja pysyy pitkään. Vähän sama täällä pohjoisen suunnalla. Nyt mongerran jotain oulun ja tornion sekamelskaa, ripauksella lahtelaisia "sellai" ja "tällai" ilmauksia. Ne muuten sopivat tuohon pohjois-suomalaiseen rytmikikkailuun todella huonosti, koska eivät ole riittävän teräviä.

Perjantaina pelailtiin tuon taikaViita Eetun kanssa jotain ihan kilipää metsästyspeliä pleikkarilla, se oli huomattavasti jännempää kuin oikea metsästys, kun jokainen eläin tuntuu ottaneen sinut kohteekseen ja juoksi täysillä päin. Sain syödä oikeaa poronkäristystä ja sitten lähdettiin rääppimään ihmisten valmistujaisia. Torniossa saa muuten ajaessa aina kääntyä oikealle. Ihan sama minne olet menossa, pääset sinne kun käännyt jokaisesta risteyksestä oikealle. Helppo kaupunki, vaikka jokainen risteys onkin tasa-arvoinen, ja pitää aina pysähtyä varomaan ettei joku länttää autoa kylkeen. Lopulta päädyttiin juhlimaan yhteen mielenkiintoisimmista paikoista, jossa olen saanut olla. Ensin istuskeltiin omakotitalon yläkerrassa, ja keskityin lähinnä tutkimaan karttaa Nistikon Jussin kanssa, tajuamatta juuri mitään pohjoisen mittasuhteista. Karttakin kyllä oli tehty ihan päin vittua joskus 60-luvulla. Alakerrasta alkoi kuulua meteliä, ja sain kuulla että siellä on soittokamat. Kun edelliset lähtivät, mentiin sinne soittelemaan. Piuhat olivat kaikki paskana, ja talon isäntä, valmistuneen isä, tuli siinä sitten pikkupäissään säätämään. Vähän aikaa soittelin Jussin kanssa siinä, mutta sitten kun annoin kitaran tälle oikealle ammattimiehelle, ja menin itse soittelemaan rumpuja, alkoi tapahtua. Soiteltiin siinä isännän ja emännän kanssa Juicen Pilvee ja Howlin' Wolfia, Hendrixiäkin koitin, vaikka en juuri muistanutkaan, että miten niitä oikein soiteltiin, mutta oli aivan helvetin hauskaa. Lähtiessä kävin kättelemässä ja kiittelemässä, ja lupasin tulla uudestaankin soittamaan. Pois ajellessa pojat sitten kertoivat tämän miehen olevan kova Tom Waits-fani, mikä vähän harmitti, koska Tom Waitsilta olisi osannut kuitenkin soittaa melkein mitä vaan. Ensi kerralla sitten.

Yksi täällä pohjoisessa oikeasti hämmentävä asia on valo. Täällä ei tule ollenkaan pimeää, mikä tuntuu niin hassulta, kun Lahdessa yöt ovat kuitenkin melko hämäriä. Kokkolassakaan ei enää tullut hämärääkään, ja edellisyö metsässä Lahden liepeillä oli kuitenkin ollut melko pimeä. Muutenkin kaikin puolin tällä reissulla on sielu levännyt aivan eri tavalla, kuin kotona stressaillessa.

Lauantaina saavuimme Kemmiin juhlimaan Marikan ja siskonsa valmistujaisia, ja saatiin Eetun kanssa kasailla sellaista telttapaviljonkia, johon ei ollut ohjeita, ja jonka putket olivat kahdessa pussissa sikin sokin, ja johon ei ollut olemassa telttakiiloja. Lopulta n. viiden ihmisen voimin saatiin se puolentoista tunnin jälkeen pystyyn, haettiin vaivalla pelottavassa pakukyydissä puutarhapöytä ja tuolit sinne, ja minä ja Eetu olimme lopulta ainoat, jotka edes kävivät siellä kääntymässä. Oli Marika kuulema tuhkiksen sieltä hakenut.

Bileet itsessään sujuivat melko rauhallisissa merkeissä, mikä oli hyvä, koska megasekoilua on saanut katsella viime aikoina ehkä liiankin kanssa. Muut lähtivät baariin, minä, Eetu ja Marika jäimme odottelemaan Marikan porukoita kotiin. Hekin tulivat aikanaan, ja siinä sitten juteltiin Marikan äidin ja Eetun kanssa aamuun asti. Minusta on ollut aivan järjettömän hienoa nähdä, miten hienoja ihmisiä täällä on. Olen tuntenut oloni tervetulleeksi joka paikassa, nauttinut olostani ja saanut keskustella vähän mistä sattuu, vähän mihin kellonaikaan sattuu. Illoissa yleensäkin on parasta se, että kun niitä jaksaa valvoa riittävän pitkälle, ne tavallisimmin muuttavat luonnettaan aivan täysin. Se on hienoa, kun sitä pohtii jälkeenpäin. Sunnuntai-aamuna siinä kahdeksan aikaan kävimme sitten nukkumaan, ja heräiltiin iltapäivällä. Käytiin syömässä hampurilaiset ja selviydyttiin takaisin Ouluun. Keskiviikkona kai sitten edessä paluu Lahteen, ja torstai rentoa häsläilyä ennen perjantain massiivisia grindcorekemuja. Tulkaahan kaikki tutut ja puolitutut Torveen silloin, tulee nimittäin aika helvetin hauskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti