Tämä mun koe menee vähän reippaasti vituiksi, kun olen tehnyt nyt jo kaksi biisiä. Toisaalta juuri tuossa pohdin, että ehkä niitä on pakko tehdä, koska se on minulle tietynkaltaista psykologista työtä, oman alitajunnan toiminnan kartoittamista. Myös siitä syystä en koskaan "sävellä" yhtään mitään. Voin päättää, että nyt istutaan alas ja tehdään biisi, ja tavallisimmin lopputuloksena on biisi, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan sama, kuin se, joka minulla soi päässä. Se biisi saattaa tulla tehdyksi joskus toiste, tai sitten ei ikinä. Olen miettinyt toisinaan, että miten joku voi säveltää yhtä biisiä viikkoja, se tuntuu ajatuksena todella vieraalta ja oudolta, mutta toisaalta nämä kaverit eivät yleensä keskusteltaessa asiasta pidäkään minua todellisena, oikeana muusikkona tai biisin tekijänä. Se vaatii koulutuksen ja ymmärryksen siitä mitä on tekemässä. Koulutusta en voi koskaan enää luultavasti saada, koska en tahdo kaikkea sitä jäykkää ja rajoittavaa, joka musiikin opetukseen kuuluu, mutta ymmärryksen kohdalta voin sanoa, että minulla on kyllä täysi ymmärrys siitä mitä olen tekemässä. En tiedä mitä soitan seuraavaksi, mutta ymmärrän täydellisesti, miksi teen niin. Jossakin tuolla olemattomien asioiden seassa lilluu kaikessa tietämättömyydessään ja olemassaolemattomuudessaan biisi, joka pitää soittaa juuri tällä sekunnilla nauhalle, ja koska kukaan muu ei kerkeä kaikelta sävellystyöltään sitä hoitaa, minun pitää ottaa se sitten talteen. Minulle tulevat ne biisit, joita muut eivät huoli. Yhden paska on toisen timantti.
Torvia olisi vain hienoa saada käyttöönsä, kun menneisyydestä nyt on viime aikoina hyppinyt mitä hämärämpiä ihmisiä, niin sieltä voisi pompata joku torvikaveri, joka sattumalta olisi kyllästynyt kaikkeen valmiiseen, paskaan musiikkiin ja tahtoisi tehdä jotain vapaata ja mielenkiintoista. Pliis? Menneisyyden ihmisistä, eilen tässä kävi sellainen kaveri, joka asui pienenä meidän mummon naapurissa. Leikittiin sen kanssa aina kun olin Lahdessa, varmaan johonkin 9-vuotiaaksi asti. Oli aika siistiä huomata, että sekin on kuitenkin kasvanut melko samanlaiseksi hippiäiseksi, joka tuskailee samojen vapauden ja ymmärryksen ongelmien kanssa, vaikka ei päihteettömäksi ole päätynytkään. Seura tekee kaltaisekseen, ja muutaman kesän altistus meikäläisen vaikutukselle saattaa aiheuttaa vakavia seurauksia loppuelämää ajatellen. Muitakin ihmisiä monien vuosien takaa tässä on törmäillyt omaan elämääni, ja se pistää miettimään taas kaikkea. Se on satunnaista, mutta olen jo aikaa sitten tottunut ajatukseen, että ihmiset elämässä eivät ole pysyviä. Niitä tulee ja menee, ne tulevat takaisin ja menevät taas pois ilmestyäkseen jossain muualla. Se on mielenkiintoista.
Kuukausi vapautta ja mun elämä alkaa toimia taas normaalitavalla. Tunnen oloni paremmaksi kuin kovin montaa kertaa kouluun herätessä, nautin elämästäni, luon enemmän, luen enemmän, opin enemmän kuin koulussa ollessani. Muut ihmiset vain harhauttavat, saavat minut puhumaan kakasta ja supistamaan omaa ymmärrystäni, koska tavallisia ihmisiä ei oikeasti kiinnosta jutella niistä asioista, joista minä tavallisesti ihmisten kanssa tahdon keskustella. Ihmiset ylipäätään eivät välttämättä tahdo keskustella, he haluavat jutella mukavia. Siitä syystä internet on mielestäni hieno asia, että se antaa jokaiselle aikaa jäsennellä omia ajatuksiaan, ja vaikuttaa älykkäämmältä, kuin mitä ehkä arkielämässään jaksaa vaivautua olemaankaan. Se antaa jokaiselle mahdollisuuden olla älykäs, ja siksi onkin niin murskaavaa nähdä, miten vitun hölmösti ihmiset tätä mahdollisuutta käyttävät. Jos tahdotte vaikuttaa älykkäältä, tarvitsette vähän muutakin, kuin kirjakieltä. Se vaatii ymmärrystä, eikä hölmöjä lauserakenteita ja väärin käytettyjä sivistyssanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti