torstai 17. toukokuuta 2012

Tällainen yö, nyt nukkumaan..

Mikko Herranen on mies, josta ei voisi koskaan kirjoittaa mitään pahaa, vaikka siitä voisikin päästä kuin koira veräjästä. Se on helvetin sympaattinen jätkä, pelkkää hyvää energiaa ja fiilistä. Älyttömän taitava muusikko ja fiksu kaveri kaikin puolin. En oikein aina edes tajua, miten kova jätkä se on, ennen kuin isken soimaan Rustin Softlyn tai Velcran Between Force and Faten, mutta huomaan, että tuokin kaveri on ollut vaikuttamassa aika moneen sellaiseen levyyn, josta olen pitänyt todella paljon. Toisaalta kaikki musiikki mitä se tekee on todella synkkää, mutta se saa purettua ne fiilikset niin tehokkaasti siihen, että keikallakin voi niiden masentavampienkin biisien välissä olla hyvällä tuulella. Kerran viime kesänä käveltiin junaraiteilla sen kanssa, ja kysyin että näkeekö se kaiken kaikuluotaimella, siis kuulon perusteella. En tosin noin fiksusti, vaan kysyin "näätsä kaiken niiku daredevilissä?" se mietti vähän aikaan ja naureskeli että paha sanoa, kun ei ole nähnyt daredeviliä. Se ei ole jäänyt surkuttelemaan näkörajoitteisuuttaan, mutta se ei myöskään tee siitä numeroa. Itseasiassa se on viimeisiä asioita, mihin koko ihmisessä tajuaa kiinnittää huomion, koska se ei juuri tarvitse apua, sitten kun se kerran astuu yhden portaan ohi tai kysyy neuvoa jossain, muistaa koko asian olemassaolon. Nyt Voice of Finlandin myötä oli aika hauska nähdä, miten tietyn tyyppinen julkisuus vetää ympärille tietyn tyyppisiä ihmisiä, mutta ei ollut minun iltani, minulla ei ollut mitään muuta tarkoitusta, kuin pysyä poissa jaloista ja naureskella, kun Tomppa hokee vittusaatanaa. Onnistuin, koska yhden bändin kosketinsoittaja tuli oikein erikseen kysymään, että anteeksi, mutta mitähän sinä oikein teet täällä. Hymyilytti vähän siinä vastatessa.

Oli ihan mukavaa katsella, miten noita hommia muualla tehdään ja rakennellaan. Se on minusta aina mielenkiintoista, koska se on yksi puoli tätä samaa hommaa. Samalla pääsin myös katsomaan paria muuta, nuorempaa bändiä. Stam1na tuntuisi nyt olevan aika helvetin vahva sana kaikkien uusien bändien keskuudessa, ainoa asia mitä ne eivät ehkä tunnu ymmärtävän, ettei tässä maassa oikeastaan ole tilaa toiselle samanlaiselle. Se, mitä he voisivat tehdä on ottaa kaiken sen soittotaidon, jonka he ovat Stam1naa opetellessaan hankkineet, ja alkaa tehdä jotain aivan omaa. Soittotaito on kuitenkin vain yksi väline sävellyksessä, jos on riittävän hyvä visio, rakentaa rummut ämpäreistä ja sohvasta. Lisäksi, vaikka Stam1na ei ehkä aivan vielä huuhtoutuisikaan rannalle, alkaa sen aiheuttama buumi hiipua, joten aikaansa seuraavat ovat taas tutusti siitä jäljessä. Kun soittaa musiikkia, joka on irti ajasta, on aina ajankohtainen. On aina mahdollisuus korostaa jotain eri aspektia siitä. Jos tehdään jotain tämän päivän venkoilua, se näyttää huomenna todella ohi menneeltä jutulta. Mutta jokainen saa tehdä mitä tykkää, kyse on kuitenkin itseilmaisusta, eikä mistään muusta.

Huomenna on ohjelmassa sitten Profane Omen ja Torvi, ja sitä ennen pitäisiä käydä pankista hakemassa sossua varten kielteinen päätös opintolainan takaamisesta. Jos ne kysyy onko minulla riittäviä syitä kieltäytyä opintolainasta, vastaan etten tahdo opintolainaa. Tahdon vain kieltävän päätöksen sen myöntämisestä, jotta saan sosiaaliturvaa ensi kuulle enemmän, kuin 241,80 euroa. Kyllä minä sillä vuokran maksan, mutta sitten kuun osalta elämiseen jää 0 euroa. Ja sitten pitää rahoittaa se elämä jollain muulla, kuin laillisella viimekäden tuella.  Kyllä henkinen lama keinot keksii. Niin se on keksinyt kaikilla muillakin, osa on vain vähän vähemmän luovia ja tyytyy ritsailemaan autoja tuolta lähikaduilta. Mutta muistan yhden duunikaverin kävelleen sossuun jonkun vastaavanlaisen päätöksen jälkeen ja sanoneen sinne suoraan, että kyllä hän osaa mennä sisään autoon kuin autoon, ja jos ei rahaa tule, niin se raha tulee sitten autokaupoista. Oli alkanut rahaa löytyä, ja mielestäni hän menetteli ihan oikein, koska byrokratiaa vastaan ei voi taistella kuin räikeällä, harmaasta selkeästi erottuvalla henkilökohtaisuudella, joka menee syvemmälle kuin kaavakkeet ja paperit, suoraan ihon läpi hermoon. Sen pitää olla sellaista, ettei kukaan voi ohittaa sinua tai tekemistäsi olankohautuksella, vaan se täytyy ottaa vakavasti. Humaania terrorismia, ihmisyyden puolesta kasvottomia koneistoja vastaan. Ei kaveri aikonut autoja lähteä pöllimään, eikä hän tahtonut kiristää lisää rahaa mahdollisimman vähällä työllä (hän kävi kuitenkin koko ajan töissä, mutta oli vanhoista, entisen elämän jutuista niin pahasti veloissa että koko palkka ulosotettiin sitä mukaa kun sitä tuli, jolloin toimeentulo piti saada sossusta), vaan hän tahtoi ihmisarvoisen elämän, ilman että täytyy olla täysin tyttöystävän niskoilla vielä kaiken muun henkisen paskan lisäksi. Vieläkin mietin, että mitä hänelle kuuluu, koska hän oli omalla tavallaan yksi hienoimmista tyypeistä, joihin olen koskaan saanut tutustua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti