tiistai 29. toukokuuta 2012

Lahti-Kokkola-Oulu

Koulun puolesta tuli käsky pitää reissusta jonkinlaista matkablogia, en tiedä kuinka tosissaan ne olivat, mutta tuleehan tämä tässä sivussa aina kun jaksaa asettua muka koneelle istumaan. Reissuhan alkoi käytännössä siis jo torstaina, kun mentiin koulun kanssa Evolle leiriytymään keskelle metsää. Melko rauhallinen ilta, soittelin kepeät 12 tuntia kitaraa ja nautin siitä, että pääsin pitkästä aikaa umpimetsään rauhoittumaan. Luokkalaiset kärvistelivät pienesti alkoholin puutteesta. Huomasin, että metsällä on tietyt vaikutus ihmismieleen, joka varmasti vaikuttaa suomalaisiin rikostilastoihin: Heti kun päästiin metsän keskelle, alkoi tehdä aivan hulluna mieli tapella. Ei mikään ihme, jos joka telttaleirillä joku pääsee hengestään, kun metsä herättää ihmisen alitajunnassa kaikki eläimelliset vaistot ja selviytymisvietit. Oli suhteettoman hauska retki, vaikka nukuinkin vain muutaman tunnin jossain montun laidalla, kun valittiin laavupaikka niin tolkuttoman hyvin. Lähtiessä hieman väsytti, paluumatka oli yhtä pilkkimistä. Pääsimme Lahteen kai siinä yhden pintaan, ja juna Kokkolaan lähti neljän hujakoilla, joten siinä oli hyvää aikaa pakata, vaihtaa kamoja pois matkasta ja syödä yksi makkara.

Juna-asemalla olin taas vähän turhan ajoissa ja kerkesin siinä rämpytellä kitaraa vähän aikaa. Juna oli täynnä armeijasta kotiin palaavia henkilöitä, joista osan jutut olivat vähän älykkäämpiä, suurimman osan vähän hölmömpiä. Yksi vähän possun näköinen tyttö ilmoitti ylpeänä suureen ääneen, ettei ole elämänsä aikana lukenut yhtään kirjaa, ja jopa hänen kaverinsa olivat vähän sitä mieltä, ettei se ollut kauhean siisti juttu. Juna oli muutenkin täynnä kaiken maailman kummajaisia, sinitukkainen, itsekseen lauleskeleva tyttö joka tömisteli pitkin käytävää eikä katsonut ketään silmiin, vanha läski mies, joka kävi koko ajan röökillä vaikka yskä kertoi keuhkoahtauman taudista... Viiteen tuntiin en puhunut kenellekään, välistä pilkin ja osan aikaa luin Esko Valtaojan Ihmeitä - Kävelyretkiä kaikkeuteen, jota suosittelen ihan kaikille luettavaksi. Loistavaa kamaa kaikin puolin, älykkään ja humaanin ihmisen kirjoittamaa kamaa.
Tämä oli kaikki mitä näin viiden tunnin ajan.

Pääsin Kokkolaan siinä yhdeksän hujakoilla, ja iloiset Nistikot ja Spawn From Deceitit ottivat minut vastaan pikkupäissään. Siinä käveltiin sitten pieni ikuisuus salaiseen paikkaan, jossa pelattiin Nistikko vastaan Revaluutio jalkapallo-ottelut, olin rampauttamassa Nistikon joukkuetta. Ensimmäinen peli voitettiin ja toinen hävittiin.
 
Nappasin pojista tällaisen näppärän joukkuekuvan.



Siitä siirryttiin sitten itse asiaan, eli siis muut rupesivat dokailupuuhiin, ja meikäläinen koitti pysyä hereillä valtavasta univajeesta huolimatta. Vähän aikaa se onnistuikin, mutta sitten oli pakko siirtyä kämpille nukkumaan. Haettiin Jussin kanssa pizzaa ja käpsittiin siitä unten maille. Puut näyttivät psykedeelisiltä jostain kummallisesta syystä, kauheasti muuta en kävelymatkasta jaksakaan muistaa. Seuraavana aamuna olo oli huomattavasti skarpimpi, ja seuraava päivä kului jotakuinkin samoissa merkeissä. Aamu venähti sinne jonnekin kahdeksan hujakoille, ennen kuin maltettiin käydä nukkumaan, ja kahdentoista aikaan Jussi rupesi herättelemään, että pitäisi lähteä ajelemaan pohjoista kohti, ettei venähdä iltaan asti. ABCltä sai kahvia, mikä oli ehkä parasta sinä aamuna, olo oli muuten vähän heikko. Päästiin kuitenkin Ouluun, ja katseltiin Eetun kanssa Supernaturalia ja naureskeltiin Poliiseille, se oli kyllä ehkä parasta viihdettä. Hauskimmat kytät on ehdottomasti Kuopiossa, se oli sellaista tykittelyä koko ajan, Hämeenlinnalaiset puolestaan olivat tylsiä, Porilaiset ihan vitun virkaintoisia ja laittamassa yli kymmenen ihmistä autoon, ennen kuin työvuoroa oli mennyt tuntiakaan. Päivä oli melko lepäilyä, vähän niinkuin eilinenkin vielä. Käytiin sentään kirpparilla pyörähtämässä, ja siellä oli aikuisviihdehyllyssä sellainen mestariteos kuin kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri, naureskeltiin, että mahtoi olla aikas kovaa jynkkyä .
Kovvaa kammaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti