keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Väistämättömän Vitutuksen Triathlon - 2. Kilpailupäivä

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun koulusta kotiin päästessäni pyöräytän vinyyliltä bluesit soimaan ja valmistaudun Väistämättömän Vitutuksen Triathlonin viimeiselle osuudelle, sossuun. Suoritan tarvittavat alkuvoimistelut tulostamalla tiliotteitani viimeisen kahden viikon ajalta, viime käynnistä eteenpäin, vaikka tiedän ettei se ole välttämätöntä. Olen jo melkein maalissa, koska pelkkä ulos lähtemisen ajattelu vituttaa. Tämän päivän osuutena on siis luukulle jonotus, ja tämän olemassaolemattoman opintolainan takauksen perumislapun mysteerin lopullinen selvittely. Tiedän jo nyt, ettei tällä tarinalla ole onnellista loppua. Päätän alkulämmittelynä viedä vielä pari julistetta Levykauppa Xään ja Keskusmusiikkiin, jotta saan vähän fiilistä ravaamiseen. Soundtrackiksi suoritukselle valitsen Howlin' Wolfin Blues From Hell-kokoelman, joka on soinut muutenkin tässä melko paljon. Fiilis paranee väistämättä sään ja musiikin myötä. Blues on siitä loistavaa asioidenhoitamismusiikkia, että siinä on koko ajan sellaista olemassa olon yksinkertaisuudesta iloitsevaa energiaa, joka nostaa vain sitä ylemmäs, mitä huonommin sinulla muka menee. When you ain't got no money, you sure as hell got the blues!

Pääsin tuon Minas Morgulin juurelle, ja menin kahdesta automaattiportista sisään. Sauronin silmät tuijottivat minua eteisaulan yllä tarkkaavaisina, vapautta ja henkilökohtaista rauhaa uhkaavina. Katsoin takaisin, antaakseni ymmärtää olevani tietoinen siitä, että meitä tarkkaillaan tässä panopticonissa joka hetki. Neljänteen kerrokseen, lappu opiskelijoiden jonoon, ja tyhjän vesiautomaatin kiroilua. On kuuma, kaikki ihmiset ovat juuri niin turhautuneen oloisia, kuin selviytymisestään häkissä taistelevien eläinten voi olettaa olevan. Pääsen melko nopeasti juttelemaan. Huomaan minulla olleen täsmälleen saman jonotusnumeron, kuin edellisellä kerralla. 613. Sen on pakko tarkoittaa jotakin, tietenkin, jos saat kahdella eri kerralla sossussa saman jonotusnumeron. Ei tarvitse kauaa keskustella, kun minulle selviää taas tilanteeni tuttu laajuus, ja kuulen jo tuulen suhinan ja näen sieluni silmin turvaverkkojen silmukoiden jäävän jonnekin yläpuolelle. Nähkääs, jos tahdotte elää vapaana ja velattomana ihmisenä tässä yhteiskunnassa, ette voi. Se on lähes tulkoon täysin mahdotonta, koska yhteiskunnan tehtävä on tehdä teistä kaikista velallisia, jotta teillä olisi jokin kantava motiivi käydä töissä. Suurin osa tästä luodaan juuri toisen asteen opintojen vaiheessa, jossa ammattikoululaiset suorastaan pakotetaan ottamaa opintolainaa. Ilman sitä ei saa sosiaaliturvaakaan. Tai saa, mutta sinulta lasketaan kuitenkin opintolaina tuloksi, vaikka sinä et sitä saisikaan. Koitetaan tehdä selväksi, että on omaa tyhmyyttäsi jättää "ilmainen raha" käyttämättä. Opintolaina on kaikkea muuta kuin ilmainen. Halvimmillaan se on, jos ottaa vähän viimeisenä vuotena, mutta suurin osahan hassaa sen ensimmäisen vuoden syksyllä viinaan. Näin teille on rakennettu pieni, nätti koppi, johon teidät ystävällisesti osoitetaan tienaamaan elantoanne kuhnurina, yhteiskunnan arvokkaana, muttei arvostettuna jäsenenä. Velka kasvaa kuitenkin moninkertaiseksi siitä, mitä olette ottaneet. Juuri ja juuri halvempaa kuin pikavippi. Ja kun olette jo siinä velassa, joka luultavimmin ainakin minun ystäväpiirissäni on mennyt suoraan ulosoton kautta, teidän kynnyksenne ottaa vähän lisää velkaa madaltuu. Mitä enemmän, sen parempi sairaaloiden, kirjastojen, sosiaalihuollon ja teiden kannalta. Vaiko sittenkin Nalle Walhroosin? Paha mennä sanomaan..

Minä olen tehnyt jo 16-vuotiaana periaatepäätöksen, josta en luovu, koska minulla ei ole mitään tarvetta, tahtoa, aikomusta tai pakkoa luopua: Olen mieluummin köyhyyden, kuin pankin orja. Otan lainaa mieluummin rikollisilta, kuin pankilta. Ja niiltäkin otan lainaa yhtä mieluusti, kuin naulaan penikseni ruuvipenkkiin kiinni. Minulle on pienempi paha olla nälissäni, kuin vihata itseäni ihmisenä aamusta iltaan. Silti en voi sanoa, etteikö olisi hetkellisesti vituttanut, kun täti tällä luukulla teki selväksi, että toisin kuin äijä viimeksi sanoi, kukaan ei ole maksamassa minulle sitä oletettua opintolainaa takaisin, vaikka en ota opintolainaa. Myös eiliset KELA-käynnit olivat turhia, koska Täti ei selkeästi tiennyt yhtään mistä puhui. Olo oli vähän petetty. Sossun täti ehdotti, että olisin hakenut toukokuulle uudestaan opinto- ja asumistuet, ja samalla opintolainan. Niin tälle 7 päivälle olisin lähtenyt käymään sitä paperisotaa alusta, etenkin kun minulla oli kädessäni lappu, jossa luki "ei nostettavia lainakuukausia". Eli sekään ei olisi auttanut yhtään mitään. Tahdoin selvittää nämä asiat siksi, että valheellista toivoa minussa herättänyt mies-täti antoi ymmärtää aiemmin, että mikäli saan vaan jonkin selvityksen siitä, ettei opintolainaa ole nostettu, saan sen 300 euroa. Nyt ei sitten taas menneet kuitenkaan minun kohdallani asiat niinkuin niiden olisi elokuvissa kuulunut mennä. En saa sitten mistään ylimääräistä rahaa koko kuun ajalle, ja budjetti kesäkuulle on siis 283,69 euroa. Vuokraa maksan Eetulle tuosta rahasta 241,80 euroa. Lähden perjantaina Lappiin (no, Kokkolan ja Oulun kautta), koska mikään tässä elämässä ei vain oikeasti juuri nyt jaksa kiinnostaa niin paljoa, että jaksaisin olla paikallani. Jos kohtaat tämän lokin jossain kadun kulmassa kitara lapasessa, sitä saa ruokkia.

Jos joku punastellen miettii, miksi aina ilmoitan tarkat summat jokaikisessä käänteessä, syitä on kaksi. Ensinnäkin läpinäkyvyyden nimissä teen selväksi, ettei raha juuri näissä lapasissa pyöri, käy vain kääntymässä ennen kuin vaihtaa tiliä. Rehellisesti voin sanoa eläväni aivan täysin äitini ja veljeni rahoilla, koska omaa ei ole olemassakaan. Olen köyhempi kuin kertaakaan sivarin jälkeisen kolmen kuukauden yhteiskuntabreikin jälkeen, ja motivaatio leikkiä mukana on aika pohjassa. Toisekseen raha ja tulot ovat suomalaisille tabu. Siksi juuri tahdon hieroa sitä vasten kasvoja, minusta ei ole mitään naurettavampaa kuin se, ettei joku suostu puhumaan rahoistaan, mikäli niitä on tai ei ole. Yleensä tämä kyllä toimii vain siinä porukassa, jossa on sitä rahaa enemmän, pohjalla ei ole juuri mitään salattavaa, koska tavallisimmin sinusta näkee että olet pohjalla. Omalla tavallaan siinä ei ole mitään valittamista silloin, kun sen mukaisesti saa keskittyä vain omien hommiensa hoitamiseen, mutta opiskelu tuo väistämättä vastuuta muille, ja vastuuta muista, mistä tavallisesti maksetaan ihmiselle jonkinlaista korvausta palkan muodossa. Työttömänä ollessa rahattomuus ei vituta läheskään niin paljon, koska saa keskittyä soittamiseen täysillä. Tämä taas on välillä sellaista kestävyysurheilua, etten uskoisi Stubbin tai Kataisen tätä kovin montaa päivää jaksavan..

2 kommenttia:

  1. PerKELA (ja kaikki muut elämää rajoittavat tekijät) sentään, ei voi muuta sanoa.

    (Näin muuten jotain ihan ihmeellistä unta sinusta. Olin käymässä sun luona, olit tehnyt makaroonilaatikkoa, syötiin, mentiin ulos ja astuttiin johonkin helevetin isoon laivaan. Sun veljes oli myös mukana ja ilmeisesti hukkui unen loppupuolella. Jännää...)

    VastaaPoista
  2. Onhan se nyt ihan yleisesti tunnettu tosiasia, että mun makaroonilaatikko on parasta joka tietoisuuden tasolla. Paitsi että mummon makaroonilaatikko oli parempaa, mutta sitäpä ei sitte taijjakaa saaha ennäännii..

    VastaaPoista