Globaalisti määritetty köyhyysraja menee niissä, jotka elävät alle eurolla päivässä. Täältä hyvinvoivien ja täyttä elämää kahdella eurolla päivässä viettävien lomaparatiisista voin lähettää sellaiset terveiset, että eipä meillä "ei-riittävän köyhilläkään" ihan kauhean hyvin mene. Koulussa meille esiteltiin köyhyyskarttaa, johon oli isketty vain ne ihmiset, jotka joutuvat selviytymään alle eurolla päivässä, sitten osoitettiin Brasiliaa ja sanottiin että ei se tuollakaan ihan niin pahalta näytä, kuin mitä voisi äkkiseltään ajatella. Sanon, että siihen 1 eurolla, ja kymppitonnilla päivässä toimeentulevien väliin mahtuu vielä aika iso kakku sellaista porukkaa, jotka saavat vaikka 1,2 tai 1,7 euroa päivässä elämiseen, eikä se ihan kauheasti helpompaa ole. Lisäksi on vähän ristiriitaista ja puusilmäistä iskea tuollaista karttaa eteen, joka esittää köyhyyden absoluuttisena vakiona, koska rahan arvo on kuitenkin joka paikassa eri. Eurolla saat Vietnamissa vähän enemmän ruokaa kuin täällä. Täällä olet kahdella eurollakin ihan vitun köyhä. No, taas liioittelen, olihan minulla sentään kolme euroa tälle päivälle, mutta eurolla ostin kissoille ruokaa, ja ostin kahdella eurolla itselleni leivän.
Onneksi on sentään ystäviä, jotka auttavat katkaisemaan mökkihöperyyden kierteen. Minna tarjosi jäätelöt ja limpparit satamassa, sai vähän raitista ilmaa ja pääsi ulos. Yksin on niin helvetin huono lähteä, ennen kuin kaikki muut ovat nukkumassa. Kun lähden pihalle, en tavallisimmin tahdo törmätä ihmisiin. Tahdon kuunnella musiikkia ja nauttia olemassaolosta, kaikista niistä asioista, joita voin aistia ympärilläni. Toiset aistijat tuntuvat lähinnä häiriöiltä, ellen tahdo heidän seuraansa. No, joskus satunnaiset törmäilyt ihmisiin ovat niitä parhaita juttuja, kun koko ilta lähtee aivan eri raiteille, kuin miltä alunperin vaikutti.
Nyt sitten taas vain ollaan olemassa hetken aikaa. Päätä särkee, tekisi mieli käydä taas soittamassa rumpuja, mutta en tiedä missä se velipoika oikein kuppaa. Yksin se rumpujen soitto on kuitenkin aina melko mielikuvituksetonta ja tylsää. Tai no tylsä ei ehkä ole oikea sana, mutta siinä jauhaa samoja hommia, kun kukaan ei haasta sitä omaa soittotaitoa. Toisaalta kun on vielä huono, soittotaitoa ei juuri ole ja mikä tahansa riffi tuntuu jo haasteelta. Mitäpä muutakaan tekemistä sitä rahattomalla olisi, kuin hakata kaikkia soittimia. Uusi kannettava nauhuri vaan olisi vielä se kaikkein tärkein ja olennaisin juttu, mitä olen vailla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti