keskiviikko 2. toukokuuta 2012

wfdasfydghfjkhsdfgg

Viime yönä näin valveunia. Nukutin itseni tietoisesti ollessani hereillä. Eli siis, makasin sängyssä, silmät kiinni, ajatellen, että täytyy pysyä hereillä, eikä saa välittää kehon mielihaluista liikauttaa mitään raajaa, raapia mitään kutinaa, liikauttaa varvastakaan. Ne ovat kehon tapa testata, oletko jo unessa. Kun niitä kykenee vastustamaan riittävän kauan, keho tavallaan sammuttaa itsensä, vaikka olet vielä hereillä. Se on myös unihalvaus, jos siitä säikähtää, mutta ainakin minä olin tästä uudesta hämmentävästä tietoisuuden tilasta vain ja ainoastaan innoissani. Tajusin, että ne kuvat joita nyt näen, ovatkin unia, ja ne ovat käynnissä aivoissani, vaikka ne eivät ole unessa. Se oli aivan helvetin mielenkiintoista! Yritin kokeeksi liikuttaa raajojani, ei mitään! Keho oli unessa, tajunta ei. Lopulta, unen tason lähestyessä taas kevyttä vaihettaan, pystyin avaamaan silmäni ja jopa liikauttamaan kättäni, mutta näin yhä unta. Raavin kaulan kutinaa, ja näin samalla näkyjä, joita en kutsunut aivoihini. Se oli todella merkillinen ja vaikeasti selitettävä tunne, mutta olin siitä riemuissani, koska onnistuin siinä itse. Aiheutin sen vain oman mieleni ja oman itseni kautta, se oli mielen ja kehon hallintaa omalla merkillisellä tavallaan, vaikka et oikeastaan hallinnut kumpaakaan, olitpahan vain tietoinen unista. Vielä aamulla muistin unetkin selvästi koulussa, mutta nyt ne ovat jo hävinneet jonnekin.

Eilen kirjoitin taas jonkinlaisessa transsissa tuon Käärmeen. Omalla tavallaan koen sen olevan yksi merkittävimmistä ja tärkeimmistä aikaansaannoksistani koko elämäni aikana, koska se tiivistää ja kiteyttää melko monta asiaa näkemyksistäni maailmasta ja ihmisistä. Lueskelkaa se läpi, ellei myötähäpeä tunnu liian suurelta taakalta kannettavaksi. Tänäänkin vielä mietin, että taidanpa jopa olla ihan vähän ylpeä siitä. Ehkä se kuitenkin vain hukkuu tänne kaiken järjettömän paskan sekaan viikossa, eikä kukaan lue sitä. Osittain siitä syystä ajattelin kasailla näitä novelleja jonkunlaiseksi kokoelmaksi, jota tyrkytän kaikille epämääräisille kustantajille, ja yritän saada niitä huijattua julkaisemaan sitä. Jos eivät julkaise, niin sitten vain teen sen itse, kun saa Cut To Fitin levyn pois alta. Sitä varten niitä pitää kyllä ehkä kirjoittaa vähän lisää, mutta sinällään se ei ole ongelma, sen kun ottaa sen lyhyen ajan ja kirjoittaa niitä samalla tavalla kuin tähänkin asti.

Koulu tarjosi tänäänkin vain masentavaa nollailua ja paikallaan jumittamista, ruoka oli pahaa ja siitä tuli todella huono olo. Niin huono että mietin vakavasti oksentamista, mitä en kuitenkaan absolutistina joudu ihan älyttömän usein pohtimaan. Niitä tilanteita tulee korkeintaankin kerran vuodessa, yleensä vielä paljon harvemminkin. Selvisin kuitenkin oksentamatta, pääsin kotiin, kuuntelen Neurosista ja kohta alan lukea taas vähän Italo Calvinoa, joka osaa kyllä hämmentää postmodernilla kirjoitustavallaan taas ihan huolella. Melko typerryttävää ymmärryksen ja odotusten jyräämistä. Pihalla kuuluvat rakentavan jotain raksatelineitä lähinnä räjäyttelemällä, mikä kuulostaa rakennusmetodina mielenkiintoiselta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti