sunnuntai 6. toukokuuta 2012

To the wiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiind!

Huxleyn huumeeton psykedelia; Checked!

En syönyt koko päivänä mitään, ja päätin lähteä kävelylle, kun aurinko vielä paistoi. Mukaan luurit, soimaan Neurosiksen Enemy of the Sun. Huomasin, että kun oli verensokerit vähän alhaalla, huippasi hieman, joten päätin ottaa kuvioon mukaan happivajarit, ja kävelin koko ajan vähän nopeammin, kuin mitä hengittelin. Tiilet mulla nyt pomppivat silmissä muutenkin, kävelykaduilla näytän varmaan aina hauskalta kun tuijottelen eteeni ja silmät pyörii päässä, siinä ei mitään uutta, mutta kun aloin taas päästä tuonne mittatilauspuistoon ja näin elävää, liikkuvaa, vapaata vettä... Se näytti aivan helvetin hienolta, pikkuveskulla aallot tulivat rauhallisina keltaisen ja sinisen vuoroina viistosti rantaa kohti, mutta kun pääsin siihen satamaan ja näin sen ristiaallokon, pääsin taas katselemaan sitä, mikä luonnossa on mielestäni kaikkein hienointa: jatkuvaa, kaoottista liikettä, jolle mikään ei mahda mitään.

Se ei näyttänyt samalta kuin aina. Se ei luultavasti koskaan tule näyttämään tuolta. Sitä on vaikea selittää, kun lähin mieleen tuleva asia on TV:n kohina, sellainen elementti,joka jää monilta nykynuorilta täysin kokematta, kiitos digitaalimaailman. Se kohina oli mielestäni aina telkkarinkin siisteintä ja hypnoottisinta antia, ja varmasti mun päähän olisi helposti saanut upotettua sieltä jotain piiloviestejä, jos olisi tahtonut, koitin kuitenkin aktiivisesti löytää sieltä sellaisia, onnistumatta. Vähemmän yllättäen näin sielläkin vain silmiä. Järven pinta ei ollut hetkeäkään tyyni, ja Neurosiksen Lexiconin loppu oli juuri oikeanlaista kohinaa sellaisen katsomiseen, en olisi voinut kuvitella mitään täydellisempää siihen täysin kirkkaalla ja aurinkoisella säällä velloneeseen myrskyyn. Se osoitti myös taas sen, että kun olen luullut, ettei vesi tarjoa minulle niin vahvoja ja voimakkaita tunteita ja visioita, olen vain turhaan änkenyt itseäni johonkin kuvitteelliseen laatikkoon, vaikkakaan en ole siellä mitenkään aktiivisesti pitäytynytkään. Siistit jutut on aina siistejä juttuja. Aivan sama mitä ne on. Mutta kyllä se on tänään tulikin taas pyörinyt ajatuksissa ja visioissa. Olen puoli päivää vääntänyt videota Cut To Fitin seuraavan levyn viimeiselle biisille, ja mietin että voisin oikeastaan tehdä koko levylle, joka biisille videon. Saa nähdä jaksaako sitä kuitenkaan vielä kolmeatoista videota vääntää.

Erehdyin YLE Areenan etusivulta klikkaamaan Puoli seitsemän viime torstailta, jossa sönköttää Jippu. Raivo, ensimmäinen tunne joka nousee pintaan heti, kun hänen annetaan puhua. Ehkä laitan sen pois, ja lopetan heti alkuunsa omien negaatioiden kasvattamisen. Tuota ei saisi koskaan päästää minkäänlaiseen suoraan lähetykseen tekemään yhtään mitään. Ei siitä sen enempää. Sen sijaan laitan itselleni lisää Neurosista. Tekisivät sen uuden levynsä jo, en jaksa odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti