lauantai 19. toukokuuta 2012

Pahuudesta ja paholaisesta



Kannattaa katsella, mikäli ei ole mitään muuta ohjelmaa lauantaille, vaikka suurin osa on monelle varmasti tuttua kamaa. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että kaikki kristinuskon tänä päivänä keskeisinä pidetyt käsitykset pahuudesta, ajasta, maailmasta, ihan mistä tahansa, on vain johdettu vielä vanhemmista uskonnoista yhdeksi uskonnoksi, joka alkoi altavastaajien ja päähän potkittujen lahkona, mutta levisi Konstantinuksen takia melko tehokkaasti. Tehden toki jo siinä vaiheessa selväksi, että kaikki muu on harhaoppia. Keskiajalle tultaessa kristinuskoon ja Raamattuun on kirjoitettu enemmän paskaa kuin missään muussa kohtaa historiaa, koska luostareissa työskenneltiin täysipäiväisesti, jotta saataisiin kreikkalainen filosofia kaikkine saavutuksineen integroitua kristinuskoon. Eli keskeiset käsitykset vaikkapa dualismista, tai täydellisten ideoiden maailmasta piti saada mahtumaan sisään, jolloin jumala tarvitsi vastavoimaksi äärimmäistä pahuutta ollakseen äärimmäisen täydellinen: ihminen jää näiden maailmojen väliin kultaisena keskitienä, jolta on helppo horjua pahuuteen, mutta äärettömän vaikea kiivetä taivaaseen. Lisäksi pelottavat ja mieltä kiihottavat tarinat helvetistä saivat ihmiset pysymään tehokkaasti kurissa ja nuhteessa, koska valtio ja kirkko olivat käytännössä yksi ja sama, joka takoi ihmisten päähän pelkoa ja kunnioitusta.

Ehkä keskeisin virhe, joka on jättänyt länsimaisen maailman tuhansia vuosia idästä jälkeen henkisessä kasvussa, onkin ollut juuri valtion ja kirkon yhdessä pitäminen. Se on juurruttanut meidänkin mieliimme jo kumottuja ja vääriksi todettuja asioita maailman lattanuudesta, ajan lineaarisuudesta, puhumattakaan innosta olla oikeassa aina ja kaikessa. Se on opettanut meidät huonoiksi häviäjiksi, ja vielä huonommiksi voittajiksi, opettanut olemaan aina fundamentalistinen, vainoamaan muita. Suoraan sanottuna se on vain kussut omiin muroihinsa kasvattamalla myös fundamentalistisia ateisteja, jotka huutavat uskontojen kuolemaa. Tietysti löytyy aina myös tyhmiä ihmisiä, jotka lähtevät siihenkin junaan ihan vain siksi, että muutkin lähtevät. Toki itsekin olen ateisti, mutta fundamentalismi on aina sitä itseään, vailla nöyryyttä, vailla myötätuntoa. Se ei näe sävyjä. Itse olisin valmis tekemään selkeän eron valtion ja kirkon välille, koska se ehkäisisi tehokkaasti kaikenmaailman Päivi Räsästen pääsyä päättäviin elimiin, päättämään asioista, joissa ei ole varaa uskonnolliselle lipun heiluttelulle, jota hänkin on tässä nyt koko ajan harrastanut.  Sen sijaan yksityisihmiset saavat uskoa puolestani aivan mihin tahtovat. Se ei ole keneltäkään pois, eikä ketään tulisi vainota minkään uskonnon takia, jos hän osaa pitää sen itsellään. Jos taas pidetään yleisesti hyväksyttynä yhteiskunnan taholta, että valtiolla on oma uskonto, jonka piirissä saadaan harjoittaa pedofiliaa ja muuta seksuaalista väkivaltaa ilman rangaistuksia, tehdään pysyviä vaurioita yksilöihin. Mitä luultavimmin juuri tämä on alunperinkin ollut hilaamassa raiskaustuomioita alaspäin jo niitä laatiessa, koska ei olisi kauhean soveliasta, että valtion kirkon miehet olisivat vuosi tolkulla kaikki linnassa jäädessään kiinni. Joku hihkuu, että ei sitä ev. lut. kirkon sisällä tapahdu. Tapahtuu, se vaan ei ole yhtä mediaseksikästä, kuin vaikkapa vanhoillislestadiolaisten tai lahkojen sisällä tapahtuva seksuaaliväkivalta.

Mitä taas tulee saatananpalvontaan, se on ehkä yksi vinksahtaneimmista ilmiöistä, mitä maailmassa on koskaan ollut. Käytännössä saatananpalvonnalle ei ole koskaan ollut olemassakaan mitään muuta kirkkoa tai uskontoa, kuin LaVeyn kirkko, joka sekin taisi olla lähinnä huumeita ja orgioita varten. Siltikin saatananpalvonta ilmiönä on varsin todellinen, koska yksittäiset ihmiset ovat tyrkkineet omia tekojaan sen nimiin, kylväen kauhua perinteisiin uskonnollisiin arvoihin nojaavan valtaväestön keskuuteen. Kuka tahansa voi sanoa itseään saatananpalvojaksi, eikä sen tarvitse ilmetä koko hänen elämässään yhtään mitenkään. Tavallisimmin nämä ihmiset ovat iältään 15 vuotta, tai sitten heille on jäänyt jokin teini-iän vamma päälle, ja he jatkavat vielä kolmikymppisiksi. Sitten on se osa, joka tahtoo tuhota ja elää tuhoisasti vain provosoidakseen muita. Siihenkin on helppo vetää saatana, tuhoamisen olennainen symboli, mukaan. Nyt on noussut rinnalle vielä uusi ryhmä, okkultismin fiilistelijät, jotka pyrkivät vain tutkimaan itseään, mutta alakulttuurin kuvastoa noudattaen ehkä puhuvat itselleenkin harhaanjohtavasti satanismista, tai sisäisen jumaluuden löytämisestä. Periaatteessa kyse ei kuitenkaan ole mistään ihmeellisemmästä, kuin mitä minäkin harjoitan koko ajan, eikä sillä ole mitään tekemistä saatanan, vaan itsestään tietoiseksi tulemisen kanssa. Oman persoonan ja olemuksen tutkimisesta ja ymmärtämisestä, henkisten ominaisuuksien ja mieltymysten hahmottamisesta.

Mitä kristinuskon vastaisemmaksi ihmiset ovat ajan myötä tulleet, sitä enemmän saatana on alkanut kiehtoa meitä. Mitä enemmän kristinusko on vahingoittanut ihmistä, mitä enemmän se on yrittänyt tuhota ihmisten välistä rakkautta ja tahtoa tietää lisää, sitä kauemmas ihmiset ovat siitä halunneet päästä. Ja koska me olemme nähneet, että saatana on kauimmainen asia, se on se piste, johon olemme pyrkineet. Dokumentissakin esitetään, että valistuksen aikana ihmiset alkoivat kiinnostua saatanasta eristäytyneenä ja yksinäisenä hahmona, joka kapinoi jumalan valtaa vastaan. Ihmiset ovat nähneet tässä itsensä, yksin maailmassa, jonka jumala mahdollisesti loi, taistellen oman vapautensa puolesta ylintä auktoriteettia vastaan. Aikojen myötä ihmiset ovat antaneet samoille tarinoillekin eri tulkintoja, ja käyttäneet niitä omiin tarkoituksiinsa sopivasti. Yksi itselleni merkittävimpiä valistuksen ajan filosofeja, Voltaire, esitti ajatuksia siitä, että ihmisen näkemys on aina sidottu hänen omaan näkemykseensä. Eli siis, se minkä me näemme hyvänä ja pahana ja suurena ja pienenä, on vain meidän näkemyksemme, se jonka kykenemme rajallisilla aisteillamme havaitsemaan ja ymmärtämään. Tästä syystä dualistinen moraali, jonka linssien läpi länsimainen ihminen kaikkea katsoo, on pitemmällä juoksulla hyvin liukas ja vaarallinen keinulauta. Siinä on niin paljon harmaita alueita ja mustia aukkoja, ettei siihen sokeasti luottaminen ole koskaan tuntunut minusta kovinkaan hyvältä idealta. Tästä syystä olen aina jaksanut jututtaa kaiken maailman pikkurikollisia ja muita yhteiskunnan silmissä pahoja ihmisiä, koska tahdon kuulla ne tarinoiden toisetkin puolet, ja romuttaa ne muinaisjäänteet, jotka mielessäni vielä tuohon petolliseen ajattelutapaan viittaavat. Omaksi onnekseni olen päässyt tuosta ajattelusta aika kauas, vaikka välillä huomaan kuitenkin jääväni itselleni kiinni siitä. Siltikin olen onnistunut vaihtamaan sen pääasiassa utilitarismiin viittaavaan tapaan ajatella, mikä on ko. asian vaikutus ympäröiviin ihmisiin, sekä asianomaiseen itseensä. Esimerkiksi kokaiinin käyttöä pidän pahana vain siksi, että se on ensinnäkin pääasiassa järjestäytyneen rikollisuuden pyörittämää touhua, vaikkakin se on aika tehokkaasti levinnyt ympäri maita ja mantuja, se on vitun kallista, käyttäjistä tulee väkivaltaisia ja arvaamattomia, mikä taas perinteisessä suomalaisessa baariympäristössä aiheuttaa murtuneita neniä ja rikkinäisiä poskipäitä. Noiden asioiden rinnalla yhden ihmisen hetkellinen kemiallinen jumaluus tuntuu kuitenkin aika pieneltä ilolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti