torstai 3. toukokuuta 2012

The Doors Of Perception

Aldous Huxley kiehtoo ihmisenä mieltäni koko ajan enemmän ja enemmän. Luin juuri The Doors of Perceptionin, joka on essee hänen kokemuksistaan meskaliinia tutkivan miehen koekaniinina, hän kuvailee kokemuksiaan yksityiskohtaisesti ja heijastelee niiden merkityksiä, suhteuttaa omia kokemuksiaan taiteilijoiden näkemyksiin ja koittaa pyrkiä ymmärtämään ainetta ja itseään objektiivisesti. Toki hän epäonnistuu tässä tavoitteessa, kuten uskon jokaisen psykedeelejä jo kokeilleen epäonnistuvan niiden tulkinnasta tehtävän "raportin" antamisessa ainakin objektiivisuuden kannalta. Tajuntaa laajentaviksi sanottujen aineiden nauttiminen on aina yksittäisen ihmisen psyykeelle ja kokonaisvaltaiselle minälle niin suuri ja ihmeellinen kokemus, että sitä on vaikea, ellei mahdoton analysoida objektiivisesti. Vaikka kokemus itsessään on tässä suhteessa ristiriitainen, egon häivyttävä, pienemmäksi tekevä, se on kuitenkin aina täysin subjektiivinen, ihmisen omassa mielessä tapahtuva. Tällaisten kokemusten vierestä seuraaminen on minusta ollut aina aivan helvetin mielenkiintoista, etenkin kun ihminen ei ole tottunut sellaisen kokemiseen. Se muuttaa kuitenkin omaa näkemystä Itsestä niin paljon, ettei sen vaikutuksia ehkä osaa nähdä mitenkään huonoina, ellei ole lähtenyt kohti kokemusta valmiiksi mieli murusina ja täynnä pelkoa.

Mitä sitten on meskaliini? Se on samaa Amerikan intiaaneille, mitä Ayahuasca on Brasilian sademetsien intiaaneille, ja LSD länsimaalaisille, luonnollisesta kasvista, tässä tapauksessa peyote-kaktuksesta uuttamalla eroteltu tai täysin synteettisesti valmistettu huumausaine, joka sisältää samoja rakennuspalikoita, kuin amfetamiini, mutta toimii kuten psykedeeli. Sen tutkiminen kiellettiin muiden huumausaineiden tutkimuksen mukana vuonna 1971, vahvasti Charles Mansonin oikeudenkäynnin myötävaikuttamana. Se on siis myös laiton huume, jos joku tyhmempi ei käsittänyt. Huxleytä ei kuitenkaan tarvinnut koekaniiniksi kahta kertaa pyytää, mikä ei ehkä tule Uuden Uljaan Maailman kirjoittalta yllätyksenä, tuossa kirjassa huumeet ovat keskeisessä osassa, mutta siitä lisää kunhan luen sen uudestaan tässä jonkun ajan päästä.

Huxley kuvailee vaikutuksia ja tuntemuksiaan todella mielenkiintoisesti, ja hän kykeni tunnistamaan jo kokeilun aikana monia aineen käyttöön liittyviä mahdollisia vaaroja. Yhden ensimmäistä vaikutuksista olivat värien ja muotojen merkitys. Kukat, vaatteet, tuolit, kirjat, ne hohtivat omaa sisäistä valoaan uusissa värien sävyissä. Hän kertoi heti alussa, ettei ole visuaalisesti maailmaa lähestyvä ihminen, eivätkä ajatukset herätä hänessä suoria kuvia tapahtumista, eivätkä sanat maalaa maisemia hänen eteensä. Silti hän huomasi ihailevansa ja näkevänsä täsmälleen samat asiat, joita taidemaalarit olivat aina yrittäneet nähdä ja hahmottaa, etenkin kasvien väreissä ja olemuksissa, sekä vaatteiden laskoksissa ja niiden liikkeissä. Sen sijaan mielenkiinto vääristynyttä tilaa ja "runsaaksi" muuttunutta aikaa kohtaan jäivät äärimmäisen vähäisiksi, vaikka hän kykeni tiedostamaan, että ne olivat käsitteinäkin erilaisia kuin selvänä. Hänestä itseasiassa tuntui, että näin asiat kuuluisi nähdä, sinä mitä ne todellisuudessa ovat. Hän kykeni jälkeenpäin reflektoidessaan hahmottamaan, että siinä saa samalla myös pienen väläyksen siitä, mitä skitsofrenia todellisuudessa on. Meskaliinin käyttäjä kokee vain skitsofrenian "hyvän puolen", joutumatta siihen helvetilliseen puoleen, ellei hän ole jo kokeilun alkuvaiheissa henkisesti alttiimpi hajoamiselle.

 Hän kykeni myös hahmottamaan oman olemisensa tasoa tavallaan itseydestä ja olemisesta irrallisena tietoisuutena, "not-self", ja hahmotti myös tuolit, kukat, kaiken ympäröivän samanlaisena not-selfinä, joka oli kaikki yhtä ja samaa olemista. Fysiikan ja filosofian kannalta ajatellenhan hän oli aivan oikeassa, koska me koostumme täsmälleen samoista aineista, kuin kaikki meitä ympäröivä, se on vain järjestynyt vähän eri tavalla. Hän tunnisti myös, ettei ihmisten väliset suhteet ja asiat tuntuneet kiinnostavan hänen olemistaan juurikaan, koska se oli keskittynyt ennemmin muotoihin ja konkreettisten asioiden olemiseen abstraktioiden sijaan. Tässä hän tunnisti yhden vaaran, sen että se vie käyttäjänsä kiinnostuksen muiden ihmisten maailmaa kohtaan täysin nollaan, koska oma sisäinen maailma nousee niin paljon mielenkiintoisemmaksi ja merkittävämmäksi. Hän erotteli myös sanojen merkityksen symbolisena systeeminä, ja kaiken taiteen turhuutena, joka esittää symbolisesti jotakin, olematta kuitenkaan koskaan sitä itseään.Se on mielenkiintoinen näkemys, vaikka en sitä täysin itse allekirjoitakaan. Symbolisen merkityksen rakentaminen vaatii kuitenkin aina jonkinlaiseen kollektiiviseen allegoriaan johtavan sillan rakentamista, jonkin kaikille yhteisen kokemuksen hyödyntämistä tai ihmisille olennaisen ja tutun kuvakielen käyttöä uudella, epäsovinnaisella tavalla. Tästä syystä symboliset merkitykset ovat ikäänkuin pikalinkkejä suoraan tahdotun "asian" olemukseen ja ytimeen, puhtaampaa muotoa sen asian olemisesta ei voida saavuttaa. Tunnustan kyllä tuon ongelman osaltaan esimerkiksi siinä, miten pakkomielteisesti länsimainen koulujärjestelmä takertuu sanoihin, sen sijaan että pyrkisi opettamaan niiden merkitystä. Lukiossa vaikeinta sulattaa oli juuri se, että aikuiset ihmiset jaksavat rakastaa yhdentekeviä sanoja niin paljon, sen sijaan että kykenisivät irrottautumaan siitä nimenomaisesta tasosta, ja hahmottaisivat sen kokonaiskuvan, jonka ne maalaavat kirjoitettujen lauseiden ulkopuolelle.


Huxley hahmotti myös olemuksensa laajemmin, ja pohti, josko aivojen ja keskushermoston ensisijainen tehtävä olisikin informaation rakentamisen sijaan sen osittainen tuhoaminen, sen suodattamien. Hän esitti näkemyksen mukaillen filosofi C. G. Broadia, jonka mukaan ihmisen tietoisuus olisi jatkuvasti olemassa laajempana mielenä, Mind at Large, joka kykenee koko ajan aistimaan kaiken tapahtuneen, sekä kaiken tällä hetkellä universumissa tapahtuvan. Koska ihminen on eläin, ja hänen ensisijainen tehtävänsä on selviytyä tällä pallolla, hänen aivonsa ja hermostonsa on kehittynyt järjestelmäksi, joka jättää suuren osan tästä informaatiosta huomiotta. Uskon sen olevan ainakin osittain totta. Sienten käyttäjien kanssa olemme keskustelleet siitä, miten tuntuu tavallaan siltä, kuin näkökyky laajenisi, toisi näkyviin niitä spektrejä, jotka silmä normaalisti suodattaa pois. Se vähentää aivoverenkiertoa, jolloin aivot tekevät vähemmän työtä informaation valikoinnin kanssa, ja saavat aikaan sen, että ihminen näkee vaikkapa lentävän tennispallon liikeradan jäävän ilmaan. Aivojen laiskuus saa ihmisen käsittämään ajankin eri tavalla, ja kaikkien näiden yhdessä luoma hämmennys on sitten se, mitä ihminen kokee huumaavana tilana. Hänen tajuntansa laajenee, koska hänen aivoverenkiertonsa keskittyy tietyille alueille, tai aivokemiallinen toiminta lisääntyy, kun psykedeelisten aineiden entsyymit kiinnittyvät vaikkapa serotoniinin, tai meskaliinin tapauksessa adrenaliinin paikoille.Huxley pystyi näkemään myös sen, etteivät kaikki tarvitse tällaista tajunnan laajentamista, ollessaan visionäärisesti koko ajan tietynlaisessa itsensä ulkopuolisessa tilassa, yhteydessä muihin ihmisiin, ja siihen Mind at Largeen. Hän tunnisti ihmisen tarpeen päästä omasta mielestään eroon hetkittäin, ja koki meskaliinin ja muiden psykedeelien käytön huomattavasti haitattomammaksi, kuin nykyiset alkoholin ja tupakan täyteiset illat. Hän myös ehdotti avoimesti, että meskaliinin integroiminen kristinuskon rutiineihin toisi monelle uskovalle täysivaltaisemman tyydytyksen, kuin lauantaisin ryyppääminen ja sunnuntaiaamuinen puolentoista tunnin guilt trippi sen perään.

Oma kiinnostukseni kaikkea tätä kohtaan perustuu kaikelle muulle, kuin oman mielen pakoilulle. Pidän omasta mielestäni paljon, kuitenkin terveen järjen rajoissa. En minä sitä välttämättä sanoisi edes rakastavani, mutta tunnistan siinä sellaisia piirteitä, mitä voin tavallaan katsella itseni ulkopuolelta lämmöllä ja ilman myötähäpeää. Psykedeelien kokeilu kiinnostaa minua nimenomaan elämän tarjoaman ainutkertaisen vaihtoehtoisen tajunnantilan kautta. Näkee itsensä ulkopuolelta sanojen todellisessa merkityksessä. Huxley selitti, että liikkuminen vaati totuttelua, koska mieli, joka oli persoonaton ja vapaa, oli jotenkin sidoksissa kehoon, vaikka keho olikin itsenäinen. Se siis häivyttää persoonan sosiaalisen ulottuvuuden minimiin, mikä poistaa ehkä monia neuroottisia esteitä ihmisen toiminnalta, kun ei tarvitse ajatella itseään tai muita, niitä ei vain ole enää kiinnostavasti olemassa. Fyysinen puoli hoitaa itse itsensä, ilman että psyykkisen puolen tarvitsee ottaa stressiä sen toiminnoista, ja se voi keskittyä ihailemaan maailmaa sellaisena, kuin sen näkee. En tietystikään tiedä, kuinka oikeaan nämä mutuilut voivat mennä, kun en ikinä ole psykedeelejä kokeillut. Mahdollisuuksia on kyllä ollut lukuisia, mutta vielä ei ole niiden aika. Jos joku uskaltaa kertoa omia kokemuksiaan, keskustelen niistä enemmän, kuin mielelläni. Kommentoida voi kuitenkin anonyymina, enkä usko internetin superpoliisien olevan yhden hipin nollainfosilppublogista niin kiinnostuneita, että ketään alettaisiin sen perusteella ratsailemaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että kenenkään pitäisi mennä kadun kulmaan etsimään jotain nistejä, joilta voi kysellä psykedeelejä. Ei todellakaan. Kaiken huumeiden käytön suurimmat vaarat ovat juurikin siinä, että ne pitää hommata jotain hämäriä reittejä, eikä koskaan voi olla varma siitä mitä saa, ja miten paljon. Katukaupassa huumeita monesti jatketaan kaikella ihme paskalla, jolla saadaan nyittyä mahdollisimman isot voitot mahdollisimman pienellä vaivalla. Lisäksi, vaikka suurin osa kaikesta huumeiden vastaisesta kasvatuksesta perustuukin mielestäni todella moraalittomalle pelottelulle ja valehtelulle, on syytä muistaa, että nämä aineet vaikuttavat jokaisen mieleen yksilöllisesti. Se mikä on toiselle eheyttävä ja kaunis kokemus, voi aivan yhtä hyvin olla toisen helvetti ja lopullinen sekoaminen. Lisäksi tyhmät ihmiset ovat aina tyhmiä ihmisiä. Mielestäni psykedeelit voivat parhaimmillaan olla itsetutkiskelun välineitä, joilla voidaan kertaluontoisella, tai harvalukuisella käytöllä saada arvokasta tietoa omasta itsestä, mutta jos niitä käyttää liikaa, niistä tulee vain yksi vitun rahahuume kaikkien muiden rahahuumeiden joukossa. Edelleen lienee kai syytä tehdä selväksi, että tekstin kirjoittaja itse ei käytä huumeita, juo alkoholia tai tupakoi, kahvia juon lähes päivittäin ja suklaata syön hetkellisen mielihyvän saavuttaakseni. Rastoistani ja pahasta hajustani huolimatta en ole hippi, narkkari, spurgu tai koditon. En kannusta ketään minkäänlaiseen huumeiden käyttöön, ellei kyseessä ole tutkimustilanne, jossa vaikutuksia ja ajatuksia kirjataan jatkuvasti ylös myöhempää käyttöä varten. Hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti