Taas vähän absolutistin turhautumista.

Viime aikoina olen saanut taas keskustella päihdepolitiikastani enemmän ja vähemmän, mikä on mielestäni ollut lähinnä vaivaannuttavaa. Tuntuu, että aina kun jostain putkahtaa joku uusi ihminen, tai elämässäni aiemmin ollut vanha ihminen, jota en ole nähnyt vuosiin, joku tuttu nappaa sen ensimmäiseksi keskustelunaiheeksi. "Jere on absolutistihomo" tai "meikästä on aika siistiä et Jere ei vedä mitää, ei sitä kyllä päältä uskois." Sanalla sanottuna lähipiirini on erittäin päihdemyönteinen, ja nämä uudet, tuntemattomat ja vanhat tuntemattomat kyselevät aina samat asiat. En pidä itseni toistamisesta, ja kun heitän asiasta jonkun huonon vitsin, tajuan liian myöhään että näille ihmisille tämä on ensimmäinen keskustelu aiheesta, ei viidessadaskahdeksaskymmenesneljäs.  Riippuen onko puhe kannabiksesta vai alkoholista, kysymykset ovat nämä:
Kannabis

• "ei sulla olis poistaa mitää?"
• "oikeesti!?"
• "Miten sä jaksat kattoo näitä?"

Viina

• "Kauan sä oot ollu juomatta?"
• "no käytäksä jotain muuta?"
• Tähän väliin aina sama selitys siitä miten kunnioitettavaa se ko. ihmisen mielestä on.
• "Miten sä jaksat kattoo ku kaikki sekoilee kännissä?"

Tuntemattomat lähestyvät minua luultavasti siksi, että minulla on rastat, likaiset vaatteet ja näytän poissaolevalta kuunnellessani musiikkia. Minun on siis pakko olla nisti. Tämä on ymmärrettävä väärinkäsitys, enkä jaksa siitä erityisemmin pahoittaa mieltäni. Kukaan ei usko pitkään aikaan etten polttele mitään kirkkoja pienempää. Sitten ihmiset kysyvät miten jaksan katsoa pajapäitä. Riippuu aivan ihmisistä. Kaikki riippuu aina ihmisistä. Kannabis on joillekin stimulantti, joka auttaa heitä saamaan perspektiiviä itseensä ja ajatuksiinsa, mikä kirvoittaa heidät yleensä syvällisemmälle tuulelle. Tällaisten ihmisten kanssa tulen toimeen hyvin, koska he nauttivat musiikista, he nauttivat ajattelusta ja  vaikka piirtämisestä. Heille voi soittaa musiikkiaan, heidän kanssaan voi keskustella asioista, yrittää olla avuksi mikäli he jotain sen suuntaista kuuntelijaa tarvitsevat. Sen kanssa minulla ei ole mitään ongelmaa. Kannabiksen väärinkäyttäjät, omaa passiivisuuttansa päänjumauttajilla lääkitsevät tyypit taas ovat minusta aivan vitun kaukana. Heidän kanssaan minulla ei ole mitään yhteistä. Maailmanparantajahipeissä on valitettavan paljon näitä.  Maailmassa on paljon paskaa ja pahaa ja oottekste jäbät koskaa kelannu et tää systeemi on niinku babylon ja me kaikki ollaa niinku rottia. Yleensä vetäydyn nurkkaan ja olen hiljaa itsessäni, koska olen oppinut, ettei ole minun tehtäväni syventää jonkun ymmärrystä pyytämättä. Jos joku tahtoo oikeasti käydä syvälle keskusteluun, I'm your guy. Minä en kovin monesta asiasta nauti niin paljon kuin keskustelemisesta ihmisten kanssa. Usein käy niinkin, että saan piiskata itseäni jälkeen päin siksi, että olen niputtanut ihmisiä ennakkoluulojeni ja ensikäsitysteni pohjalta vähän turhan rankalla kädellä. Se ei haittaa minua, koska olen mielelläni väärässä, jos se auttaa oppimaan, tai voin tutustua uusiin ihmisiin joiden kanssa olisi suunnilleen samalla aaltopituudella.

Viinan kanssa homma on vähän eri sävyistä. Ensimmäinen kuva absolutistista on joku kirkonpenkissä istuva nuorisotyöntekijä, tai entinen alkoholisti. Ihmiset kyselevät, kauan mä olen ollut juomatta, ja sitten kun kerron, että olen ollut kahdesti oikeasti humalassa, oletus on että käytän jotakin muuta, jonka jälkeen saa yleensä ehkä siirtyä tuohon ylempään keskusteluun taas hetkeksi. Ihmiset selittävät minulle miten kunnioitettavaa on ettei käytä päihteitä, vaikka nyt itse ovatkin ihan päissään. Sitä mantraa en ole jaksanut ottaa itseeni mitenkään kauheasti, en mä näe siinä sillä tavalla mitään erityisen kunnioitettavaa, kun se ei vaadi minulta minkäänlaista itsehillintää. Jos tahtoisin turruttaa mieleni ja hukuttaa tajuntani, voisin aivan hyvin tehdä niin. Tajunta on mielestäni vain niin saatanan hieno asia, etten tahdo hukata sitä hetkeksikään. Toki sillä voi tehdä joitakin kokeita, katsella miten se toimii vaikka erilaisissa väsymyksen tiloissa tai muissa vastaavissa, mutta alkoholin koen liian turruttavaksi. Suomalaisten suhtautuminen sen käyttöön on mielestäni aivan helvetin tulehtunut, mutta en minä siitä ala saarnaamaan. Joitakin se auttaa vapautumaan omista estoistaan, joistakin se tekee vain vitun idiootteja. Minä en tarvitse sitä, koska minulla ei juuri ole estoja. Tanssiminen on ehkä ainoa asia, joka tuntuu vaikealta sisäistää, lähinnä siksi ettei siitä touhusta ole mitään käryä. Tuoppiin itkijöitä en jaksa katsoa. Se on rasittavaa kuunneltavaa, jos ihminen tulee itkemään nämä samat asiat selvinpäin, kuuntelen enemmän kuin mielelläni.

Silti kaikessa tässä on minulle olemassa yksi poikkeus. Isäni juomiseen en osaa suhtautua mitenkään päin. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. En kyllä oikein tiedä, miten koko ihmiseen pitäisi suhtautua, se on helvetin hämmentävää. Eetu on tässä suhteessa varmasti monella tapaa parempi lapsi, kuin minä. Heillä on ainakin sen verta yhteistä, että voivat ottaa pari kaljaa yhdessä ja keskustella siinä sitten kaikenlaista. Minä en oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Olen aina ajatellut päässäni, että joskus menen sinne muutamaksi päiväksi tai viikoksi ja keskustellaan kaikki halki. Mutta tiedän, ettei "sitten joskus"- ajattelu tässä elämässä oikein kannata, koska se "sitten joskus" ei välttämättä koskaan sitten tulekaan. Juuri kaikki tämä ja sen pohtiminen on viimeaikoina saanut minut suhtautumaan vähän nihkeästi kaikkiin päihteisiin, kaikkiin niihin mieliin, joiden näen vetävän viinaa ja aineita täysin vääristä syistä, lääkkeeksi täysin vääriin vaivoihin. Siitä tulee vaivautunut olo, kun ei tarvitse olla minkään sortin psykiatri voidakseen nähdä, mihin kukakin niitä vetää. Ihmiset huutavat milloin freudilaisia kompleksejaan, milloin muuten vain eksistentialistista tyhjyyttään, sitä ettei oikein saa mitään aikaiseksi kun on niin kiire juoda viinaa. Kaiken tämän näkeminen saa minut vain eristäytymään syvemmälle tänne kämppään, kun ulkomaailma tuntuu olevan pelkkää pään sekoittamista, seksiä ja väkivaltaa. Kaikki asioita, joiden näkeminen ei juuri nyt kiinnosta yhtään.