torstai 7. kesäkuuta 2012

Eutanasiasta

Yle Areenasta löytyi A-studio, jossa Esko Valtaoja ja Päivi Räsänen tappelevat eutanasiasta. Yksi pointti, joka erityisesti rampauttaa tuossa keskustelussa Räsäsen logiikkaa on se, että kieltäessään keräilevänsä poliittisia irtopisteitä olemalla eutanasiaa vastaan, hän sanoo puolustavansa vain tätä tämänhetkistä lakia, joka nyt on voimassa. Ongelmahan on siinä, että vähän samalla tavoin kuin uskonnollisten rakenteidenkin kanssa, nämä lait eivät pohjaa yhtään mihinkään muuhun, kuin ihmisten tekemiin sopimuksiin siitä, miten asioiden muka pitäisi olla. Jumalan suorat sanat kun ovat Raamatussakin hyvin vähissä, ja ihmiset ovat vain kuroneet niiden välisiä aukkoja yhdessä, omista sopimuksistaan umpeen lakeja tehdessään, koettaen osua sävykysymyksissä ehkä "vähän sinnepäin". Ihmisten laki ja näkemys ympäröivästä todellisuudesta on yhtä luotettava, kuin mitä meidän maailmankuvamme nyt ylipäätään on, se on viimeisen sadankin vuoden aikana muuttunut järjettömän moneen kertaan, mahdollistaen teorioita ja käytäntöjä, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia villeimmissä kuvitelmissakaan. Homous on ollut sairaus, ja muualla kivitetään ihmisiä, täällä vartioidaan ihmisten oikeutta tuhota terveytensä ja ihmisarvonsa viinalla, mutta ei anneta kuolevien ihmisten kuolla inhimmillisesti.

Eutanasia on aina ollut itsellenikin vaikea ja ristiriitainen käsite. Rakastan elämää myös kipujen keskellä niin paljon, etten oikein osaa kuvitella tilannetta, jossa olisin mieluummin olematta. Olemassaolo ja elämä, koko ihmisyyden eksistentialistinen kurjuus ja tuska, ovat kuitenkin ainutkertaisia asioita, enkä tahdo lopettaa niitä itse, ennen kuin ne pakosta joskus loppuvat. Silti olen osannut aina ajatella tästäkin asiasta vähän itseni ulkopuolelta, koska tiedän, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Kun pyrin pohtimaan tilannetta, jossa ihmiset olisivat mahdollisimman onnellisia ja voisivat päättää omasta elämästään, on eutanasia yksi niistä asioista, jotka edistävät vapautta olla ihminen. Sitä paitsi se on huomattavasti inhimmillisempi tapa kuolla, kuin monet niistä tempuista, joita lääkärit tekevät tässä maassa näiden lakien vallitessa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta, koska toinen mummoni jätettiin heti eläkeiän kolkutellessa ovia syövän armoille. Heti, kun olisi ollut aika alkaa nostaa muutakin kuin työkyvyttömyyseläkettä, annettiin kipulääkkeitä, jotka veivät koko ihmisen tajunnan ja halun taistella. Siinä vaiheessa kun huomattiin, ettei mummo syö kuin aivan äärimmäisen pieniä määriä kyseistä lääkettä, kärsien mieluummin helvetillisiä tuskia kuin makoillen vihanneksena, hänet kiikutettiin sairaalaan pakkolääkintään, eikä tästä mennyt kai täyttä viikkoakaan, kun hän sitten kuoli. Olin nähnyt mummoni kaksi viikkoa tätä ennen, keskustelimme tästä, ja hän purki minulle vähän vihaansa lääkkeitä ja lääkäreitä kohtaan. Hän ei halunnut missään nimessä kuolla, ja olen varma, että hänellä olisi ollut täydet mahdollisuudet elää vielä muutamia vuosia, mikäli sädehoitoa oltaisiin suostuttu jatkamaan. Loppu kulki niin nopeasti, etten usko sen johtuneen aivan pelkästään syövästä. Tiedän kyllä, että vaikkapa lasikuidusta tai asbestista johtuva syöpä vie ihmisen viikoissa, mutta tämä ihminen oli taistellut syöpänsä kanssa jo järjettömän kauan, ja olin aina varma, ettei hän niihin kuolisi. En ole kuullut kenenkään muun voittaneen leukemiaakaan niin nopeasti.

Eutanasia itsessään antaa tietysti väärintekijöille ja perinnönruinaajille mahdollisuuden tehdä omia pahojaan, mutta tämä, kuten moni muukin samalla tavalla kiistanalainen asia maailmassa, edellyttäisi vähän luottoa ihmisyyteen, mikä edistää myötätuntoisempaa ja tietoisempaa yhteiskuntaa. Vapaudet tuovat aina mukanaan vastuita, ja kun ihmiset tuntevat itsensä arvokkaiksi, he toimivat vastuullisemmin ja pyrkivät tekemään mikä on oikein. Tahdon uskoa tällaiseen myötäsyntyiseen ihmisyyteen, joka ei vain kyttää naapureitaan ja kyräile kateellisena toisten olan yli, vaan osaa keskittyä omaan itseensä, tehden muille sen, mitä tahtoo itselleenkin tehtävän. Joku idioottihan tietysti luulee minun tarkoittavan, että ei tahdo antaa eutanasian mahdollisuutta muille, koska ei tahdo itse kuolla. Tarkoitan kuitenkin jokaisen ihmisen vapautta päättää omasta elämästään, ja tahtoessaan myös omasta kuolemastaan. Moni ei tahtoisi ajautua itsemurhaankaan, mutta monesti se voi olla seurausta pitempiaikaisesta lamautumisesta. Pelko tulevaisuuden epävarmuudesta voi lamauttaa tahdon elää, jolloin käsiin ei jää muuta tietä, kuin kuolema. Uskon, että vanhemmilla päivilläni myös tämä mahdollisuus tulee pyörimään mielessäni usein, jos saavutan iän, jossa ei ikinä voi olla varma, onko seuraava yö se viimeinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti